Diktaattori
Kesto: 1 h 23 min
Ikäraja: K12
Ohjaaja: Larry Charles
Pääosissa:
Sacha Baron Cohen
Anna Faris
Ben Kingsley
John C. Reilly
Räävittömistä sketsihahmoistaan tunnettu Sacha Baron Cohen palaa jälleen valkokankaalle luottomiehensä Larry Charlesin ohjaamana. Mukadokumentaaristen Boratin ja Brünon jälkeen vuorossa oleva Diktaattori on vaihteeksi kokonaan käsikirjoitettu ja jatkuvalla juonella varustettu elokuva. Baron Cohenin ohella rooleissa nähdään Scary Movie-kasvo Anna Faris, kauan sitten Oscarilla palkittu Ben Kingsley ja lähinnä television puolelta tuttu Jason Mantzoukas.
Diktaattori kertoo kuvitteellisen afrikkalaisvaltio Wadiyan yksinvaltias Hafez Aladeenista (Baron Cohen). Demokratiaa, länsimaita ja juutalaisia vihaava diktaattori Aladeen on kehitellyt salaa ydinaseita, jonka johdosta YK vaatii miehen neuvotteluihin New Yorkiin, jottei Yhdysvaltojen tarvitsisi hyökätä Wadiyaan. Aladeenilla ei ole aikomustakaan antaa periksi turmiollisen demokratian edustajille, mutta hänen petollinen setänsä Tamir (Kingsley) juoniikin diktaattorin kidnappaukseen, ja asettaa samalla tämän tilalle täystomppelin kaksoisolennon (Baron Cohen), joka kohta julistaa demokratian ja avoimen kaupankäynnin saapuvan myös Wadiyaan.
Aladeen onnistuu nipin napin pakenemaan rasistisen palkkatappajan (John C. Reilly) kynsistä, mutta menettää samalla partansa. YK:n kokoukseen ei siis ole enää menemistä, sillä kodittoman miehen vaatteet päälleen lainannut diktaattori ei näytä enää ollenkaan samalta kuin kaksoisolentonsa. Miettiessään seuraavaa siirtoaan Aladeen törmää luomukauppaa pyörittävään feministiaktiivi Zoeyhin (Faris), josta onkin arvaamatonta apua, sillä Zoeyn kauppa toimittaa ruoka-annoksia samaan hotelliin, missä YK:n kokous on parhaillaan käynnissä. Lisäapua Aladeen saa myös entiseltä ydinfyysikoltaan Nadalilta (Mantzoukas), joka ei niin ikään halua missään nimessä demokratiaa Wadiyaan.
Diktaattori kestää ainoastaan 83 minuuttia, mutta sen juoni on tupattu niin täyteen erilaisia käänteitä ja sattumuksia, että niitä on turha alkaa sen tarkemmin luettelemaan. Lyhyehkö kesto on kuitenkin elokuvalle vain ja ainoastaan plussaa, sillä toinen toistaan törkyisempiä vitsejä tulee sellaisella tahdilla, ettei juoni pysyisi kasassa paljon tätä pidempään. Osa jutuista on samalla sekä hersyvän hauskoja että todella, todella typeriä, ja inspiraatiota on selvästi otettu etenkin Ali G- ja Borat-leffoista. Toisinaan heitetään ilmoille satiirista läppääkin, kuten elokuvan omistaminen Kim Jong Il:n muistolle, ja myös Aladeenin YK:lle pitämä puhe siitä, miksi diktatuuri sopisi Yhdysvalloille demokratiaa paremmin, osuu täysin naulan kantaan. Liian älykkääksi huumori ei tosin missään vaiheessa kehity, vaan pian päästään taas kuuntelemaan Aladeenin etnis-stereotyyppisiä sutkautuksia ja YK-kuvioissa pyörivän herra Laon (Bobby Lee) uskomattomia juttuja siitä, mitä hän teki äskettäin vessassa milloin kenenkin tunnetun miespuolisen Hollywood-näyttelijän kanssa.
Diktaattori on sellaista vitsitykitystä, että heikompaa hirvittää, ja samalla Baron Cohenin parasta antia sitten Ali G-elokuvan. Valedokumentaarisuus alkoi toistaa pahasti itseään jo väljähtäneen Brünon kohdalla, joten onkin pakko todeta, että ”oikean” elokuvan muoto toimii tällä kertaa paremmin. Törkyhuumorin ja epäkorrektin läpän sekaan on myös ujutettu lapsekkaan viaton rakkaustarina, joten tätä elokuvaa voi suositella myös niille komedian ystäville, jotka muuten jättäisivät tämäntyyliset teokset suosiolla katsomatta.
Olli Riihimäki (21.05.12)
