
Suomessa erittäin suositun Tina Cousinsin entistä mallinuraa
korostetaan aina lehdissä. Tina ei kuitenkaan itse halua korostaa
olleensa ennen malli.
- Mallina olo on ollut vain pieni osa menneisyyttäni.
Olen laulanut ammattimaisesti jo kuusi vuotta.
Myös Tinan kuten muidenkin kauniiden naisten
on ollut vaikea saada ihmisiä tajuamaan, että he osaavat laulaa.
- Kun olet tehnyt mallin töitä, niin kaikki ajattelee,
ettei levyllä oleva ääni ole sinun. Alussa piti pitkään vakuutella,
että todella osaan laulaa, Tina kertoo.
Ulkonäkö on kuitenkin melko tärkeää musiikissa.
- Pitäisi
olla niin, että jos kappale ja lauluääni on hyviä, ei ole
väliä miltä näyttää. Mutta valehtelisin, jos väittäisin näin
olevan. Ulkonäkö ja musiikki on fifty-fifty.
Tina tunnetaan suhteellisen hyvin myös kotimaassaan
Englannissa, mutta hänen onnekseen suurta fanijoukkoa ei ole aina ympärillä.
- Kotikaupungissa en voi mennä ulos, Tina naurahtaa.
Lontoo ei ole kuitenkaan niin paha. Vaikka ihmiset tunnistaisivat minut, he tulevat
enintään kättelemään ja onnittelemaan.
Yhteistyö Sash!:n kanssa jatkuu
Tinan lopullinen läpimurto tuli hänen laulettuaan saksalaisen Sash!:n singlellä
Mysterious Times.
- Lupasin itselleni, etten tee enää kappaletta Sash!:n kanssa,
koska en halunnut leimautua Sash!:n ääneksi. Siitä on vaikea päästä eroon.
Teimme kuitenkin kauniin balladin. Päätin, että siitä tulee
vain albumin raita, mutta Sash!:n manageri sanoi, että se on aivan
liian hyvä albumiraidaksi ja että siitä tulisi hyvä joulusingle.
Joten teen taas yhteistyötä Sash!:n kanssa, Tina nauraa.
Tinalta on tulossa lähiaikoina uutta omaakin musiikkia.
- Seuraava singleni tulee todennäköisesti olemaan jotain jazzia ja
drum&bassia sekoitettuna danceen, Tina kertoo. Aloitin dance-musiikilla,
enkä halua jättää sitä, mutta välillä on kiva tehdä balladeja tai drum&bassia, jotta ihmisit
tietäisivät minun osaavan tehdä muutakin.
Tarkimmat huomasivat myös, että Tina esiintyi
Brits Awards '99:ssä yhdessä Billie Piperin, Cleopatran, B*Witchedin
ja Stepsin kanssa kappaleessa Thank Abba For The Music, joka koosti
yhteen neljä Abban hittiä.
- Kappaleen tuotto meni hyväntekeväisyydelle ja
siksi siinä oli kiva olla mukana. Olin yllättänyt, että minua pyydettiin
siihen mukaan, koska teen enemmän dance-suuntautunutta musiikkia kuin
muut esiintyjät Billie ja Cleopatra. Enkä ole tanssija.
Meillä oli tunti aikaa opetella kappaleen koreografia. Minua pelotti,
etten millään opi tanssimaan sitä oikein. Lopulta kaikki meni kuitenkin hyvin, Tina iloitsee.
Antti Niemelä 07.07.1999