
Idols-voittaja Ilkka Jääskeläinen on viihtynyt Vuosisadan
rakkaustarina -esikoislevynsä voimalla kaupoissa jo hyvän tovin.
Matkasin Helsinkiin tapaamaan Ilkkaa, joka osoittautui
juuri niin hauskaksi tapaukseksi kuin tv:n kautta saattoi käsittää.
Levy on menestynyt mainiosti, mutta Ilkka itse ei ole kantanut
menestyspaineita.
- Kattelin listaa kaksi tai kolme kertaa ja sillon se
lähti ihan hyvin. Kuukauden välein olen kavereilta kuullut, että
onko se vielä listalla vai ei. Paineita en ole siitä ottanut.
En oikeastaan voi enempää tehdä kuin laulaa, kun oli niin kiireinen aikataulukin, että
vain yhden oman biisin ehdin laittaa. Ei voi kuin laulaa ja toivoo.
Keikkailuilla ja haastatteluilla voi toki edistää, mutta netin keskustelualueille
en ole mennyt kirjoittamaan Jenni-nimellä, että se on ihan sikahyvä magee levy.
Pitäis varmaan kyllä, Ilkka nauraa.
Vaikkei Ilkka seuraakaan omasta levystään tehtyjä
arvosteluja, niin mies uskoo kritiikin sietokykynsä olevan hyvä. Miestä ärsyttää pikemminkin
elokuvapuolen arvostelut.
- Joskus kyllä sappi kiehuu, kun näen hyvän leffan ja se saa
arvostelussa yhden tähden ja huono leffa saa viis tähteä.
Komediat saa aina yhden tähden ja The New World saa
viis tähtee, Ilkka paheksuu ja mainitsee käyneensä katsomassa
Kummelin Jackpotin kahteen kertaan elokuvissa.
Covereita ja balladeja
Ilkan albumia on kritisoitu runsaasta cover-materiaalista, joka
voi antaa albumista hieman hätiköidyn kuvan.
- Tuhat yötä ja Satuprinsessa
tuli sen takia, kun ne oli laulettu
Idolsissa ja kaksi muuta (Vuosisadan rakkaustarina & Anna se roihuaa)
oli ihan freshejä. Eihän siinä tietenkään
mitään häviäisi, jos siinä olisi vain uusia biisejä.
Voittajan levy piti saada aikaisin markkinoille ja ehkäpä aikataulun
takia covereita laitettiin enemmän mukaan.
Vaikka Ilkan keikat ovatkin levyä rokkavampia, niin
levyn balladit voivat olla hieman ristiriidassa hänen veikeän olemuksensa kanssa.
- Persoonana en välttämättä ole hitaiden biisien esittäjä.
Keikalla voi olla tietty ristiriita, että vetää hitaita biisejä
ja sitten heittää hervotonta läppää välissä.
Yleisö on saattanut odottaa räväkämpää levyä.
Kilpailussa on etu, että voi laulaa monenlaisia biisejä, mutta
sen jälkeen ei ole, koska ei voi tehdä levyä, jossa on sataa tyyliä.
Ilkka toivoo, että tulevien levyjen parissa ei tarvitsisi
enää työskennellä niin usean ihmisen kanssa kuin esikoislevyllä.
- Yksi palaveri on ollut tulevasta levystä ja kaikki oltiin
Heikin ja levy-yhtiön kanssa sitä mieltä, että ei voi olla
näin monta tekijää enää. Ihanne olisi, että olisi yksi
tai kaksi tuottajaa. Viimeksi oli viisi eri äänittäjää, joilla
kaikilla oli eri toimintatavat. Toinen vaatii hirveesti ja toinen
ei vaadi mitään, vaan kaikki menee läpi. Ja tuottaja ei tiedä,
mitä levylle tulee muilta tuottajilta.

Heikin roolista epätietoisuutta
Niin, Ilkan kaksoisveli Heikki on todellakin levyllä
Ilkan veroisesti mukana, vaikkei häntä mainitakaan levyn
tekijätiedoissa.
- Siitä oli jonkunlaista kädenvääntöä Idolsin tuotantoyhtiön kanssa.
Levy-yhtiö olisi halunnut molempien nimet, että paketti olisi ollut
selkeämpi. Olis ollut rehellistäkin, että ilmoitetaan, että sekä
Ilkka että Heikki laulavat levyllä. Idolsin tuotantoyhtiö
oli sitä mieltä, että voittajan pitää tehdä täysin omissa nimissään
levy. Heikki vedettiin täysin kansikuvista pois, vaikka ne oli jo valmiina,
eikä nimeä mainita edes missään taustalaulajissa.
Ilkka kertoo, että jopa tutut ja sukulaiset ovat
olleet epätietoisia Heikin roolista levyllä. Heikki on luonnollisesti
keikoilla mukana, mutta veljekset ovat sopineet myös työnjaosta.
- Mä annan haastatteluja ja Heikki hoitaa toimistoasioita.
Koska Ilkka on enemmän julkisuudessa, Heikki sotketaan
hyvin samankaltaisen ulkonäkönsä vuoksi veljeensä.
- Heikki käy usein uimassa ja kertoi, että hänet sotketaan
sielläkin muhun. Heikki vitsailikin sitten, että on pitänyt jaloissaan
geparditangoja, Ilkka naureskelee.
Julkisuuden kirot
Ilkka on tottunut julkisuuteen aiempien mediatöidensä kautta,
mutta hän kiinnittää nykyään enemmän huomiota tekemisiinsä, eikä
katseiltakaan luonnollisesti vältytä. Ilkka ei kanna huolta
edes perättömistä tai liioitelluista lehtijutuista. Esimerkiksi 7 Päivää -lehdessä
kerrottiin kesällä, että Ilkka oli kiroillut kovaäänisesti
ja käyttäytynyt epäurheilijamaisesti beach volley -näytöspelissä.
- Huusin peppu, mutta jos peppu on
kiroilua, niin sitten mä kiroilin.
Lyönti meni vähän pieleen, niin huusin kovaa, että peppu.
Urheilijanhan kuuluukin vähän raivota, kun menee pieleen.
Tuomari näytti keltaista korttia ja olin ihmeissäni, että
kun huusin vain peppu, mutta tuomari sanoi, että beach volleyssä
ei saa korottaa ääntään. Heikki huusi sitten, että se on
hänen lempinimensä, Ilkka kertoo.
Ilkkaa on myös juorulehtien
mukaan tavattu vaikka kenen seurasta.
- Kolmessa jutussa ei ole ollut mitään perää.
Niissä on kirjoitettu, että
olen ollut jonkun likan kanssa Rovaniemen junassa. Ja kerran
kuulemma olen ollut ruotsinkielisen naisen kanssa treffeillä. Mietin
vaan, että mitähän mä sille olisin pystynyt puhumaan. Vackert dag är det.
Kyllä noille voi ihan nauraa, paitsi että toi kiroilujuttu on
vähän ikävämpi.
Ikävämpi siinä mielessä, että Ilkka
ei kiroile ja se on tärkeä osa hänen persoonaansa. Ilkka ei myöskään
juo alkoholia ja ottaa esille mahdollisuuden, että hänen
hulvattomia valokuviaan saatettaisiin käyttää joskus
perättömän Ilkka kännissä -juorun tukena.
Sitä odotellessa saamme nauttia Ilkan hauskoista edesottamuksista
musiikin maailmassa.
Antti Niemelä 03.09.2006