 |
|
Black Swan
Ensi-ilta: 04.03.2011 Kesto: 1 h 50 min Ikäraja: K15 Ohjaaja: Darren Aronofsky Pääosissa: Natalie Portman Mila Kunis Vincent Cassel Winona Ryder
Black Swan kertoo balettia perfektionistisesti tanssivasta Nina Sayerista (Portman), joka on jo jonkin aikaa odottanut läpimurtoaan suuren yleisön edessä. Kun New Yorkissa sijaitsevan tanssikoulun ohjaaja Thomas Leroy (Cassel) sitten ilmoittaa hakevansa esiintyjiä tuoreeseen Joutsenlampi-tulkintaan, Nina keskittää kaiken tarmonsa pääroolin saamiseen. Vaativa suoritus kuitenkin edellyttäisi kahden hyvin erilaisen hahmon, sekä Valkoisen että Mustan joutsenen, hallitsemista, mikä ei teknisesti virheettömältä mutta tunteitaan pidättelevältä nuorelta naiselta aluksi näytä luonnistuvan. Kaiken lisäksi paikalle ilmestyy vielä uusi tulokas, selkeä luonnonlahjakkuus, San Franciscosta toiselle puolelle maata muuttanut Lily (Kunis), joka on rempseältä luonteeltaan ja heittäytyvyydeltään aivan eri luokkaa, kuin neitseellisen lapsekas, ylihuolehtivan äitinsä (Hershey) luona pinkissä ja pehmoleluilla vuoratussa huoneessaan asuva Nina. Ensi-illan lähestyessä Ninan stressaaminen alkaakin saada lievästi sanottuna outoja piirteitä erilaisten harhanäkyjen muodossa.  Edellä kuvattu juonikuvio on, tanssileffakliseisestä lähtökohdastaan huolimatta, sinällään ihan jees, mutta peräti kolmen käsikirjoittajan yhdessä rustaama käsikirjoitus näyttää valitettavasti saumaisuutensa jo puoleenväliin mennessä. Ammattiballerinojen ankara harjoittelu, verinen kilpailu ja vertaistensa selkäänpuukottaminen unelmaroolin saamiseksi nousevat kyllä hyvin esiin, mutta sitten kun Ninalla alkaa iso pyörä heittää, päädytään nolostuttavan kömpelölle säikyttelylinjalle ja puolitiehen jätettyjen harhanäkyjen pariin. Sarjamurhaajaleffamaisen huonosti valaistut huoneet, harjoittelusalit ja uhkaavat metromatkat vievät niin ikään ajatukset jonnekin ihan muualle, nimittäin Adrian Lynen vaikuttavaan Jaakobin painajaiseen, jossa todellisuus ja kuvitelmat sekoittuivat jonkin verrankin vakuuttavammin. Kaiken kukkuraksi mukaan heitetään vielä enemmänkin Larry Clark-osaston päälleliimattua hipelöintiä ja tyttörakkautta. Yskähtelevästi etenevän ja töksähtävästi genrerajoja ylittävän juonen lisäksi elokuvasta jää päällimmäisenä mieleen, että se tuntuu todella, todella pitkältä. Vajaa parituntinen olisi osaavan käsikirjoittajan tapauksessa täytettävissä ilman sen suurempia ponnisteluja, mutta koska on vaikea sanoa, mihin tarina on loppujen lopuksi menossa, minuutit sen kuin matelevat. Hahmonkehittelykin on vähän niin ja näin, sillä ikäänsä nähden erittäin naiivi ja ilmeisesti koko ikänsä balettikuplassa elänyt Nina tekee muutaman niin typerän ratkaisun, että pistää miettimään, liikkuuko tyttösen päässä yhtään mitään muuta kuin tanssikoreografioita ja klassista musiikkia. Verisiä haavoja ja The Ring-henkisiä väläyksiä hereillä ja selvin päin näkevän ei ehkä kannattaisi heittää huiviin viinaa ja essoa ties missä räkälässä, varsinkin kun seurana on joku, jonka motiiveista ei ota Erkkikään selvää, ja johon on tutustunut vasta äskettäin. Loppupuolella päästään vielä metamorfoosi-osastolle, johon on kömpelösti viitattu jo alusta lähtien, mutta joka jätetään harmittavasti tuhnuksi siinä vaiheessa kun katsojan pitäisi vihdoinkin alkaa puristamaan penkkinsä käsinojia.  Vaikka Black Swanin juoni onkin melkoista jöötiä, näyttelijäsuoritukset ovat surkeaan käsikirjoitukseen nähden näppärästi toimivia. Siitä, onko Portmanin suoritus Oscarin arvoinen, voidaan olla montaa mieltä, mutta ainakin balettikohtaukset ja kärsivän perfektionistin maneerit tulee hoidettua kunnialla, ja 29-vuotias näyttelijätär kieltämättä säteilee eleganssia, joka on toki selvä parannus Tähtien sota-alkuosien nukkemaiseen Amidalaan nähden. Cassel vetää irstailijan ja hyvää tarkoittavan mentorin hybridiroolinsa niin ikään kunnialla, eikä Kunisin ja Hersheyn suorituksissakaan ole juuri moittimista. Ohjaus taas on, varmasti pitkälti käsikirjoituksen ansiosta, varsin heittelehtivää, sillä balettijaksot on kuvattu kauniisti, mutta erotiikka-, mielenhäiriö- ja kauhukohdat ovat kuin eri ihmisten kasaamia. Jollei tätä olisi rummutettu ehdolle ties kuinka monesta Oscarista, vaan julkaistu kaikessa hiljaisuudessa DVD:lle ja Blu-Raylle, Aronofskyn mopon karkaamisen voisi nähdä suopeamminkin. Aivan The Touristin Golden Globe-hypen kaltaiseen aivopieruun ei syyllistytty, kun Black Swania ehdotettiin mm. vuoden elokuvaksi, mutta koska vastassa oli niinkin kovan luokan laatutyötä kuin Taistelija ja Kova kuin kivi, täytyy hiukan ihmetellä, että olisiko leffa päässyt ehdolle juuri missään kategoriassa ilman Painijan (ansaittua) ylistyspainotteista vastaanottoa. Hieman yllättäen lähin vertailukohta löytyykin vähemmän innostuneesti vastaanotetusta, mm. geenimanipulaation ja ihmisyyden rajoja pohtineesta Splicestä, joka kompuroi komean visuaalisuutensa, kiinnostavat kysymyksenasettelunsa ja metaforansa lopulta ”ihan hyvä”-tasoiseksi semipettymykseksi. Isoin ero Splicen ja Black Swanin välillä on kuitenkin se, että ensin mainittu on lopulta kokonaisuutena keskinkertainen, mutta valtavan potentiaalin omannut elokuva, kun taas jälkimmäinen on ylipäätään kökkö, puuduttava ja genremääritelmiä tahattomasti kartteleva elokuva, jonka lahjakkaat näyttelijät onnistuvat nipin napin hilaamaan ylös totaalisen epäonnistumisen suosta. Toivottavasti Aronofsky saa jälleen pakettinsa kasaan, eikä uutta Wolverine-leffaa katsoessaan enää tarvitse tuntea myötähäpeää lahjakasta ohjaajaa kohtaan.
|
|
Erinomaisella Painija-ohjaustyöllään kriitikoiden kehut pari vuotta sitten kerännyt Darren Aronofsky pääsi jälleen ehdolle Oscar-gaalassa, kun miehen uutukainen Black Swan toi naispääosapalkinnon Natalie Portmanille. Portmanin lisäksi elokuvan keskeisissä rooleissa nähdään Vincent Cassel, Mila Kunis ja Barbara Hershey.
