Thor
Marvel-sarjisten filmatisoinnit ovat yleensä varma kevään merkki, ja tänä vuonna ensimmäisenä vuorossa on 3D-elokuva Thor. Ohjauksesta vastaa näyttelijänä paremmin tunnettu, tehoste- ja toimintaelokuvien luotsaamisessa varsin kokematon Kenneth Branagh (mm. Britti-Wallander), ja pääosissa nähdään Chris Hemsworth, Tom Hiddleston, Natalie Portman, Anthony Hopkins ja Stellan Skarsgård.
Toisin kuin monet firman mutanttisankarit, Thor on keskimääräistä Marvel-hahmoa enemmän kiinni sarjakuviakin vanhemmassa mytologiassa, sillä Asgardin jumalkaupunkia hallitseva jumala Odin (Hopkins), tämän pojat Thor (Hemsworth) ja Loki (Hiddleston) elämänpuu Yggdrasil, sekä maailmojen välisiä portteja vartioiva Heimdall (Idris Elba) pohjautuvat norjalaiseen viikinkimytologiaan. Massiivinen taustatarusto tuo tarinaan syvyyttä, mutta turhat mutkat vetäistään suoriksi samalla tavoin kuin vanhaa myyttiä modernisti tulkinneessa viimevuotisessa Titaanien taistelussa.
Juoni kertoo Thorista, ukkosenjumalasta, jonka Odin karkottaa maapallolle sen jälkeen, kun suoraa toimintaa kannattava nuorimies saa aikaan sotaan johtavan selkkauksen Asgardin asukkaiden ja jäämaailmassa asuvien jättiläisten välillä. Sen sijaan että Thor olisi kruunattu uudeksi Asgardin kuninkaaksi, hän joutuukin kaikki voimansa menettäneenä New Mexicoon, ja päätyy heti alkutekijöiksi outoa valoilmiötä tutkimaan saapuneen tiedeporukan pakettiauton töytäisemäksi. Näin tapahtuu kohtaaminen hemaisevan Janen (Portman) ja tämän mentorin (Skarsgård) kanssa, jotka pitävätkin oudon ylväästi puhuvaa ja lihaksikasta muukalaista aluksi aivan kahjona.
Moinen risteytymä nyky- ja fantasiamaailman välillä, ja sitä seuraava ”kala kuivalla maalla”-meininki ei toki ole sinällään kovin uusi kuvio (vrt. Dolph Lundgrenin tähdittämä Masters of the Universe), mutta kyseinen asetelma tuo mukaan myös varsin onnistuneita huumorinpyrskähdyksiä, kun Thorin rempseä käytös herättää maan ihmisissä hämmennystä. Koska jumalmytologiasta ammentava lähdemateriaali on sangen eeppistä tavaraa, paikoittainen vitsinvääntö onnistuu itse asiassa tasapainottamaan tunnelmaa mainiosti. Toisaalta mukana on myös visuaalisesti huikaisevia 3D-näkymiä Asgardista ja jääjättien hyisestä Jotunheimistä, eikä upea eskapismiefekti jää paikoin ollenkaan jälkeen 3D-leffojen valtikkaa edelleen pitelevästä Avatarista.
Näyttelijäntyöstä suurin kiitos menee Hemsworthille, jota ei vielä ole nähty paljoa nähty valkokankaalla, ja joka hoitaa Thorin roolin oikein luontevasti. Pitkätukkaisen sänkileuan olemus tuo paikoin mieleen television showpainijat, mutta poikamainen virnistely sekä vakavalla naamalla lauotut, nykyaikana antiikkiselta kuulostavat sanavalinnat tuovat mukaan myös tasapainottavaa kepeyttä. Portmanin roolin taas olisi voinut hoitaa melkein kuka vaan nätti tyttö, eivätkä Skarsgård tai Hopkinskaan vaivaudu rutiinisuoritusta enempään. Jääjättien pomo Laufey (Colm Feore) sentään onnistuu jättämään kylmänviileällä artikuloinnillaan pysyvämmän muistijäljen.
Laadullisesti Thor sijoittuu Marvel-filmatisointien skaalalla keskinkertaisen yläpuolelle, sillä se tarjoaa komeita näkymiä ja napakoita toimintakohtauksia huumorilla höystettynä, muttei kuitenkaan missään vaiheessa lipsahda Iron Man 2-tasoiseen ääliömäisyyteen. Toki on myös ylipäätään kiinnostavaa nähdä kankaalla vaihteeksi sellainen sarjissankari, jonka voimien syyksi ei paljastukaan se kaikkien tavanomaisin vaihtoehto, eli tuttu ja turvallinen mutaatio.
Olli Riihimäki (09.05.11)