Hausmylly



Hausmylly on kulkenut pitkän tien kotimaisen popin saralla. 16-vuotias Hausmylly julkaisi hiljattain uuden albuminsa Sateesta aurinkoon, joka esittelee uuden laulajan Sami Aspin. Findance.com istahti haastattelutuokioon yhdessä biisintekijä Petri Alangon kanssa.
     Muun muassa MTV3:n mainosäänenä tuttu Jari Karjalainen jätti yhtyeen ja suuntasi kohti Las Palmasia.
     - Jari tekee hirveesti spiikkejä ja sillä on ajankäytön hallinta maailman huonointa. Sitä mukaan, kun puheluita tulee, niin se sanoo joka juttuun kyllä ja sen jälkeen vasta miettii, että kuinka se hoitaa kaikki. Eihän se yhtään juttua saa tehtyä aikataulussa, mutta kyllä se ne kaikki saa tehtyä. Ja kun siihen lisätään päälle keikat ja matkustamiset, niin sillä oli liikaa tekemistä. Se väsy tosi pahasti ja kysyi, että olisko mahdollista, jos pitäis lomaa. Sanottiin, että käy kyllä, mutta Jari sanoikin, että se on ajatellut muuttaa Las Palmasiin. No me oltiin, että meillähän on sitten lomapaikka, Petri naurahtaa.
     - Jari kävi meidän keikalla heinäkuun alussa ja siitä kaverista kyllä näkee, että se on levännyt. Siellä se tekee spiikkejä ja lähettää niitä tänne sikäläisiä "laajakaistayhteyksiä" apuna käyttäen. Se on saanut tasapainon kaikkiin aikatauluihinsa.
     Aiemmin Karjalaisen kanssa biisit tehnyt Alanko joutui nyt ottamaan suuremman vastuun biisin teosta.
     - Harmittaa kyllä, kun ei voi enää tehdä Jarin kanssa biisejä. Ollaan luonteeltamme sellaisia, että sovitaan hyvin samaan tilaan, Petri kuvailee. Toisaalta nyt on helpottanut, että vastuu on yhdellä ihmisellä.
     On myös mahdollista, että Jari Karjalainen palaa vielä Suomeen ja Hausmyllyn riveihin, jolloin Hausmyllyllä olisi mahdollisesti kaksi päälaulajaa.
     - On olemassa vaara, että breikki jää ikuiseksi, mutta kaikki on sitä mieltä, että kyllähän jätkä voi lähteä myllystä, mutta mylly ei lähde jätkästä. Täytyy suhtautua niin, että se on ohi, kun ei ole varmuutta, Petri tuumii.
     Hausmyllyn loppu ei ollut kuitenkaan lähellä missään vaiheessa laulajan lähdettyä.
     - Mulla on selkeä suunnitelma 20 vuoteen asti, nythän on siis 16 vuotta täynnä. Tapahtuu mitä tapahtuu, niin mä toteutan sen jotenkin. Saa vaikka Pulkkinen (Enzo) kuolla tai Kauppinen (Micky) lähtee, Alanko vitsailee.
     Tuottajana monille muillekin toimiva Petri Alanko on vältellyt julkisuutta, mutta koki, että nyt on aika nousta enemmän esille.
     - Oon suoraan sanoen pelännyt julkisuutta. Periaatteessa nyt oli pikku pakko, koska oon Helsingin päässä ainoa henkilö ja biisimateriaali on 90-prosenttisesti mun tekemää. En kuitenkaan koe olevani millään tavalla julkisuudenhenkilö.

Sami Asp yhdistää Hausmyllyä ja Wingdomia

Uusi laulaja Sami Asp löytyi yhtyeen lähipiiristä, koska mies oli toiminut 2000-luvulla jo yhtyeen keikoilla kitaristina ja taustalaulajana.
     - Huomattiin yhdessä soundcheckissä kuinka mies laulaa kovaa ja korkealta ja Sami vaan totes, että tälleen mä oon aina laulanut. Sami tuntee Hausmyllyn tavat, eikä tähän mikään r&b-laulaja olisi sopinutkaan.
     Asp vaikuttaa myös heavy-yhtyeessä Wingdom ja voisi kuvitella, että kahdesta näin äärilaitaa edustavasta yhtyeestä seuraisi ristiriitoja, mutta homma on toiminut saumattomasti.
     - Harkinin Mikko (Wingdomin biisintekijä) kävi miksauksissakin kääntymässä, eikä Wingdomin muillakaan pojilla ole ollut mitään Samin Hausmyllyssä laulamista vastaan. Lähinnä se tuntuu niille nihilistipuristeille, jotka on sitä mieltä, että tomaatti on maailman paras vihannes ja kurkkuun en koske. Ne kokee, että veri pilaantuu tai alkoholi happanee. Jos kaveri oikeesti pystyy vääntämään, niin miksi pitäisi rajoittaa.
     Myös Wingdomin faneja on nähty Hausmyllyn keikoilla.
     - Muutama vantaalainen Wingdom-fani tuli Hausmyllyn keikalle ja laitoin levyihin nimmarit. Oli ihan ostetut vielä, ei mitään poltettuja. Hausmylly ei ole livenä ollut koskaan mitään sovinnaista poikabändijuttua, vaan on kuitenkin ollut aina aika äijämeininkiä, mikä on aika lähellä sitten esimerkiksi Kotiteollisuutta, Petri kuvailee.

Kissakaksikko ja mahtavia housuja

Uuden albumin kaksi ensimmäistä singleä Sä et sitä nää ja 2km taivaaseen olivat allekirjoittaneen kuvailemana aikuisempaa poppia, joka kelpaa radioihin tanssittavampaa materiaalia paremmin.
     - Vähän varovaisempia single-julkaisuja. Kun ollaan tekemässä comebackia eikä tiedetä onnistuuko se, niin on pakko tehdä puhtaasti kaupallinen ratkaisu. Olisin pistänyt singleksi mieluusti Yksin sateeseen, Kaaokseen tai Maasta taivaaseen, mutta eivät nuokaan huonoja ole.
     Suuret radiokanavat eivät ole kuitenkaan biisejä soittaneet.
     - Sä et sitä nää voitti Rytmibarometrin YleX:llä, mutta se ei ottanut soittolistalle, kun oli niiden mielestä kanavan materiaalista poikkeavaa, mutta siitä seuras, että paikallisradiot ja Suomipop alkoivat soittaa. Me ei olla kai koskaan oltu minkään soittolistan suosikkeja, Petri mainitsee, mutta ei niinkään harmittelevaan sävyyn.
     Hausmyllymäiseen tapaan albumin biiseihin kätkeytyy kaikenlaisia tarinoita kuten, että Kaaokseen oli alunperin tehty eteläafrikkalaiselle tyttötriolle. Yksin sateeseen taas on periaatteessa cover Cat Catilta. Petri Alangon säveltämä biisi joutui aikoinaan vahingossa tyttökaksikon esitettäväksi.
     - Se oli puhdas vahinko, kun heille oli napattu biisi nauhalta, jossa oli muitakin kappaleita kuin heitä varten tehtyjä. Kaiken lisäksi kyseinen pohja oli vain demo, jossa oli vääriä ääniä ja huono miksaus. Enkä välittänytkään siitä hirveesti, mutta parin viime vuoden aikana alkoi harmittaa. Levy-yhtiössä ihmeteltiin, että kuinka mä nyt aion Cat Catin biisin laittaa levylle. Sanoin, että se menee camp-huumorin puolelle, että ei mitään hätää. Kuitenkin tehtiin siitä ihan tukeva versio 168 raidalla, että ei ihan general midi -demostakaan ole kyse.
     Tietynlainen huumori kuuluu Hausmyllyllä myös biisien nimeämiseen.
     - Biisit voi olla aluksi vaikkapa nimellä Komero tai Mahtavia housuja. Sitten lopuksi vasta katsotaan tekstiä läpi ja nimetään biisi, Petri naureskelee.

Antti Niemelä 27.07.2005

| Arvostelut |

30.05.08Kesäpoika palaa (aurinkoon)single8AN
19.10.07Kaverinkaverinkaverialbumi8AN
29.09.07Kehäraakkeja ja kuninkaitasingle7AN
10.11.06Suruntuojasingle7AN
30.06.05Sateesta aurinkoonalbumi8AN
17.06.052 km taivaaseensingle7AN
02.05.05Sä et sitä nääsingle8AN
02.09.0415 vuotta - suuri puberteettikokoelmaalbumi8AN
18.05.04Lähtisitkösingle7AN
15.05.03Scumbackalbumi8AN
17.04.03Hiljaisuuden äänetsingle9AN

| Haastattelut |

09.01.2008 // 27.07.2005

| Kotisivut |

www.hausmylly.fi

| Uutiset |

20.08.2008 / Hausmylly repäisee: uusi albumi 7 euroa!

09.07.2008 / Kalajoen juhannus pakettiin Basic Elementin ja Dacian seurassa - katso video!

29.02.2008 / Hausmylly antoi potkut Enzolle

28.12.2007 / Hausmylly tarttuu mikkiin

23.10.2007 / Hausmyllyn uusi video netissä

17.10.2007 / Tänään julkaisussa ovat...

28.09.2007 / Plagioiko Backstreet Boys Hausmyllyä?

04.09.2007 / Hausmyllyn tuleva levy ennakkokuuntelussa

08.08.2007 / Myllerrys Hausmyllyssä jatkuu - uusi laulaja

11.05.2007 / Lataa uutta Hausmyllyä ilmaiseksi

01.04.2007 / Hausmyllyn uudet kuviot

17.03.2007 / Drome palaa Hausmyllyyn

16.01.2007 / Hausmylly jatkaa sittenkin, kokoonpano muuttuu

13.01.2007 / Hausmylly hajosi yllättäen

02.11.2006 / Drome vierailee Hausmyllyn uudella singlellä

28.06.2005 / Hausmyllyn uusi albumi 29. kesäkuuta

| Foorumi |

04.09.2008 / Hausmylly: In sonus veritas

02.05.2008 / Hausmylly - Kesäpoika Palaa (Aurinkoon) remix

08.04.2008 / Hausmyllyn cd-maxeja myynnissä

19.03.2008 / Hausmylly - Maailma ei pääty tähän

09.02.2008 / Hausmylly miss maailma

22.08.2007 / Hausmylly - Kehäraakkeja ja Kuninkaita / Lännen Lokari

02.11.2006 / Hausmylly - Suruntuoja

Haku sivustosta

Kolahtaako?


Tea: C´mon C´mon

KYLLÄ    EI

Katso musiikkivideo täällä.

Musiikkiuutiset

Viihdeuutiset

BB-uutiset

Haastattelut

Albumiarvostelut

Singlearvostelut

Foorumi

Lukijan sana

Hurja meininki...

lähetä oma viestisi

Power Play by Inkaa-

Cheek - Avaimet hukassa
Elastinen (Feat.Tasis) - Jarruta
50 cent - Candy shop
Alicia keys - No one
Uniikki & Leina - Hei ma (streestyle)
Uniikki - Yks kierros
Kymppilinja - Kauas kaikesta
Eminem - Mockingbird
Elastinen - Nuku vaan
5th Element (Feat.Cheek) - Edelleen

rss-syöte

Add to Google

Add to Netvibes


|| ISSN 1458-428X || Copyright Findance.com 1998 - 2008 || info@findance.com