Dacia



Suomenkielinen tanssipop on jälleen heräämässä horroksestaan. Tällä kertaa asialla on uusi tulokas Dacia, jonka muodostavat tuottajamiekkoset NyyJork ja Rion sekä laulaja Susan. Dacia on vielä uransa alkutaipaleella, mutta lupaava kolmikko on noteerattu ja he esiintyvätkin muutaman päivän päästä konkareiden joukossa Kalajoen juhannuksessa. Dacia sai alkunsa monen sattumuksen kautta.
     - Käytännössä homma eteni niin, että törmäsimme sattumalta opiskelijabileissä 2005 alkuvuodesta. Pian selvisi, että musiikkimaku oli molemmilla hyvin saman suuntainen ja päätimmekin soittaa toisillemme omia tuotoksia. Huomasimme, että molemmilla oli hyviä kappaleita ja tästä syntyi idea yhteisestä kappaleesta. Tyylisuunnaksi sovimme suomenkielisen melodisen dancen. Kun aloimme tekemään musiikkia yhdessä, niin materiaalia alkoi syntyä kuin itsestään. Kuulostaa todella kornilta, mutta musiikillinen yhteys on todellakin ”maaginen”. Ei tarvitse kuin astua omaan studiopajaan niin musiikkia alkaa jo syntyä. Huomattuamme, että yhteistyö sujuu vaarallisen hyvin, niin päätimme, että nyt aletaan tekemään hommia todella kunnolla ja perustetaan bändi ja etsitään solisti. Siitä lähtien musiikkia on tehty antaumuksella ja kaikki energia on laitettu tavoitteeseemme eli Dacian menestymiseen, NyyJork kiteyttää yhtyeen alkutaipaleen.
     Romaniassa on Dacia-niminen autovalmistaja ja samoilta seuduilta löytyy myös historiallinen Dacian alue. Niillä ei ole kuitenkaan mitään yhteyttä tähän yhtyeeseen.
     - Nimeä kehitellessä tarkoitus oli keksiä kaunis ja sointuva nimi, joka kuvastaisi omaa musiikkiamme ja ei olisi liian arkipäiväinen. Parin päivän mietiskelyn tuloksena keksimme sanan Dacia, luulimme keksineemme sanan itse, vasta jälkeen päin selvisi, että sana myös oikeasti tarkoittaa jotain. Itse asiassa nuo yhteydet ovat todella hauskoja, mutta niillä ei ole mitään tekemistä nimen kanssa.
     Dacian alkuperäisessä kokoonpanossa vaikutti eri laulaja ja Susan liittyi kolmikkoon vasta myöhemmin.
     - Uusi laulaja oli tämän jälkeen hakusessa ja jo ehkä pientä epätoivoakin oli havaittavissa. Tapahtumat etenivät aika ”koomisesti”. Rion oli serkkupoikansa rippikonfirmaatiossa kirkossa Etelä-Pohjanmaalla. Jossain vaiheessa alkoi kuulumaan kaunista laulua taka-alalta, NyyJork kertoo.
     – Käännyin katsomaan taakse, että kuka se noin kauniisti laulaa ja huomasin sen olevan vanha tuttu. En kuitenkaan sen koommin kiinnittänyt huomiota tähän. Vasta myöhemmin, kun kaipasimme todella kiperästi uutta vokalistia, mieleeni palasi tämä tapahtuma. Sen seurauksena otin yhteyttä Susaniin ja tiedustelin, josko hän olisi kiinnostunut muutamasta demo-laulusessiosta, Rion sanoo.
     – Huomasimme, että Susanilla on todella kaunis ääni. Vielä kun hän itse on samassa hengessä mukana musiikkimaun suhteen, niin aurinko tuntui paistavan taivaalta todella kirkkaasti. Dacia on ehdottomasti muovautunut lopulliseen kokoonpanoonsa. Oikeastaan on vaikea uskoa, että olemme kaikki löytäneet toisemme näinkin nopeasti. Aina, kun kokoonnumme yhteen, ilmassa on jotain maagista.



Tanssipoppia 2000-luvun ehdoilla

Puskaradio on vienyt Daciaa eteenpäin ja yhtyettä pyydetään keikoille, vaikkei virallisia julkaisuja ole vielä alla.
     - Tiedämme, että dance-musiikilla on faneja ja kysyntää paljon, mutta keikkailevien bändien määrä on yhden käden sormilla laskettavissa. Emme missään tapauksessa halua jäädä olohuonetuottajaksi. Keikalla bändin todellinen vetovoima kuitenkin punnitaan ja olemmekin erittäin iloisia, että vastaanotto on ollut hyvä, sillä Dacian tarkoitus on ehdottamasti keikkailemalla levittää dancemusiikin ilosanomaa ja tällä hetkellä näyttää, että keikkakalenteri tulee täyttymään hyvää vauhtia. Tervetuloa vaan bilettämään keikoille, NyyJork toivottaa.
     Dacia on herättänyt myös levy-yhtiöiden kiinnostuksen.
     - Sanotaanko, että kiinnostusta on ollut merkittävissä määrin. Tarkoituksenamme on tietenkin saada musiikkimme kuuluviin mahdollisimman monille ihmisille. Katsotaan nyt, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Työtä tehdään ja on tehty tähänkin saakka tajuttoman paljon, joka kuvastaa nälkäämme saada musiikkimme kuuluviin. Tuotantosessiot venyvät usein päivien mittaiseksi, vähäisillä unilla, mutta jos jotain haluaa, niin sitä täytyy tehdä kunnolla tai sitten ei ollenkaan.
     Dacia edustaa tyylillisesti 90-luvun kotoista tanssipoppia, jollaisella Aikakone, Movetron ja 101 aikoinaan menestyivät.
     - On luonnollista, että Dacia yhdistetään mainitsemiisi artisteihin. Itse asiassa haluamme tehdä aika pitkälle samantyylistä musiikkia, mutta 2000-luvun ehdoilla. Tällä tarkoitamme, että kauniit melodiat ja hyvä meininki on mieleemme, mutta tuotanto ja soundit pitää kuulostaa tuoreelta ja nykyaikaiselta. Dance-musiikki näyttäisi olevan erittäin hyvässä nosteessa ja lähitulevaisuudessa uskon, että se nostaa edelleen päätään. Esimerkiksi Kalajoen juhannuksessa, jossa myös esiinnymme, on havaittavista selkeää comebackin merkkejä dancepopin suhteen. Radiosta kuulee myös paljon dance-hittejä, jotka suuri yleisö tuntee. Valitettavasti nämä artistit eivät ole kuitenkaan suomalaisia. Kuten jo aikaisemminkin mainitsimme, Dacian tarkoitus on tehdä samaa juttua, mitä esimerkiksi suositut Infernal, September, Akcent ym. mutta suomenkielisenä. Kysymys ei ole siitä, että faneja tai kuuntelijoita ei olisi vaan siitä, että suomenkieliset dance-artistit eivät ole tehneet nykypäivään sopivaa musiikkia ja bändejä on aivan liian vähän verrattuna esimerkiksi rock-bändeihin. Olemme huomanneet ja saaneet palautetta, että kuuntelijakunta ei ole pelkästään nuoret, mikä on yleensä tällaisessa musiikissa tuttua, vaan myös keski-ikäiset ja vanhemmatkin kuuntelevat meidän musiikkia. Tämä on mielestämme meidän vahvin puoli, monipuolisuus.

Antti Niemelä 21.06.2006

Jaa tämä haastattelu Facebookissa

Arvostelut

28.10.10Maailma kuuluu mullesingle8AN
16.04.09Salaisuus / Liikaa sulta odotinsingle6MP
04.03.09Musiikki on energiaaalbumi9AN
05.11.07Muistotsingle9AK
19.09.07Muistotsingle8AN
16.06.07Seikkailijasingle9AN
19.02.07Seikkailijasingle9AN

Haastattelut

27.10.2010 // 24.10.2007 // 17.10.2007 // 21.06.2006

Kotisivut

www.daciamusic.com

Uutiset

31.10.2011 / Dance-konkari ehdolla Eurovision-edustajaksi

18.10.2010 / Dacia avasi uudet nettisivut

24.06.2010 / Tältä kuulostaa uusi Dacia

22.06.2010 / Tealla täysin uudet kuviot - Auringonlaskuun-single pian kehissä

01.04.2009 / WTF, taantuma sulauttaa toisiinsa kaksi suomalaisyhtyettä!

15.03.2009 / Winter DJ Meeting tänään Tampereella - ilmaisessa tapahtumassa mm. 666 ja Dacia

03.02.2009 / Upea Dacia-video nyt netissä

12.01.2009 / Suomidance-yhtye Dacian esikoinen julkaisuun 18. helmikuuta

29.11.2008 / Tänään Tanssivyöhykkeessä Movetron, Dacia, Joonas Hahmo ja Jonna

27.10.2008 / Tunnelmia Dacian musiikkivideon kuvauksista

08.09.2008 / Dacia masteroi levynsä Saksassa

05.09.2008 / Suomalaisyhtye "seksilomalla" Hampurissa

09.07.2008 / Kalajoen juhannus pakettiin Basic Elementin ja Dacian seurassa - katso video!

23.04.2008 / Dacian näkemystä DCX:stä ilmaiseksi!

21.04.2008 / Kalajoen juhannus julkisti esiintyjänsä

14.02.2008 / Suomidancen kaunein nainen ratkesi - katso kuvat!

06.02.2008 / Movetronin Päivi suomidancen kaunein nainen? - katso kuvat!

03.01.2008 / Kuka on suomidancen kaunein nainen - katso kuvat!

31.12.2007 / Dacia nimesi esikoisensa

25.10.2007 / Sinkkulistan kolmoseksi noussut Dacia ensimmäisessä videohaastattelussaan

17.10.2007 / Tänään julkaisussa ovat...

19.09.2007 / Dacian Muistot ennakkoarvostelussa - kuuntele näyte!

28.06.2007 / Kalajoki 2007 -kuvagalleria esillä

30.04.2007 / Dacia julkaisee esikoisensa

16.04.2007 / LinnanJuhannuksessa kotimaista dancea

06.04.2007 / Dacia uusi kotisivunsa, kuuntele Seikkailija

07.08.2006 / Oulussa palataan jälleen 90-luvulle

08.06.2006 / Kesän tanssipoptulokas Dacia keikkailee

Ensi-illassa

Suosituimmat

Mainoksia

Maailmalta

Viihde

Musiikki

Elokuvat / tv

Suosituimmat

Albumit

Singlet

Haastattelut





ISSN 1458-428X || Copyright Findance.com 1998 - 2011 || info@findance.com