The Darkest Hour


The Darkest Hour
Kesto: 1 h 29 min
Ikäraja: K16

Ohjaaja: Chris Gorak

Pääosissa:

Emile Hirch
Olivia Thirlby
Rachael Taylor
Max Minghella
Joel Kinnaman

Chris Gorakin ohjaama The Darkest Hour julkaistiin Yhdysvalloissa joulumarkkinoille, vaikka selviytymiskauhun ja kevyen scifin yhdistelmä kuulostaakin enemmän kesäleffan reseptiltä. Amerikkalais-venäläisenä yhteistyönä tuotettu elokuva ei kuitenkaan vetänyt väkeä teattereihin, vaikka tuottajana toimi muun muassa Night Watchilla ja Wantedilla mainetta niittänyt Timur Bekmambetov. Pääosissa nähdään Emile Hirsch, Max Minghella, Olivia Thrilby, Rachael Taylor ja Joel Kinnaman.

The Darkest Hour kertoo sekalaisesta joukosta Moskovaan matkanneita nuoria, jotka ovat saapuneet kaupunkiin liikeasioissa tai turisteina. Amerikkalaiset Sean (Hirsch) ja Ben (Minghella) saapuivat markkinoimaan uutta kännykkäsoftaansa, jolla näkee paikalliset nähtävyydet ja bilepaikat, sekä kyseisen palvelun muut käyttäjät. Kaverukset joutuvat kuitenkin pettymään huomatessaan ruotsalaisen liikekumppaninsa Skylerin (Kinnaman) omineen idean itselleen. Sattuman kaupalla kolmikko päätyy samaan yökerhoon, ja törmää Natalieen (Thrilby) ja Annaan (Taylor), jotka löysivät paikalle edellä mainitun kännykkäsoftan avulla. Bileet kuitenkin keskeytyvät, kun sähköt katkeavat ja kaupunkiin laskeutuu valtava parvi lähes näkymättömiä valopalloja, jotka käristävät kiinni saamansa ihmiset tuhkaksi.

Lähin vertailukohta The Darkest Hourille löytyy perinteisten muukalaisinvaasiotarinoiden ohella moderneista zombielokuvista, sillä vaikuttavat ulkokuvat autioituneesta suurkaupungista tuovat mieleen etenkin sellaiset brittiläiset genren merkkiteokset kuin 24 päivää myöhemmin ja 24 viikkoa myöhemmin. Tosin tällä kertaa ei tarvitse pelätä selviytyjistä toiseen tarttuvaa virusta, ja valopalloalienit hoitavatkin massamurhansa kertaluokkaa siistimmin kuin ihmislihaa syövät, mätänevät zombit. Zombielokuvien tapaan myös itse invaasion syy jää varsin viitteelliseksi, sillä maailmanlaajuisen hyökkäyksen takana näyttää olevan maapallolla olevien mineraalien tarve. Moinen käsikirjoitusratkaisu tuo mieleen viimevuotisen World Invasion: Battle Los Angelesin, joka ei myöskään omaperäisyydellä juhlinut.

Elokuvan parhaat puolet löytyvät komeista Moskovan näkymistä, sillä autio ja osin tuhoutunut miljoonakaupunki nähtävyyksineen on niin epätodellinen, ettei siitä voi olla vaikuttumatta. 3D-puoli toimii varsin siedettävästi, ja ainakin tällä kertaa näkymät ovat skarppeja, eikä liiasta kuvan tummuudesta pääse valittamaan. Miinukset liittyvät lähinnä hyvinkin tavanomaiseen tarinaan ja ohuesti taustoitettuihin henkilöhahmoihin, joiden rivit harvenevat tasaiseen tahtiin aina lopputeksteihin saakka. Lisäksi loppu jätetään avoimeksi jatko-osaa varten, jota tuskin tulee ainakaan teatterikierroksella vaatimattomaksi jääneiden lipputulojen perusteella. Koska kyseessä on väkivaltansa puolesta selvästi nuoremmille katsojille suunnattua viihdykettä, suomalainen K 16 ikäraja tuntuu liioittelulta, kun Yhdysvalloissakin riitti kertaluokkaa matalampi PG-13.

Kokonaisuutena The Darkest Hour tarjoaa siis näyttäviä maisemia ja kliseisesti kirjoitettua selvitymistaistelua geneerisiä tappajamuukalaisia vastaan. Kotisohvalta katsellessa tästä saa tuskin paljoakaan irti, joten jos verivapaa ja scifi-elementtejä sisältävä zombielokuvamuunnelma kuulostaa kiinnostavalta, Gorakin aikaansaannos kannattaa käydä katsastamassa kertaalleen nimenomaan isolta kankaalta.

arvosanaelementti arvosanaelementti tyhjä tyhjä tyhjä

Olli Riihimäki (05.01.12)


Jaa

Ensi-illassa

Suosituimmat

Mainoksia

Maailmalta

Viihde

Elokuvat / tv

Musiikki

Suosituimmat

Albumit

Singlet

Haastattelut




ISSN 1458-428X || Copyright Findance.com 1998 - 2011 || info@findance.com