Fintelligens



Ensimmäinen suuren levy-yhtiön tuekseen saaneen suomenkielisen hiphop-ryhmän Fintelligensin muodostavat MC:t Elastinen ja Iso-H sekä DJ Ewok. Fintelligensin esikoissingle, Voittamaton, julkaistiin jo viime vuoden lokakuussa, mutta vasta nyt vajaat puoli vuotta myöhemmin kappaleesta on runsaan radiosoiton myötä tullut hitti.
     - Me tutustuttiin Iso-H:n kanssa yhden nuorisokeskuksen projektin kautta. Perustettiin tää bändi, kun huomattiin, että molemmat osaa rimmaa. Omakustannesinglen jälkeen alkoi levy-yhtiöt soitella, vaikkei lähetetty yhtään demoa. Me valittiin niistä Sony, joka tuntui sopivan meille parhaiten. Sitten julkaistiin Voittamaton ja kesti puoli vuotta, ennen kuin jengi tajus miten hyvä biisi se on, Elastinen naurahtaa.
     Fintelligens-nimi sopii loistavasti suomalaista hiphopia edustavalle yhtyeelle.
     - Se oli ensin Fintelligence ja se hioitui hieman lyhempään muotoon Fintelligens, Iso-H kertoo.
     - Jos sille haetaan jotain tarkoitusta, niin se on sellasta Suomi-tietoisuutta. Me tiedostetaan se, että suomi on paras kieli, Elastinen sanoo.

Fintelligens on pioneeri

Suomenkielistä räppäystä on julkisuudessa kuultu lähinnä vain dance- ja pop-puolella esimerkiksi Raptorilta. Undergroundissa suomenkielistä hiphopia on kuitenkin ollut jo kauan.
     - Sitä on ollut koko ajan, mutta se on ollut maan alla ja sitä on tehty ihan vaan läpällä. Ne harvat, jotka on yrittänyt tosissaan tehdä, niin on tehnyt englanniksi ja suomeksi vaan heittänyt huulta, Iso-H sanoo.
     Myös Fintelligens tuntee itsensä tämän alan pioneereiksi Suomessa.
     - Me ollaan ne, ketkä tuo sen undergroundista pinnalle, että jokainen ihminen Suomessa voi kuulla sitä, Elastinen sanoo.
     - Siellähän me ollaan alotettukin, että me ei olla mitenkään levy-yhtiön kokoama poikabändi, Iso-H nauraa.
     Raptori ja muut humoristisesti suomenkielistä räppiä esittäneet yhtyeet eivät saa miehiltä pelkästään huonoja kommentteja, mutta heidän mielestään suomenkielistä räppiä olisi pitänyt tehdä tosissaan jo kauan sitten.
     - Me ollaan usein sanottu, että parempi, jos ne olis jäänyt tapahtumatta. Se olis parempi, että siihen aikaan jengi olis tajunnut, että tätä voi tehdä kunnolla, Elastinen sanoo.
     - En sano nimiä, mutta kyllähän niistä löytyi ihmisiä, joilla oli taitoja. Olis pitänyt lähteä tekemään toisesta kantista jo sillon. Koko homma olis varmasti jo nyt paljon pidemmällä, Iso-H sanoo.
     - Monissa Euroopan maissa on käynyt niin, että muutama jätkä on tajunnut jo sillon alussa esim. Ranskassa, että nyt tehdään tätä ranskaksi. Ja ne on jatkanut sitä, vaikka jengi sanoo mitä sanoo. On hyvä asia, että jos jengi diggaa meidän musiikista, mutta meitä ei kiinnosta, jos joku sitä haukkuu, Elastinen kertoo.

Hiphop tutuksi jokaiselle

Fintelligensille ei ole harvinaista, että heistä ovat pitäneet ihmiset, jotka eivät tavallisesti välitä hiphopista yhtään. Suomenkielisyys on ollut selkeä etu. Mutta yleistä on myös, että jotkut ihmiset ovat olleet huvittuneita kuullessaan ensi kertaa Voittamaton-kappaleen.
     - Ensireaktiot on ollut aika erilaisia. Monet sanoo, ettei ensin usko korviaan, että puhuuko se suomea. Intonaatiot ja äänenpainot on niin erilaisia, Elastinen kertoo.
     - Samahan se on ranskan- ja englanninkielisessäkin hiphopissa. Ei kukaan oikeesti puhu niin, kun ne räppää. Puheessa kukaan ei painota sanoja silleen. Se painotus on eri juttu kuin laulussa. Suomalaiset iskelmätähdet venyttää ja vanuttaa sanoja, eikä kukaan niitä oikeesti niin painota puheessa, Iso-H sanoo.
     Fintelligensin päämäärä on kehittää suomalaista hiphopia ja tulevaisuudessa heidän on varmasti paljon helpompaa saada heitä itseänsä miellyttävää musiikkia toisiltakin artisteilta.
     - Jos mä saisin valita, että millasta musiikkia mä saisin kuunnella koko ajan, niin kaikesta mieluiten mä kuuntelisin suomenkielistä räppiä ja sitä ei oo. Me voidaan toimia esikuvina tuleville bändeille. Että koko ajan mä saan kuunnella lisää ja lisää suomenkielistä räppiä. Jos ei ole sitä mitä haluais kuunnella, niin se pitää tehdä itse, ja toivoa, että joku jatkaa vielä siitä, Iso-H sanoo.
     - Me halutaan edistää Suomen hiphop-kulttuurin asemaa ja tehdä jokaiselle kaduntallaajalle tutuksi, että Suomessa on hiphoppia, Elastinen kertoo.

Tulossa myös sanomaa

Fintelligensin valtti on suomen kieli, mutta he ovat esittäneet hiphopia myös englanniksi.
     - Meidän omakustannesinkussa oli A-puoli englanniksi ja B-puoli suomeksi. Näillä näkymin ei tulevaisuudessa tule englanniksi, mutta ei suljeta vaihtoehtoja pois, Elastinen kertoo.
     - Mä en sulje pois sitä vaihtoehtoa, että suomen kieli vois toimia ulkomaillakin, Iso-H sanoo.
     Tästä osoituksena on jo MTV Nordicin hyväksyntä. Voittamaton-videota tullaan näkemään ensimmäisenä suomenkielisenä videona MTV Nordic TOP 5 -ohjelmassa.
     Voittamaton kertoi Fintelligensistä itsestään ja pian ilmestyvä toinen single, Kellareiden kasvatit, jatkaa sanoituksissa samaa linjaa. Tulevaisuudessa on tulossa kuitenkin selkeää sanomaakin.
     - Me tehdään ihan mitä mieleen juolahtaa tulevalle albumille: mielipiteitä, kannanottoa, politiikkaa ja hiphop-kulttuuria, Elastinen sanoo.
     Fintelligensin odotettu albumi on tulossa kesän jälkeen.

Antti Niemelä 03.04.2000

| Arvostelut |

12.11.08Lisääalbumi7AN
24.12.03Nää vuodet 1997-2003albumi9AN
10.10.03Vaan sil on väliäsingle5AN
27.03.03Kaikki peliinsingle8AN
20.11.02Kokemusten summaalbumi8AN
19.10.02Sorisingle7AN
10.12.01Tän tahtiinalbumi8AN
02.08.01Pää pystyynsingle8AN

| Haastattelut |

03.04.2000

| Uutiset |

14.10.2008 / Fintelligens ja Lauri Tähkä yhteistyössä

23.07.2008 / Fintelligens on taas kehissä

25.06.2008 / Fintelligensin paluu hahmottuu

Haku sivustosta

Kolahtaako?


DJ Timo: Partyline

KYLLÄ    EI

Katso musiikkivideo täällä.

Musiikkiuutiset

Elokuva/tv-uutiset

Viihdeuutiset

Albumiarvostelut

Singlearvostelut

Haastattelut

Päivän luetuin arvostelu

Foorumi

Lukijan sana

0.84 e / viesti

lähetä oma viestisi

Power Play by Ice_-

Darude - My Game
DCX - Poor Romeo
DJ Tiësto - He´s A Pirate (Tiësto remix)
Dra På - Fløytesangen
E-type - Tide
Gigi D´agostino - L´amour Toujours
Jole - The Secret Of Monkey Island
Sash! - Ecuador
Snap - Rhythm Is A Dancer
Zombie Nation - Kernkraft 400

rss-syöte

Add to Google





|| ISSN 1458-428X || Copyright Findance.com 1998 - 2008 || info@findance.com