Tron: Perintö
Ensi-ilta: 17.12.2010
Kesto: 2 h 07 min
Ikäraja: K 11
Ohjaaja: Joseph Kosinski
Pääosissa:
Garrett Hedlund
Jeff Bridges
Olivia Wilde
Michael Sheen
Bruce Boxleitner
Beau Garrett
28 vuotta sitten tietokonetehosteillaan katsojia innostanut Tron sai kuin saikin jatkoa miltei kolme vuosikymmentä myöhemmin. Tron: Perintö 3D:llä ohjaajadebyyttinsä tekevä Joseph Kosinski päivittääkin visuaalisen meiningin onnistuneesti nykyaikaan, ja tehosteiden lisäksi valkokankaalla nähdään myös ensimmäisestä osasta tuttu Jeff Bridges, sekä Garrett Hedlund, Olivia Wilde ja Beau Garrett nuoremman näyttelijäpolven edustajina. Massiivisella 200 miljoonan dollarin budjetilla tuotettu elokuva sai juuri maailmanlaajuisen ensi-iltansa, joten lipputuloista on vielä tällä hetkellä vaikea sanoa mitään, vaikkakin budjetin takaisin tienaaminen on tuskin mikään läpihuutojuttu, koska alkuperäinenkään Tron ei ole maailmanlaajuiselta tunnettavuudeltaan mitään Harry Potter-tasoa.
Juoneltaan Tron: Perintö 3D on varsin suoraviivainen ja nopeasti etenevä, sillä pääpiirteissään tarina kertoo virtuaalisen matriisimaailman luoneen tietokonenero Kevin Flynnin (Bridges) katoamisesta itse luomaansa maailmaan. Isänsä kohtaloa 20 vuotta ihmetellyt poika Sam Flynn (Hedlund) saakin lopulta valaistusta asiaan, kun isältä saapuu yllättäen viesti, joka johdattaa Samin suljettuun pelihalliin, jonka salaisesta kellarista löytyy portti todellisuuden ja matriisimaailman välillä. Parin minuutin näpräilyn jälkeen Sam onnistuukin vahingossa avaamaan portin ja päätyy isänsä perässä matriisimaailmaan, jota johtaa diktaattorin elkein isä-Flynnin pohjalta luotu ohjelma nimeltään Clu (niin ikään Bridges).
Alun perin Clun luomisen tarkoituksena oli auttaa Keviniä kehittämään matriisimaailmaa yhä paremmaksi, mutta lopulta Clu alkoi tavoitella täydellisyyttä liiankin innokkaasti ja syöksi Kevinin vallasta. Rautaisen vallankäytön ohella Clu tarjoaa kansalaisilleen myös gladiaattorikilpailuja muistuttavaa kamppailuviihdettä, missä matriisimaailmaa kansoittavat ja inhimillisen näköiset ohjelmat ottavat mittaa toisistaan kiekkotaisteluissa ja moottoripyöriä muistuttavien ajokkien kamppailuissa, joihin myös Sam pakotetaan osallistumaan heti paikalle pöllähdettyään. Löydettyään isänsä, ja tämän hemaisevan avustajan Quorran (Wilde), Sam haluaakin päästä heidän kanssaan mahdollisimman pian takaisin todelliseen maailmaan.
Edellä mainitut kiekko- ja ajoneuvotaistelut ovat tärkeä osa Tron: Perintö 3D:n tarinankerrontaa, sillä toimintakohtauksia tarjoillaan runsain mitoin. Aseena käytettävät heittokiekot toimivat myös kantajansa henkilökohtaisena muistijälkenä, minkä johdosta Clun joukkoja pakoilevan Kevinin kiekon haltuun ottaminen tarjoaisi Clulle tietotaidon sotilaidensa kuljettamiseen portin läpi todelliseen maailmaan, mikä ei olisi vastaanottavalle osapuolelle kovinkaan mukava juttu. Kiekkoon kätkeytyvien salaisuuksien lisäksi Kevinillä on muutakin menetettävää, sillä näppärän ulkonäön omaamisen lisäksi myös taistelemisen taitava Quorra ei olekaan ohjelmoinnin tulosta, vaan matriisimaailmaan itsenäisesti syntyneen ISO-elämänmuodon viimeinen edustaja, sillä muut ISO-olennot joutuivat Clun masinoiman ”puhdistuksen” uhreiksi.
Toimintapainotteiseksi tietokoneteknologian voimannäytteeksi Tron: Perintö 3D:n tarina sisältää yllättävän paljon taustatietoa, sillä tasaisin väliajoin nähtävien kiekkomättöjen ja ajo- tai lentokohtausten ohella nähdään myös lyhyitä välähdyksiä Clun ja Kevinin, sekä pienemmässä roolissa olevan kolmannen Kevin-kloonin, Tronin (myöskin Bridges), yhteisestä menneisyydestä. Lisäksi mukana on etenkin fantasia- ja sci-fi-elokuvista tuttua ei-niin-hienovaraista vertauskuvallisuutta, kun yhdenmukaisuuden nimeen vannovien pahisten ohjailemien armeijoiden tunnukseksi pystyisi ilman suurempia ponnisteluja kuvittelemaan vaikkapa hakaristin.
Audiovisuaalisesti elokuva on kautta linjan vaikuttavaa työtä, sillä matriisimaailma toimii 3D-lasien kanssa upeasti, eikä Daft Punkin kasariretroilevista taustamusiikeistakaan ole pahaa sanottavaa. Matriisimaailman tyköistuvista asuista otetaan niin ikään kaikki irti etenkin naishahmojen kohdalla, sillä Beau Garrettin pahisrooli käsittää lähinnä viettelevää askeltamista ja Kevinin piilopaikan sohvalla lekottelevaa Quorraa näytetään sivuprofiilissa sen verran monta kertaa, että muotojen kyyläily menee jo tahattoman komiikan puolelle. Komealta näyttävä ja kuulostava ulkokuori onnistuu siis varsin hyvin paikkaamaan tarinan ajoittaista onttoutta, ja loppujen lopuksi käteen jää elokuva, jolla on vaikuttavat hetkensä nimenomaan valkokankaalta katsottuna.
Olli Riihimäki (18.12.10)
