50 Cent: The Massacre (Universal Music)
01. Intro
02. In my hood
03. This is 50
04. I´m supposed to die tonight
05. Piggy bank
06. Gatman and robbin feat. Eminem
07. Candy shop feat. Olivia
08. Outta control
09. Get in my car
10. Ski mask way
11. A baltimore love thing
12. Ryder music
13. Disco inferno
14. Just a lil bit
15. Gunz come out
16. My toy soldie feat. Tony Yayo
17. Position of power
18. Build you up feat. Jamie Foxx
19. God gave me style
20. So amazing feat. Olivia
21. I don´t need´em
22. Hate it or love it (G-Unit remix)
0.41
3.50
3.04
3.50
4.14
3.46
3.28
3.21
4.05
3.05
4.17
3.51
3.34
3.57
4.24
3.44
3.12
2.55
3.01
3.16
3.20
5.23
Amerikkalainen kaupallinen hip hop on toki tyhjentänyt pankin, mutta samalla se on onnistunut tyhjentämään omat taskunsa ideoista.
Pieneen markkinoiden ja katu-uskottavuuden määrittämään loukkuunsa juuttuneet monimiljonäärit
vääntävät ahdistuneena väkivallan, vaurauden, pöyhkeilevän itsevarmuuden ja seksuaalisen
kaikkivoipaisuuden fantasioita epävarmoille teineille ympäri maailmaa –
ja teinit luonnollisesti ostavat paketin karvoineen päivineen, jostainhan sitä omaa minuutta ja kapinaa on rakennettava.
Mikä tästä valitettavasti kärsii on musiikki, joka on jäänyt imagonrakennuksen sivutuotteeksi.
The Massacre on malliesimerkki tästä kehityksestä. Räjähtäessään suuren yleisön tietoisuuteen
8 Mile –soundtrackin myötä Fiddy kuulosti vielä tuoreankarhealta ja omaperäiseltä.
Toisin on nykyään: tällä levyllä esimerkiksi tuotanto on enimmäkseen sitä samaa
syntikkapainotteista sotkua, joka on hallinnut suurta osaa jenkkihopista jo
vuosia ja kuulostaa nykyään melko väsähtäneeltä. Biitit ovat kuin
mallikoulusta karanneita – eivät siis kovin läskejä. Erityisesti
levyn alkupuolen uhkaavaksi aiottu meininki tuo mieleen lähinnä konepesun jäljiltä pyykkinarulla kuivuvat luotiliivit.
Fiddy ei ole koskaan ollut maailman nokkelin riimittelijä, mutta
The Massacrella miehellä ei ole juuri mitään uutta sanottavaa (tahi koukkua sanottuihin asioihin).
Lyriikoissa ammutaan pyssyillä, diilataan vähän humehia, kehuskellaan rahoilla ja
timangeilla ja ehditään huoritella naiset siinä sivussa – auringon alla ei siis
edelleen ole mitään uutta. Levy piristyy oikeastaan vasta
Talib Kwelin entisen hovituottajan Hi-Tekin päästyä puikkoihin raidalla
Get In My Car. Disco D:n tuottama Ski Mask Way
puolestaan muistuttaa Kanye Westin hiukan vanhempaa
soulsamplet hip hopiin palauttanutta tuotantojälkeä – raita
voisi olla suoraan Jay-Z:n Blueprint-albumilta – jota kuuntelee
aina mielellään. Kyseisten kappaleiden lisäksi levyltä löytyy muitakin
helmiä; sen jälkimmäinen puolisko on ylipäätään useamman reebokinmitan alkupuolen umpimielistä vääntöä edellä.
Poikkeuksia löytyy kuitenkin sieltäkin: toimivan piano-loopin varaan rakennetussa Position of Powerissa
50 menettää suhteellisuudentajunsa ja väittää olevansa the biggest crook from New York since Son of Sam –
siis mielisairas sarjamurhaaja, joka muistetaan 70-luvun murha-aallosta miesten yhteisessä kotikaupungissa.
Jep jep. So Amazing puolestaan kuulostaa erehdyttävästi (ja väsyneesti) jälleen yhdeltä sarjatuotetulta
Ja Rule/Ashanti-kollaboraatiolta.
Summa Summarum? The Massacre ei ole varsinaisesti huono hip hop –levy, ainoastaan pöyristyttävän keskinkertainen.
Santtu Reinikainen (18.03.05)