Kemopetrol



Helsinkiläinen Kemopetrol nousi nopeasti Suomen singlelistoille esikoissinglellään, Child Is My Name. Myös toinen single, Tomorrow, on lähtenyt hyvin pyörimään. Kemopetrolin muodostavat Kalle Koivisto (koskettimet, ohjelmointi, laulu), Kari Myöhänen (basso), Teemu Nordman (rummut), Laura Närhi (laulu) ja Marko Soukka (kitara).
     - Kemopetrol sai alkunsa marraskuussa 1998, kun meidän kitaristin, Markon, kanssa alettiin pelleilemään treenikämpällä. Soitettiin sellasta instrumentaaliambienttia. Päätettiin sitten jossain vaiheessa vähän muuttaa linjaa. Me oltiin Markon kanssa luokkatovereita ja Laura oli kans samassa koulussa, niin törmättiin jossain koulubileissä ja ruvettiin puhumaan musiikista ja kävi ilmi, että Laura harrastaa laulamista. Sitten kysyin, että kiinnostaisko laulaa meidän biisejä. Vähän aikaa treenattiin triona ja sitten viime vuoden keväänä tuli rumpali Teemu ja basisti Kari. Nykyisellä kokoonpanolla ollaan soitettu toukokuusta saakka, Kalle Koivisto kertoo.
     Laura kertoo Kemopetrol-nimen jäävän palautteen mukaan hyvin mieleen. Nimi on peräisin jääkiekkojoukkueelta.
     - Me tehtiin semmosta ambienttia, joka kuulosti teollisuushallimeteliltä, niin tuli jotenkin venäläinen fiilis. Muistin, että jonkun lätkäjengin nimi on Kemopetrol, se kuulosti hauskalta. Se oli vaan semmonen hetken mielijohde, Kalle sanoo.
     Kalle ja Laura ovat aiemmin haastatteluissa kertoneet joukkueen olleen venäläinen, mutta nyt Kalle on saanut uutta tietoa.
     - Se onkin kyllä varmaan tsekkiläinen lätkäjengi eikä venäläinen. Mä oon luullut tähän saakka, että se on venäläinen, mutta sain kaverilta kuulla, että se onkin tsekkiläinen, Kalle nauraa.

Kemopetrol ei mieti vielä päämääriä

Kemopetrol tekee koneellista pop-musiikkia.
     - Aluksi oli melkein pelkästään koneita, joiden päälle tuli Markon kitaraidat ja Lauran vokaalit, Kalle kertoo.
     Basistin ja rumpalin tultu yhtyeeseen, musiikkiin on tullut kuitenkin enemmän live-instrumentteja.
     - Rumpuraitoja on vähän karsittu, että käytetään myös konerumpuja, Laura huomauttaa.
     - Ne on mun tekemiä biisejä ja mä teen biisit koneilla. Pohjimmiltaanhan se on konemusaa. Sekvensserien ja eri syntikoiden päälle tulee live-instrumentit. Mulla on paljon vaikutteita esimerkiksi Depeche Modelta ja Massive Attackilta, Kalle sanoo.
     Menestys on tullut Kemopetrolille aika äkkiä ja he eivät ole vielä kummemmin miettineet päämääriään Suomessa saati sitten ulkomailla.
     - Me ei niin paljon olla mietitty vielä. Me keskitytään levyn tekemiseen ja siihen, että saatais nimeä esille. Ei me olla tehty mitään pitkänlinjan suunnitelmaa, Laura sanoo.
     - Keikkoja halutaan kesäksi varsinkin. Olishan se kiva, että levy näkyis jossain listoilla ja saisi mahdollisesti fanejakin. Siitä katotaan sitten eteenpäin, Kalle tuumii.
     Ulkomaat ovat vielä kaukainen haave.
     - Tuotantoyhtiössä on ainakin ollut ajatuksena, että tätä yritettäis jossain vaiheessa ulkomaillekin markkinoida. Mutta otetaan ensin Suomi haltuun, Kalle sanoo.
     - Ei se ole mun mielestä ainakaan ole ollut lähtökohta, että nyt aletaan tekemään hittejä ulkomaille. Me ollaan lähetty tekemään fiilistelypohjalta musaa, mistä me tykätään. Kiva, jos joku tykkäis siitä ulkomaillakin, mutta se ei ole se idea, Laura kertoo.

Albumi tulossa huhtikuussa

Kemopetrolin esikoisalbumi on tulossa 10. huhtikuuta. Kalle kuvailee tulevaa albumia hyvin monipuoliseksi.
     - Kyllähän tolla levyllä on paljon erilaisia biisejä. Tuottaja Kalle Chydeniuskin on muuttanut aika monia sovituksia aika erilaisiksi, mitä me ollaan alunperin ajateltu. Siellä on ihan discoa, dubia ja suoraviivaisempaa kitaravoittoista pop/rockia, Kalle kertoo.
     - Child Is My Name on ehkä radioystävällisin kappale, että moni niistä kappaleista ei välttämättä ole ihan suurelle yleisölle, Laura sanoo.
     Yhtyeen esikoissinglestä, Child Is My Namesta, tehdään myös musiikkivideo, jonka ohjaajana toimii Bomfunk MC'sin Freestylerin ohjannut Miikka Lommi. Tulossa ei kuitenkaan ole uutta Freestyleria, vaan Kalle ja Laura kuvailevat tulevaa videota enemmänkin fiilistelypohjaiseksi musiikkivideoksi.

Antti Niemelä 13.03.2000

Jaa tämä haastattelu Facebookissa

Arvostelut

27.03.06Teleportalbumi7AN
19.03.06Planetsingle7AN
29.03.04Play For Mealbumi6AN
01.09.02Goodbyesingle7AN
06.05.02Everything´s Finealbumi8AN
21.03.02Saw It On TVsingle7AN

Haastattelut

04.03.2002 // 13.03.2000

Kotisivut

www.kemopetrol.com

Uutiset

01.09.2006 / Kemopetrol neuvottelee kansainvälisistä julkaisuista

05.03.2006 / Kemopetrolilta uutta

Ensi-illassa

Suosituimmat

Mainoksia

Vuokraa auto viikonlopuksi, alkaen 39,33 € / vrk

Maailmalta

Viihde

Musiikki

Elokuvat / tv

Suosituimmat

Albumit

Singlet

Haastattelut





ISSN 1458-428X || Copyright Findance.com 1998 - 2011 || info@findance.com