
Juuri kolmannen albuminsa, Lähempänä totuutta, julkaissut
Jonna esiintyi Tampereen Särkänniemessä NRJ In The Park -tapahtumassa.
Tapasin pirteän Jonnan keskustan kahvilassa parisen tuntia ennen esiintymistä.
Jonna oli yhtä hymyä, vaikka mieltä painoikin uuden albumin vaatimaton
alkutaival. Muuten hän luonnollisesti puhkui tyytyväisyyttä uuden albumin
osalta. Jonnan mielestä kyseessä on tuoreelta kuulostava levy, joka
on tyylillisesti kahden edeltävän albumin välimuoto
ja soundiltaan entistä orgaanisempi. Jonna on onnistunut
saavuttamaan vahvan aseman levy-yhtiön silmissä siinä mielessä, että
Jonna saa työskennellä kenen kanssa haluaa. Uudella levyllä
päätuottajaksi nousikin Jukka Immosen ja Elastisen
sijaan Jake Kilpiö, jonka kanssa hän oli tehnyt Kasvot
vedessä -albumin tiimoilta yhteistyötä jo muutaman biisin muodossa.
- Jukalla oli niin hirvee kiire
ja toisaalta koin, että nyt kaipaisin jotain uutta.
Jake oli tosi kiva tuttavuus kakkoslevyn aikana
ja visiot meni hienosti yhteen. Halusinkin antaa Jakelle
mahdollisuuden tehdä koko albumi.
Jonna kohtasi Tampereella tapahtuman yhteydessä
jälleen ruotsalaisen Darinin, joka vierailee Lähempänä totuutta -albumilla
biisissä Explain. Aloite yhteistyöhön Darinin kanssa tuli Sony BMG -levy-yhtiöltä.
- Levy-yhtiö ehdotteli,
että ketä vois olla mukana ja en ollut edes ajatellut, että
ulkomaalaisen artistin vierailu olis mahdollista.
Tykkäsin tosi paljon Darinin ekasta levystä
ja lauluäänestä ja todellakin halusin hänet mukaan.
Lähetettiin Ruotsiin demo, josta ne tykkäsi ja
marraskuussa Darin lensi sitten Suomeen.
Explainin sanoitusten ideana on kielimuuri
ja tästäkin syystä ei harkittukaan, että Jonna laulaisi biisissä
muulla kuin suomen kielellä, vaikka englanti kiinnostaisikin.
- Biisin idea on kielimuuri ja halusin myös sen,
että jos englanninkielinen feattaaja
tulee, niin pitäis olla joku syy. Olisin jo kakkoslevylle halunnut tehdä sellaisen biisin, mutta
ei ollut ketään mielessä kenen kanssa sitä tehdä.
Itse olisin tehnyt tokalle levylle yhden tai kaksi englanninkielistä biisiä
ihan vaan jo siksikin, että olisi käyntikorttia ulkomaillekin, kun nythän sellaista ei ole.
Levy-yhtiössä on oltu kuitenkin sitä mieltä, ettei kieliä kannata sotkea, että tekee
sitten joskus kokonaan englanninkielisen levyn.
Darinin fanit ovat luonnollisesti olleet kiinnostuneita
Explain-kappaleesta.
- Darinin kotisivuilla kerrottiin asiasta uutisissa ja
siellä oli meidän yhteiskuva, niin fanit oli kyllä kiinnostuneita ja
haluaisi kuulla sitä.
Biisin osalta ei kuitenkaan ole mitään suunnitelmia ulkomaille,
eikä siitä ole tehty esimerkiksi täysin englanninkielistä versiota.

Vive La Vida ehdokas kesähitiksi
Explain oli tarkoitus julkaista toisena singlenä uutuuslevyltä, mutta
Norlanin tähdittämä Vive La Vida on kirimässä ohi ja se onkin noussut
vahvaksi ehdokkaaksi kakkossingleksi.
- Jäässä-biisin
elinkaari on lähtenyt hitaammin, siksi sitä ei kannata vielä ottaa
pois radioista, kun videokin on juuri valmistunut. Explain ei ole biisinä
uponnut niin paljon kuin Vive La Vida, josta monet on
ollut sitä mieltä, että se pitäisi julkaista kesäsinkkuna.
Jonna kehuu kappaleessa vierailevaa
Norlania lahjakkaaksi ja nöyräksi kaveriksi.
- Norlan oli Suomessa
toissa kesänä bändinsä kanssa. Hän rakastui tällaiseen naiseen kuin Satu ja
Satu taas oli mun työkaveri Voice Out -tv-ohjelmasta, jota juonsin.
Ne meni naimisiin ja Norlan muutti Suomeen.
Hän on jatkanut musiikin tekemistä täällä ja tuo nyt
reggaetonia Suomeen.
Levyn kolmas vierailija on Max´C, jota
kuullaan hieman poikkeuksellisella tavalla introssa.
- Se oli lähinnä sen takia,
että levy kuulostaa kansainvälisemmältä, vaikkei olekaan englanninkielinen levy.
Kansissa ja videossa on haluttu tuoda glamouria esiin,
niin levyllä intro tuo juuri sitä mukaan.
Siihen ei Suomessa pysty yhtä vakuuttavasti kukaan muu
kuin Max´C, joka on mielettömän hyvä laulaja.
Oikeastaan sille olis pitänyt tehdä oma biisi siitä,
koska biitti oli niin hyvä, Jonna kehuu Jake Kilpiön työtä.
Jäässä-video onkin komea ilmestys.
- Siinä haluttiin saada aikaiseksi vain
hyvännäköstä kuvaa ja oli myös ensimmäinen mun video, joka
on kuvattu filkalle. Se oli tekijöiden ensimmäinen musiikkivideo ja hyvinhän siinä onnistuttiin.
Palataan juurille siinä mielessä, että ei tarvi videolla olla niin paljon sanomaa.
Sateen jälkeen -videossa oli liikaa sanomaa ja se meni ihan ohi kaikilta.
Itse harmittelin vielä, että missään ei taidettu
edes näyttää Sateen jälkeen -videota loppuun saakka, vaikka nimenomaan
loppu olisi tässä tapauksessa merkittävä.

Miksei Jonna kiinnosta mediaa?
Jonna on näkynyt medioissa valitettavan vähän kolmannen levyn osalta ja
fanit ovatkin ruvenneet syyttämään levy-yhtiötä vähäisistä markkinointitoimenpiteistä.
- Pitäisi olla kärsivällisempi ja syytin itsekin turhaan
levy-yhtiötä, kun en ymmärtänyt, että miksei
ole tehty promoa, miksei tehdä lehtijuttuja ja tv-haastatteluita ja muita. Kun levy-yhtiössä
oli vaihtunut henkilökuntaakin, niin ajattelin, että ehkä siellä ei vaan ole hoidettu
asioita. Keskiviikkona oli palaveri levy-yhtiössä, mutta he sanoivat, etteivät he olisi
niin tyhmiä, että jättäisivät promoamatta, kun he ovat kuitenkin laittaneet siihen rahaa.
Tv-mainosta ei kuitenkaan tällä hetkellä kannata laittaa, kun se olis kaikkein kallein vaihtoehto.
Nyt odotellaan, että musiikki ja video puhuis puolestaan, Jonna sanoo toiveikkaana.
Syyttävän sormen tulisi kuitenkin osoittaa toimittajiin, jotka ovat uskoneet,
että Jonnan uskonto ja naimisissaolo olisivat tehneet tytöstä jotenkin vähemmän
kiinnostavan suuren yleisön mielestä.
- Mulle on käynyt vähän niin, että olen pudonnut väliin
uskonnon ja muiden asioiden takia, mistä en haluais puhuakaan.
Tajusin itse, että imago on niin tärkeä, että se ratkaisee, että haluavatko
lehdet kirjoittaa vai ei. Mulle on ollut selvää, että mä oon se sama Jonna ollut koko ajan, vaikka
mä oon mormoni nyt ja olin naimisissa tossa välissä, mutta nyt eronnut, Jonna pamauttaa.
Tässä vaiheessa leukani on loksahtaa,
koska Jonna ei ole aiemmin puhunut näistä asioista julkisuudessa. Selitys tuli
kuitenkin samalla suun avauksella, eikä leukanikaan ehtinyt näin loksahtaa.
- Mun kannattaa tuoda esille se,
että mä oon nyt sinkku, koska se on median mielestä sellainen
asia, että se tekee musta mediaseksikkään. Vaikka mä oon ihan sama ihminen, olin naimisissa tai en.
Pitää nyt pelata vähän median ehdoilla, Jonna tuumii päättäväisenä.
Musiikkimaailmassa ei olekaan olleenkaan selvää, että
pelkkä hyvä ja erottuva musiikki pitäisi artistin pinnalla.
-
Mua harmittaa se, että kun mun mielestä mun musiikki on Suomessa ihan hyvää musiikkia, eikä
vastaavanlaista ole tehty. Se on sääli, ettei pystytä arvostamaan pelkästään sitä musiikkia.
Toisaalta rock-puolella on sama asia, että on hyviä bändejä, mutta niidenkin täytyy imago
jotenkin brändätä, että ne on mielenkiintoisempia kuin muut. Mielenkiinto hävis muhun
kun mie rupesinkin pukeutumaan, Jonna nauraa.
Myös festarit jäänevät tältä kesältä Jonnalta väliin. Rock-painotteiset
festivaalit eivät ole kiinnostuneita r&b-popista.
Jonnan sanoitukset koskettavat
Otan esille Jonnan sanoitukset, joita kehun vuolaasti koko suomalaisen musiikin
kentässä. On kuitenkin ollut aistittavissa, että kaikki eivät ole tyttösen sanoituksiin
tutustuneet ja sanoitusten ympärillä on pienoista aliarvostamista.
- Vahva-biisissähän on oikeestaan
puolet sitä. Sarkastisesti sanon siinä, että
"Arvostelet mun sanoituksia, kuunneltuas ne kokonaan".
Hyvä esimerkki oli kaimani Jonna
Nylon Beatista sanoi Paljon tarjolla -biisistä jossain Suosikin
raadissa, että "Ihan hirveet sanotukset, että siis mä ainakin kaipaan rakkautta", Jonna
heittää mainiolla imitaatiolla.
- Miten voi arvostella toisen sanoituksia, jos ei
ole oikeesti kuunnellut niitä ajatuksella, Jonna viittaa Paljon tarjolla -biisiin, jonka
voi hätäisesti kuuntelemalla käsittää väärin. Jonna kokeekin, ettei hänen sanoituksilleen
usein edes anneta mahdollisuutta.
Mainitsen uuden levyn Kolme kesää -biisin
ja edellisen albumin Iskän, joissa Jonna kertoo upealla tavalla henkilökohtaisista
asioistaan.
- On kiva, että ihmiset yleensä noteeraa juuri ne biisit, jotka
on eniten mun elämästä ja eniten aitoja ja rehellisiä. Niitä kirjoittaessa
on valunut tippa silmästä. Mua itseänikin kiinnostaa eniten sellaiset biisit kuten
Christina Aguileran I´m OK, jossa se kertoo isästään, joka löi sitä ja äitiään.
Se on yksi koskettavimmista biiseistä ja niitä kuunnellaan yömyöhään, kun haluaa fiilistellä
ja hakea tunteita. Itsekin haluan tehdä sellaisia biisejä ja ne koskettaa itseäni myös
silloin, kun esitän niitä. Ekan levyn Tule takaisin on sellainen biisi, että ihme, että
edes pystyn sitä esittään, Jonna tuumii.
Kun kaksi suulasta ihmistä kohtaa toisensa, niin aikaa kuluu
hetkessä puolitoista tuntia ja parkkirahaakin on käytävä lisäämässä.
Haastattelukin tuli kuitenkin hoidettua ja kaiken käsitykseni mukaan
Jonna ehti vielä Särkänniemeenkin esiintymään. Toivon mukaan suomalaiset vielä löytävät
Jonnan uuden albumin, sen tyttö ansaitsisi.
Antti Niemelä 17.05.2006