Vares - Huhtikuun tytöt
Vares-elokuvien uusi tuleminen jatkuu Lauri Törhösen (Hylätyt talot, autiot pihat, Raja 1918) ohjauksessa. Vares – Huhtikuun tytöt tuo mukaan edellisestä osasta tutut kasvot, kuten pääosassa nähtävän Antti Reinin, sekä Mikko Leppilammen, Jasper Pääkkösen ja Eppu Salmisen. Uusia tuttavuuksia ovat mm. Taisto Oksanen, Riitta Viiperi, Tuomas Uusitalo ja Mikko Reitala.
Vares - Huhtikuun tytöt kertoo viisitoista vuotta vanhasta tapauksesta, jossa kolme nuorta naista katosivat peräjälkeen, eikä poliisikaan saanut mitään selkoa tapahtuneesta, vaikka tapaukset vaikuttivat henkirikoksilta. Tuoreiden lööppien puutteessa toimittaja Ruuhio (Leppilampi) päättää kirjoittaa tapauksesta artikkelisarjan ja pyytää sitä varten apua kaveriltaan Jussi Varekselta (Reini). Yksityisetsivänkin työrintamalla on hiljaista, joten Vares ottaa pestin vastaan ja alkaa etsiä käsiinsä tapaukseen aikanaan liittyneitä ihmisiä. Kuin sattumalta myös miehen naisrintamalla alkaa pian tapahtua, ja kuvioihin tulee myös etsivän ikkunasta eräänä aamulla sisään hypännyt kollikissa, jonka Vares nimeää Jeesukseksi.
Pahan suudelmaan verrattuna Huhtikuun tytöt on rönsyilevämpi, väkivaltaisempi ja antaa edeltäjäänsä enemmän tilaa lukuisille sivuhahmoille. Ruumiita tulee siis entistä enemmän, mutta ennakkoon iltapäivälehtien sivuilla kohutut seksikohtaukset ovat lopulta varsin kevyttä ja lyhytkestoista seurattavaa. Joka tapauksessa Huhtikuun tytöt näyttää ja tuntuu nyt siltä kuin pitääkin, eli valkokangaselokuvalta eikä pidennetyltä TV-sarjan jaksolta. Antti Reini on edelleen luonteva etsivänrenttu, mutta myös Afrikasta asti kostamaan palannut sekopää Tristan da Cunha (Oksanen) ja pahassa välikädessä sähläävä kiristäjä Karvanoppa (Uusitalo) tekevät muistettavat roolityöt.
Kokonaisuutena Vares – Huhtikuun tytöt on käypää dekkariviihdettä ja elokuvana selvä parannus vaisuun edeltäjäänsä. Näyttelijät istuvat rooleihinsa mukavasti ja mukana on riittävästi juonenkäänteitä sekä paikoin hymyilyttävää läpänheittoa, joten elokuvan katsoo sujuvasti läpi. Toivottavasti nousujohteinen suuntaus jatkuu myös kolmannessa osassa, elokuussa ensi-iltansa saavassa Vares – Sukkanauhakäärmeessä.
Olli Riihimäki (23.04.11)