Kastor: Invisible Triumph (New Music Community)


Kastor: Invisible Triumph
01. Sleep sleep
02. Corporate talk
03. Boys from the block
04. What was i to you
05. Always one too many
4.46
4.21
5.40
5.26
5.17

Levyn julkaisseiden Siamese Soundin ja New Music Communityn toimintaperiaate muodostaa terveen vastapoolin nykypäivän poptehdaskulttuurille: musiikkia tehdään ja julkaistaan artistien ehdoilla ja sen pääasiallinen tavoite ei olekaan kilisyttää levy-yhtiön kassaa. Kaikkea sitä…

Kastorin musiikissa häivähtelevät muistot indie rockin 15 viimeisen vuoden ajalta, mutta usein on vaikea osoittaa sormella jotain tiettyä yhtyettä vertailukohdaksi (lukuun ottamatta What Was I To You -kappaleen riffiä, joka on silkkaa Siamese Dreamin aikaista Smashing Pumpkinsia, ja 22-Pistepirkkoa, joka kuuluu muutenkin kuin Matias Koposen laulussa). Suurin osa kappaleista muistuttaa jäytävästi jostain, mutta muisto karkaa ennen kuin siitä saa kiinni. Ehkäpä on kyse vain siitä, että kappaleet ovat tarttuvuudessaan luoneet tällaisen mielikuvan – ilmiö, joka esiintyy toisinaan hyvien biisien kohdalla. Corporate Talkissa bändi äityy autotallirockaamaan skandinaavisten kollegoidensa parhaita perinteitä kunnioittaen, kun taas Boys From The Blockissa vokooderin läpi pusketuilla vokaaleilla ryyditetty ensimmäinen osa liitetään saumattomasti puhtaalla pop-melodialla pelaavaan kappaleen toiseen osaan.

Kaiken kaikkiaan kyseinen viiden kappaleen ep on jälleen oiva osoitus siitä, että Suomessa tehdään nykyään yllin kyllin kansainvälisen painoluokituksen täyttävää musiikkia – kotimainen media ei vain ole kiinnostunut, jos sitä eivät ole ostaneet tyylikkäästä musiikkimaustaan erityisen hyvin tunnetut saksalaiset.

arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti tyhjä tyhjä

Santtu Reinikainen (21.03.05)


Jaa

Arvostelut

21.03.05Invisible Triumphalbumi8SR

Ensi-illassa

Suosituimmat

Mainoksia

Musiikki

Viihde

Elokuvat / tv

Maailmalta

Suosituimmat

Albumit

Singlet

Haastattelut





ISSN 1458-428X || Copyright Findance.com 1998 - 2011 || info@findance.com