Vares - Kaidan tien kulkijat
Ensi-ilta: 06.01.2012
Kesto: 1 h 33 min
Ikäraja: K 16
Ohjaaja: Anders Engström
Pääosissa:
Antti Reini
Peter Franzen
Merja Larivaara
Markku Maalismaa
Tomi Salmela
Aake Kalliala
Kari-Pekka Toivonen
Petteri Summanen
Anders Engströmin ohjaama Vares – Kaidan tien kulkijat on jo ylittänyt sarjan puolivälin, sillä neljännen osan jälkeen jäljellä on enää kaksi julkaisuaan odottavaa elokuvaa. Aiempiin osiin nähden mukana on tällä kertaa melkoinen liuta uusia kasvoja, sillä Antti Reinin ohella valkokankaalla nähdään mm. Peter Franzén, Aake Kalliala, Merja Larivaara ja Markku Maalismaa.
Suurin ero aiempiin osiin nähden on tapahtumapaikkojen siirtyminen pois Turusta, sillä Kaidan tien kulkijat tapahtuu Pohjanmaan lakeuksilla. Pienessä Kahdenvirranmaan kylässä murhataan nuori nainen ja paikallinen pastori Hukkanen (Maalismaa) saapuu Turkuun tapaamaan vanhaa opiskelukaveriansa, yksityisetsivä Vareksen (Reini) tuntemaa pastori Alasta (Matti Onnismaa). Hukkanen suostuttelee Vareksen lähtemään Kahdenvirranmaan kylään selvittämään murhaa, ja hyvin pian selviää, että syvästi uskonnollinen kylä on täynnä varsin erikoisia asukkaita.
Kylään saavuttuaan Vares törmää niin paikalliseen kylähulluun Paskamantteliin (Kalliala) kuin jenkkityylisiä kyttien aurinkolaseja käyttävään konstaapeli Larvaan (Summanen). Lisäksi seudulla vaikuttaa karismaattinen saarnamies Raappana (Franzén), jonka perustamaan lahkoon kuuluu melkoinen määrä kyläläisiä. Raappanan ajatuksia on myös painettu kirjoiksi, ja paikallinen kirjapaino työllistää mielisairaalan ohella eniten koko kylässä. Sattumoisin niin lahkonjohtaja Raappana, kirjapainon omistaja Sulander (Jarmo Mäkinen) ja mielisairaalan ylilääkäri Hento (Kari-Pekka Toivonen) ovat vanhoja tuttuja ja myös näyttävät sekaantuneen tavalla tai toisella murhatapaukseen.
Tapahtumien sijoittaminen kesäiselle Pohjanmaalle luo melkoisen kontrastin aiemmista osista tuttuihin kaupunkinäkymiin. Tapahtumapaikkoja riittääkin melkoinen määrä aina mielisairaalasta lavatansseihin ja herätyskokouksiin, eikä uusista hahmoistakaan ole pulaa. On toisaalta virkistävää saada vaihtelua aiempien osien tutuksi käyneisiin ympyröihin, mutta samalla tuntuu, että juoni alkaa levitä yhtä laajalle kuin Pohjanmaan lakeudet. Tarinan rytmitys on myös varsin tasaista, ja etenkin lopussa tapahtuva huipennus murhaan sekaantuneiden syyllisten kanssa tuntuu venyvän hiukan liiankin pitkään. Kerronnaltaan tasapaksun elokuvan parhaat puolet löytyvätkin kirjavasta hahmokaartista, ja Reinin letkeän Vareksen ohella mieleen jää etenkin Kallialan luonteva suoritus Paskamanttelina.
Kaiken kaikkiaan Vares – Kaidan tien kulkijat on siis kertakatselun kestävää dekkariviihdettä, jonka isoimmat puuttet ovat liiallinen tasaisuus ja varsin ponneton loppuhuipennus. Audiovisuaalisesti kokonaisuus on sujuvaa työtä, vaikkei isosta kankaasta otetakaan paljoa irti. TV-sarjamainen ilme selittynee myös sillä, että aiemmatkin uudet Vares-elokuvat on tuotettu nopeahkolla tahdilla ja kuuden elokuvan yhteisbudjetin huomioiminen toki hieman rajoittaa rahankäyttöä. Joka tapauksessa Engströmin uutukaisella on sen verran viihdearvoa, että eivätköhän katsojat löydä tiensä elokuvateatterehin tälläkin kertaa.
Olli Riihimäki (10.01.12)