The Amazing Spider-Man
Mark Webbin (500 Days of Summer) ohjaama The Amazing Spider-Man käynnistää Hämähäkkimiehen tarinan uudelleen alusta. 3D:nä kuvattu elokuva maksoi reilut 200 miljoonaa dollaria ja esittelee täysin uuden näyttelijäkaartin. Nimiroolin Andrew Garfieldin ohella elokuvassa nähdään myös Emma Stone, Rhys Ifans, Denis Leary sekä pitkän linjan veteraanit Martin Sheen ja Sally Field.
Yli kaksituntinen elokuva kertoo uudelleen tarinan siitä, miten fiksusta mutta epäsuositusta opiskelijapoika Peter Parkerista (Garfield) tulee New Yorkin rikollisuutta vastaan yksin taisteleva Hämähäkkimies. Perusasiat laboratoriohämähäkin puremasta Peterin kasvatti-isän Benin (Sheen) väkivaltaiseen kuolemaan ovat edelleen ennallaan, mutta miltei kaikki muu onkin sitten muuttunut. Tobey Maguiren arkkityyppinen rillipäänörtti on vaihtunut skeittaavaan, piilolinssejä käyttävään ja tummempia värejä pukeutumisessaan suosivaan teinipoikaan. Myös Peterin omiin, lento-onnettomuudessa menehtyneisiin vanhempiin viitataan elokuvan aikana paljon, ja asia noussee entistä enemmän esille myös jatko-osissa.
The Amazing Spider-Mania on verrattu Batman Beginsiin, mikä ei olekaan aivan tuulesta temmattua, sillä molemmat elokuvat esittelivät synkemmän ja samalla järkiperäistetyn version tunnetun sarjakuvasankarin syntytarinasta. Nyky-Hämiksen voimat selittyvät mutaation ohella huipputekniikan avulla, sillä kämmenestä ampaiseva seitti on nyt Oscorp-tutkimusfirman koneellisesti tuotettua superelastista ja kestävää verkkoa, eikä vanhaa kunnon luomutavaraa. Peter Parker ottaa myös aiempaa enemmän pulttia isänsä ja Benin kohtaloista, ja parisuhteen pyörittäminenkin aiheuttaa melkoisesti angstia.
Synkistelevät sarjissankarit ovat tätä nykyä jo hiukan liiankin tuttua tavaraa, mutta kun vaakakuppiin asetetaan Webbin uutukainen ja Sam Raimin ohjaama aiempi trilogia, on pakko todeta, että The Amazing Spider-Man tekee käytännössä kaiken edeltäjiään paremmin. Raimin elokuvat olivat, aina karkkivärisestä New Yorkista lähtien, enemmän sadunomaisia ja samalla maailmankuvaltaan positiivisempia, mutta niissä oli myös melkoinen läjä ongelmia, joista isoin liittyi uskottavan ja kiinnostavan arkkivihollisen luomiseen. Green Goblin liitureineen oli loppujen lopuksi melkoinen pelle, samoin kuin (*huoh*) loputtoman energianlähteen kanssa hääräävä lonkeromies Doc Ock, ja kolmos-Hämis kaatui muuten vain ylisuureen ja alikäytettyyn pahiskaartiinsa.
Nyky-Hämiksen riesana on Venomin ja kumppanien sijaan pieleen menneen geeniterapian johdosta jättimäiseksi ihmisliskoksi muuttunut tohtori Curt Connors (Ifans). Toisen kätensä menettäneen tutkijan turvautuminen lisko-DNA:n käyttöön raajansa korjaamiseksi ja samalla ihmiskehon parannuskyvyn kehittämiseksi onkin paljon konkreettisempi ja ymmärrettävämpi kuin Hämähäkkimiehen aiempien vastustajien motiivit, ja tekee Connorsin hahmosta myös aidosti traagisen. Connorsin ohella esiin nousee myös Parkerin luokkatoveri ja ihastus Gwen Stacy (Stone), joka on kertaluokkaa Kirsten Dunstin Mary Janea aktiivisempi ja vähemmän avuton tuttavuus. Uusi Mary Janekin nähdään varmaan sitten jatko-osissa.
Uutta Hämähäkkimies-elokuvaa ei varsinaisesti odotettu hengitystä pidätellen, kun ottaa huomioon, millainen sikakallis sekamelska Spider-Man 3 viisi vuotta sitten oli. Uusi tekijä- ja näyttelijäkaarti on saanut kuitenkin ihmeitä aikaan ja nostanut Marvel-leffat kertaluokkaa uskottavammalle ja aikuisemmalle tasolle. The Amazing Spider-Man onkin omassa lajityypissään nappisuoritus ja paras sarjakuvaelokuva moneen vuoteen. Pian teattereihin saapuvalla Yön ritarin paluulla onkin nyt melkoiset paineet, jos kesän kovimman ensi-illan titteli kiinnostaa.
Olli Riihimäki (10.07.12)
