
Tummaa metallia esittävä Shade Empire julkaisi juuri toisen albuminsa Intoxicate O.S.
ja yhtye lunasti sillä ainakin oman varauksettoman suosioni. Yhtyeen laulajan Juha Harju
mielestä eteenpäin onkin menty sitten esikoisalbumin Sinthetic.
- Onhan tässä kaikki kehittyneet henkilökohtaisella tasolla,
mutta ennen kaikkea musiikki
on alkanut muovautua siihen suuntaan, mihin haluamme. Sinthetic oli ihan ok debyytti,
mutta soundi ei ollut ihan sitä, mitä haettiin. Intoxicate O.S. on kaikin puolin tiukempi
paketti, soundi- ja soittopuolella. Lisäksi nyt kaikki elementit saavat tarpeeksi tilaa,
Sinthetic oli aikalailla synavoittoinen levy.
Sinthetic julkaistiin italialaisen Avantgarde Musicin
kautta. Shade Empirelle oli kuitenkin suuri helpotus päästä toisen albuminsa
osalta kotimaiselle Dynamic Arts Recordsille.
- Totta kai hommat helpottuu, kun levy-yhtiö on Suomessa.
Kaikki käytännön asiat on helpompi
hoitaa vaikka puhelimitse eikä tarvitse odotella vastausta johonkin sähköpostiin montaa
viikkoa. Pahiten Avan hommassa kusi just tämä tiedon kulku. Sinnepäin oli välillä niin
helvetin vaikeeta saada yhteyttä. Nyt ei ole sen puolen kanssa ongelmia.
Shade Empire käyttää musiikissaan paljon koneita ja se
herättää edelleen napinaa joissain
piireissä. Yhtye ei kuitenkaan pyrikään miellyttämään kaikkia, vaan oman korvan miellyttäminen
on tärkeintä.
- Kone-elementit on kuuluneet Shade Empiren
juttuun jo melkein alkuajoista lähtien.
Koneilla saa tuotua mukaan sellaista kieroa tunnelmaa, joka
kolahtaa meidän kipeisiin mieliin.
Kipeästä tunnelmasta elokuvamaisemiin
Yksi Intoxicate O.S. -albumin ehdottomista tähtihetkistä
on singlenäkin julkaistu Slitwrist Ecstasy, joka erottuu levyltä
varsinkin huikealla laulusuorituksella.
- Sehän on aika sairas biisi kaiken kaikkiaan ja siinä on sellaista kipeää tunnelmaa.
Minulla oli idea noihin vokaaleihin olemassa, mutta studiossa se vasta asettui lopullisesti
uomiinsa. Yhtenä osatekijänä voi tietty olla se, että ei tainnut olla ukkokaan ihan täysissä
järjissään, kun tuo biisi pistettiin narulle, Juha naurahtaa.
Levy on vokaalien osalta muutenkin vahvaa tavaraa.
Itse en pysty karjumaan karaokena edes Turmion Kätilöiden Teurastajaa kokonaan
ilman äänen osittaista menetystä. Juhalla on kokemusta huutamisesta
jo viidentoista vuoden ajalta.
- Koko ajanhan se tekniikka ja ääni
kehittyy. En ole kuitenkaan koskaan mitenkään erityisemmin treenannut. Ajan saatossa se
vaan alkaa lähtemään paremmin ja paremmin. Kyllä sen kehityksen sitten itsekin huomaa, kun
kuuntelee ensin jotain vanhaa demokassua ja siihen perään uusinta tuotosta.
Toisaalta Ravine näyttää, että Shade Empire taitaa
tarvittaessa myös instrumentaalisen musiikin. Ravine olisi lähes
täydellinen biisi elokuvamusiikiksi.
- Kyllähän tuo meidän synavelho Savolainen on
sellainen leffamusafriikki, että siltä varmasti
löytyisi rahkeita elokuvamusiikinkin tekoon. Ja jos joskus tulisi tilaisuus tehdä musaa
johonkin leffaan niin totta kai sellainen mahdollisuus pitäisi käyttää. Ravine on
hieno biisi, Juha Harju myöntää itsekin.

Shade Empire antaa musiikin puhua
Shade Empire ei ole kehittänyt itselleen minkäänlaista julkista imagoa ja tunnistettavaa
lookkia kuten alalla usein tapaa (esim. Cradle Of Filth).
- Nykyään tuntuu olevan jo aika paljon sellaisia
bändejä, joiden lähes koko juttu rakentuu pelkästään sen imagon pohjalle.
Koitetaan vakuuttaa jengi musiikilla.
Näinkin rankalla musiikilla on kuitenkin usein
vaikea saavuttaa huomiota. Homma luistaa joka tapauksessa nyt Suomessa, siitä osoituksena
myös albumilistan sija 25.
- Nyt on alkanut homma toimimaan paremmin, kun
saatiin DAR hoitamaan asioita. Kyllähän se ekan levyn
saama julkisuus jäi Suomessa aika vähäiseksi. Ulkomaille tehtiin itse asiassa enemmän haastatteluja
kuin Suomeen. Nythän tilanne vaikuttaa jo paremmalta. Eihän tällä musiikilla varmaan ikinä pääse
isoihin otsikoihin, mutta eihän tässä siitä olekaan kyse, Juha muistuttaa.
Keikkoja yhtye kaipaisi kuitenkin enemmän.
- Keikkojen suhteen on ollut vähän heikkoa.
Koetetaan tässä koko ajan säätää tilannetta
parempaan suuntaan ja eiköhän tämä tästä vielä ala rullamaan. Saa ottaa yhteyttä jos
kiinnostusta löytyy, mies vinkkaa.
Intoxicate O.S. julkaistaan ulkomailla vasta syksyllä.
- Toivotaan, että se lähtisi sielläkin vetämään. Sinthetic
loi hyvää pohjaa ulkomaiden suuntaan. Sen puolen Ava hoiti hyvin, levyt tuntui uppoavan hyvin.
Katellaan nyt, miten tämä uusi lätty kolahtaa, Juha tuumii.
Antti Niemelä 03.06.2006