The Green Hornet
Jo 1990-luvulta lähtien tuotantolimbossa roikkunut ja useita ohjaaja-, käsikirjoittaja- ja näyttelijävaihdoksia läpi käynyt The Green Hornet saatiin vihdoin ja viimein valmiiksi. Michel Gondryn (Tahraton mieli, Be Kind Rewind) ohjaustyö pohjautuu 1960-luvulla pyörineeseen TV-sarjaan, joka nosti aikoinaan Bruce Leen jenkkiyleisön tietoisuuteen ja vauhditti miehen uraa myös Hong Kongissa. Uusintaversion päärooleissa nähdään Seth Rogen (Paksuna, Superbad), joka toimi myös käsikirjoittajana Evan Goldbergin kanssa, sekä taiwanilaispoppari Jay Chou, joka muistetaan länsimaissa lähinnä Zhang Yimoun Kultaisen kukan kirous-elokuvasta. Muista merkittävistä rooleista löytyy mm. Christoph Waltz, joka pokkasi hiljattain sivuosa-Oscarin Kunniattomista paskiaisista, ja Cameron Diaz.
Toisin kuin monet muut, usein koston tyylisille henkilökohtaisille motiiveille rakentuvat naamiosankaritarinat, The Green Hornet esittelee sankarikaksikon, joka päätyy taistelemaan rikollisuutta vastaan puolivahingossa. Los Angelesissa asuva rikas tyhjäntoimittaja ja bilehile Britt Reid (Rogen) joutuu yhtäkkiä ottamaan vastuuta, kun hänen isänsä, menestyvää Daily Sentinel-sanomalehteä johtava James Reid (Tom Wilkinson) kuolee yllättäen mehiläisenpistoon. Sattumoisin Reidin kartanon henkilökuntaan kuuluu niin kahvinkeiton, hulppeat insinöörintaidot ja myös lähitaistelun suvereenisti hallitseva Kato (Chou), jonka kanssa Reid saa pienen pohjienoton ja bondaamisen jälkeen idean lähteä sahaamaan isänsä muistopatsaalta pään irti, kun Reid muistelee ukon kohdelleen häntä kaltoin. Päänsahauskeikalla kaksikko joutuu kuitenkin todistamaan katujengin päällekarkausta, ja pelastaa pitkälti Katon taistelutaitojen avulla nuoren pariskunnan pulasta. Valvontakamera kuitenkin tallentaa Brittin ja Katon, ja juttu päätyy uutisiin. Adrenaliinihuuruissaan Britt saa idean, että paremmin naamioituneina ja varustautuneina he voisivat jatkaa sankaritekojaan, mutta kuitenkin niin, että rikollisille ja lainvalvojille välittyisi kaksikosta täysin erilainen kuva. Brittin hallinnoiman sanomalehden avulla kaupunkia uhkaavasta uudesta kasvosta puhutaan pian kaikkialla ja entinen ykköstekijä, ikääntyvä kovanaama Chudnofsky (Walz) alkaa kiinnostua Vihreäksi herhiläiseksi kutsutusta naamiomiehestä ja hänen apuristaan.
Elokuvan kaksituntinen juoni sisältää sen verran tavaraa ja paikoin irtonaisia kohtauksia, että sen tiivistäminen ei noin vain onnistu, vaikkei mistään monimutkaisesta tarinasta olekaan kyse. Vakavahenkisiin Yön ritari- ja Vartijat-naamiosaagoihin verrattuna The Green Hornet onkin lähempänä viime vuosikymmenen alun Charlien enkelit-leffoja, joissa visuaalisesti näyttävät kohtaukset ja hyvä näyttelijäkemia kompensoivat juonen ja käsikirjoituksen olemattomuutta. Niinpä monen mutkan kautta valkokankaalle päätyneestä tekeleestä voikin sanoa, että parhaiten leffassa toimii sen pääosakaksikko Rogen ja Chou, ja että mukana on muutama iskevä mättö- ja ammuskelukohtaus. Rogen irrottelee yli-innokkaana lehtipomona ja naamiosankarina paikoin erinomaisesti, ja ensimmäisen englanninkielisen roolinsa vetävä Chou selviää runsaahkosta dialogista huolimatta urakastaan Katona paljon luontevammin kuin vaikkapa Jackie Chan tai Jet Li omien Hollywood-debyyttiensä aikoihin, ja osaavilla koreografeilla, vaijeritiimeillä ja stunteilla mies hoitaa myös pataan vetämisen vakuuttavasti. Noin muuten ollaankin sitten hiukan heikoilla hangilla, sillä Waltzin esittämä Chudnovsky on pahiksena täysin överiksi vedetty pelle, jonka levottomat jutut tosin onnistuvat pariin kertaan huvittamaan, ja Diazin esittämä harjoittelija Lenore Case, johon sekä Britt että Kato iskevät silmänsä, tarjoaa varsin turhanpäiväisen romanttisen sivujuonentyngän.
Mahdollisesti juuri edellä mainituista tuotanto-ongelmista ja miehistönvaihdoksista johtuen The Green Hornetiin on vaikea suhtautua ihan oikeana elokuvana. Mukana on hyviäkin hetkiä, ja Katon turpajuhlien lisäksi lopun yliampuva takaa-ajo ja rytinä toimistorakennuksessa tarjoaa onnistunutta toimintaa. Käsikirjoitus kuitenkin leviää käsiin, ja ero hykerryttävän ja muuten vaan ääliömäisen läpän välillä on usein hiuksenhieno. Mutta jos itsensä ajoittain Charlien enkeleitä enemmän tosissaan ottava naamiokaverikohellus innostaa, Rogenin ja Choun seikkailusta pystynee nauttimaan aivot narikkaan-tason viikonloppuviihteenä viimeistään sitten kun leffa saapuu vuokraamon hyllylle. Ainakin The Green Hornet on rehdisti juuri sitä, mitä sen promotekstien ja trailerien perusteella voisi olettaa olevan.
Olli Riihimäki (16.01.11)