The Crash julkaisi uuden Pony Ride -albuminsa.
Yhtyeen laulaja Teemu Brunila linnoittautui hetkeksi
Helsinkiin antamaan haastatteluja kotimaisille medioille ja
Findance.com oli luonnollisesti paikalla. Siinä missä edellinen
Melodrama-albumi liikkui 80-luvun tunnelmissa,
nyt otetaan askeleita taaksepäin.
- Me ollaan regressoiduttu nyt yksi vuosikymmen taaksepäin.
Siinä on 70-luvulle tyypillistä sovittamista ja instrumentaatiota.
Aika vaihtelevainen levy, että
siellä on toisaalta sitä meidän vanhaa balladimeininkiä, jota on ollut
kaikilla levyillä jonkin verran, mutta sen lisäksi siellä on myös
Jackson Five -tyylistä soulahtavaa disco-iloittelua. Kyllähän
meillä on aina ollut rytmimusa ja slovarit rinta rinnan.
Mulla oli ainakin suuri halu väistellä kaikkea 80-luku-estetiikkaa,
koska se käytiin niin vahvasti läpi jo Melodraman kanssa.
Se oli hauska konseptilevy, mutta jälkeenpäin katsoen se vaikuttaa
jossain kohdin jopa vähän muoviselta siinä yrityksessä kuulostaa
tietynlaiselta, mutta ei se kaduta kyllä yhtään.
Rohkea albumi kuitenkin, omalla tavallaan meidän paras albumi, koska
oli niin vahva konseptiajattelu. Haluttiin rakentaa tietty kaari, uusi
levy on enemmän kokoelma lauluja, jotka on haluttu toteuttaa niin hyvin
kuin mahdollista ja ollaan käytetty paljon enemmään aikaa studiossa
niiden tekemiseen. Moni biisi on tehty kahteen tai jopa kolmeen kertaan.
Se on jättänyt oman piirteensä, että sovitukset on hioutunut aika rauhassa.
Pony Ridessa on myös kaksi jo entuudestaan
tuttua biisiä. Thorn In My Side ja Big Ass Love kuultiin nimittäin
jo viime vuonna julkaistulla kokoelmalla.
- Se oli jo sillon kokoelman aikana selvää, että irrotettiin enemmänkin
neljännestä levystä kokoelmalle kuin päinvastoin. Sattumoisin meillä oli
näistä biiseistä demoversiot, jotka julkaistiin kokoelmalla ja lähtivät
soimaan radioissakin. Ne oli demobiisejä, jotka oltiin tehty
ennen kaikkea ulkomaisia levy-yhtiöitä varten. Ne oli kuitenkin demottu niin
hyvin, että ne kehtas julkaistakin. Nyt ne on tehty vielä
paljon paremmin uudelle levylle, Teemu vakuuttaa.
Hommat omissa käsissä
Melodrama-albumi julkaistiin vuonna 2003 ja musiikkimaailmassa
kolmenkin vuoden tauko kuulostaa helposti pitkältä.
- Melodraman jälkeen oli selvää, että tulee pitkä tauko.
Kierrettiin tosi paljon ulkomailla levyn myötä ja sehän vie aina oman
aikansa ja se ei näy kotimaassa. Tuntuu vaan, että missä ne jätkät, vaikka
me ollaan jossain Berliinissä keikalla ja myydään klubi täyteen.
Ollaan tehty biisejä ja perustyötä kontaktien löytämisessä ulkomailta.
Teemulla onkin selvät sävelet, kuinka yhtyettä
viedään nyt eteenpäin niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.
- Meillähän on nyt se ajatus, että omistetaan itse levyn kaikki
oikeudet ja vaan lisensioidaan sitä. Suomessakin lisensioitiin
se Hynnisen Karille (Suomen Musiikki) samalla tavalla kuin
tullaan toimimaan kaikkien muidenkin maiden suhteen. Ei haluta
enää sellaista tilannetta, että joku muu omistaa meidän oikeudet
ja me ei pystytä itse menemään toiseen levy-yhtiöön, joka haluaisi
julkaista sitä enemmän kuin joku yksi iso kansainvälinen yhtiö.
Sen takia nyt on tosi hyvä fiilis. Se on raskasta, mutta mielekästä, kun
tietää, että kaikki on itsestä kiinni. Aina voi joka paikasta etsiä
ne parhaat motivoituneimmat julkaisijat.
Teemua jäi kismittämään erityisesti se, että
Melodramaa ei saatu julkaistua Englannissa.
- Se oli tosi sääli ja oppina siitä päätettiin, että näin ei enää
saa tapahtua. Me tiedettiin samaan aikaan, että siellä oli labeleita, jotka
olis halunnut julkaista, mutta niille ei voinut mennä.
Teemun mielestä suunta on maailmalla yleisestikin tähän suuntaan.
- Näyttäis siltä, että tää on enemmän ja enemmän suunta maailmalla, että
bändi tekee tällaisia kuvioita, jos on resursseja tehdä itse
master-nauha. Muutenkin joissain maissa pienet labelit on tosi tehokkaita
ja joissain maissa taas isot. Nyt niitä pääsee valikoimaan.
Teemu mainitsee, että heillä ei kuitenkaan ole
sopimuksia aivan pienien yhtiöiden kanssa, vaan niitä
tehty sekä suurten että keskikokoisten yhtiöiden kanssa.
Nimiä mies ei kuitenkaan tohdi vielä paljastaa.
Manageri ja kustannusyhtiö apuna
Raskaassa työssä yhtyettä auttavat englantilainen
manageri Paul Cheetham ja EMI Publishing -kustannusyhtiö.
- Meillä on ahkera manageri, joka auttaa ja hyvä kustantaja.
Tehtiin diili EMI Publishingin kanssa Skandinaviaa lukuun ottamatta
koko maailmaan. Kustantajat on kiinnostuneita Teosto-rahoista, aina
tulee hynttyä siitä, että biisit soi joissain, oli se sitten radiossa,
tv-mainoksissa, peleissä tai missä tahansa. Ne koittaa omalla
toiminnallaan saada soimaan meitä kaikkialle. Meillä on itse asiassa
hyvä historia siinä, että ollaan oltu leffoissa, että se on jo sinänsä
arvo. Ne auttaa myös meitä etsimään labeleita joka maasta ja ne osaa
sanoa, että millaisia tietyt tyypit ovat maailmalla.
Manageri pitää lankoja käsissä varsinkin yhtyeen
ollessa maailmalla.
- Hänenkin rooli tottakai korostuu tällaisessa järjestelyssä, jossa
ei ole yhtä keskusta, joka johtaisi kaiken. Jonkun pitää pitää tää
pakka käsissä ja varsinkin silloin, jos ollaan kiertueella, eikä
päästä lukemaan meilejä. Koko musabisnes on muuttumassa radikaalisti
koko ajan. Isotkin levy-yhtiöt hakee rooliaan ja tietyllä tavalla näyttää
siltä, että vanha levy-yhtiöajattelu on jo ohi. On musiikkiyhtiöitä, jotka
ovat monesti managerivetoisiakin ja koordinoivat vaan asioita.
Koko digitaalinen vallankumous on vähentänyt levymyyntiä ja levynmyyntituloja,
rahavirrat musiikista menevät liian sekavasti ja liian moneen osoitteeseen.
Artisti voi itse hallinnoida niitä, yhtiöittää oman toimintansa
ja pitää huolta itsestään. Urat ovat lähtökohtaisesti lyhyitä tähdenlentoja, niin
pitää toimia niin, että jäis jotain eläkepäivillekin.
Conanin kykyjenetsijä kiinnostui
The Crash on ehtinyt tehdä jo pari reissua Yhdysvaltoihin.
- Viime vuonna oltiin ja nyt oltiin taas keväällä uudestaan.
Ne oli showcase-keikkoja, yhteensä ollut viisi keikkaa.
Texasissa South By South West -tapahtumassa oli tavallisiakin ihmisiä, jotka oli löytäneet
sinne paikallislehtien suositusten perusteella. Soitettiin täydelle
tuvalle siellä ja oli yksi parhaimpia keikkoja. Sieltä keikalta
tuli erään labelin innostus ja se on nyt kulminoitunut
näin pitkän ajan päästä sopimusehdotukseksi.
Vaikka se on kallista ja vaivalloista hommaa käydä siellä, niin
aina siitä jotain seuraa, Teemu miettii.
Oli myös todella lähellä, että The Crash olisi soittanut
ensimmäisenä yhtyeenä suomalaisille rakkaassa Late Night with Conan O'Brien -ohjelmassa.
- Se oli juuri tämän nimenomainen keikka, jonka jälkeen
Conan O´Brienin Show´n kykyjenetsijä tuli puhumaan meidän
managerille. Se ilmeisesti käy läpi kaikkia mestoja
ja skannaa mahdollisia esiintyjiä. Se pyysi meitä
esiintymään sinne, mutta ainoa päivä, jolloin olisi meille
sopinut, niin Keane oli jo kiinnitetty esiintymään, Teemu harmittelee.
The Crash erottuu Yhdysvaltoja myöten Teemun persoonallisen
lauluäänen kautta.
- Varsinkin Jenkeissä se on koettu
vahvuutena. Kuulostaa erilaiselta ja tapa erottautua, kun
kilpailu on kovaa. Kyllä siinä pitää olla joku juttu varsinkin, jos
Jenkeissä meinaa menestyä.
Teemu on jo nuorena omaksunut korkealta laulamisen, johon
hän on erityisen tykästynyt.
- Oon jopa ehkä vähän vastustanut
perinteistä suomalaista tapaa laulaa. Riskejä pitää ottaa, mutta
ehkä itse olen vähän vähentänyt riskienottoa. Melodrama
oli vahvaa riskinottoa, eikä edes välttämättä kannattanut, että
mähän kuulostaan ihan melkein joltain Tikulta tai Takulta.
Se maneeri on tavallaan jo luotaantyöntävää. Tällä levyllä
mä oon laulanut vaan niin kuin se ääni musta tulee.
Varsinainen apinaorkesteri
Pony Ridea koristavat komeat apinakannet. Idea pilkahti
mieleen äänitysten tauolla.
- Mietin, että millainen
bändi me ollaan ja oon kiinnittänyt huomiota siihen, että
meillä on teknisyyden sijaan vahva tunne soitossa, kompensoidaan
meiningillä sitä osaamattomuutta ja se muistuttaa vähän apinaorkesteria.
Näin ollen ehdotin kansientekijälle, että siinä vois olla jotain
piirrettyä apinaa ja Suvialan Teemu jatkoi syötöstä maalin ja kyhäs
tuollaisen. Se on hemmetin hieno, Teemu kehaisee.
Yhtye pitää kiinni siitä, että sama kansi nähdään
myös ulkomaisissa julkaisussa.
- Ainoastaan Ranskassa on tullut eri kannet Lauren Caught My Eye -sinkkuun.
Sen nimihän oli Ranskassa Je ne sais pas ja siinä oli meidän valokuva ja se näytti ihan
kauheelta. Ollaan koitettu pitää tietystä koskemattomuudesta kiinni meidän musan
ja visuaalisuuden suhteen, että jos joku haluaa siihen muut kannet, niin
se on tasan tarkkaan kyllä sitten sama kansientekijä. Kannen pitäisi
näyttää siltä, miltä levy kuulostaa, Teemu päättää haastattelun.
Antti Niemelä 26.09.2006