 |
|
Resident Evil: Afterlife 3D
Ensi-ilta: 17.09.2010 Kesto: 1 h 38 min Ikäraja: K 15 Ohjaaja: Paul W.S. Anderson Pääosissa: Milla Jovovich Ali Larter Wentworth Miller
Juonellisesti Afterlife jatkaa tarinaa eteenpäin siitä, mihin Extinctionissa jäätiin, ja heti alussa saadaankin nähdä psyykkisillä voimilla varustetun Alicen (Jovovich) kloonien rynnistystä zombiviruksen kehittäneen Umbrella-suuryrityksen päämajaan Tokiossa. Edellisessä osassa lähinnä taustahahmona nähdyn Albert Weskerin (jota nyt esittää Shawn Roberts) hengiltä ottaminen ei kuitenkaan mene aivan putkeen, sillä henkilökohtaisella kostoretkellään Alice menettää viruksen aiheuttamat supervoimansa ja Weskerkin jää lopulta henkiin. Sitten siirrytäänkin puolisen vuotta ajassa eteenpäin ja Alaskaan, minne Alice on suunnannut oletetun, Arcadia-nimisen turvapaikan perässä. Perillä ei kuitenkaan odota kuin hylättyjen lentokoneiden hautausmaa ja aivopesty sekä muistinsa menettänyt Claire Redfield (Larter), joten matka jatkuu takaisin Yhdysvaltoihin. Tuhoutuneessa Los Angelesissa saadaankin sitten hahmokaartiin uutta verta, kun Alice ja Claire kohtaavat joukon selviytyjiä, mukana myös Clairen veli Chris (Wentworth Miller), jotka koettavat päästä turvaan rannikolle ankkuroituun rahtialukseen.  Siinä missä ensimmäinen Resident Evil-elokuva otti peleistä mukaan lähinnä ilmapiiriä ja zombien lisäksi yhden tutun hirviön, ja seuraava osa taas nappasi mukaan pari peleissä nähtyä kohtausta käytännössä sellaisenaan, tekee Afterlife kompromissin kahden edellä mainitun ääripään välillä. Tällä kertaa mukana on myös aiempaa enemmän suoria peliviittauksia ja etenkin Resident Evil 5:sta pelanneille riittää bongattavaa. Kuten jo trailerissa nähtiin, pelistä tuttu, säkki päässä ja massiivinen kirves mukanaan kulkeva jättiläinen on mukana, ja loppupäässä nähtävässä yhteenotossa Weskerin kanssa nähdään myös tutunoloista tappelukoreografiaa. Uusia, loppuun asti hengissä selviäviä tuttavuuksia ei tällä kertaa paljoa nähdä, mikä johtunee siitä, että mukana alkaa olla alkuperäisten pelihahmojen ja leffoja varten kehitettyjen kasvojen osalta jo varsin paljon porukkaa. Lopputekstien aikana väläytetäänkin vielä yhtä vanhaa tuttavuutta, joka saanee isomman roolin viidennessä osassa.
Audiovisuaalisesti homma siis pelittää, sillä silmäkarkin tukena ovat tymäkät äänitehosteet ja musiikkikin on tunnelmaan sopivaa industrial-henkistä jynkytystä. Paikoitellen Anderson on silti innostunut hiukan liikaakin hidastusten käytöstä, sillä kirvesmiehen kanssa käytävä mittelö vankilan suihkutiloissa on näyttävyydestään huolimatta myös tekosyy katsella patsastelevia poseerauksia ja nätisti tippuvia vesipisaroita. Joka tapauksessa elokuvan suurimmat vahvuudet löytyvät juuri toimintakohtauksista, mikä ei liene sarjaa seuranneille yllätys, sillä myös pohjana toimivien pelien viehätys on piillyt nimenomaan niiden vakihahmoissa ja tehokkaassa asearsenaalissa. Näyttelijäntyö ei ymmärrettävästi pääse näin kapeissa raameissa häikäisemään, mutta Jovovich on Alicen roolissa hyvin kiinni, ja kolmosessa Weskeriä näytelleen Jason O’Maran korvannut Roberts antaa varsin toimivasti kasvot yhdelle pelihistorian ikimuistoisimmista pahiksista.  Pelielokuvaksi Resident Evil: Afterlife 3D on katsomisen arvoinen tapaus, sillä keskivaiheen pienestä hidastelusta huolimatta tästä jäi odottavat fiilikset DVD- tai Blu-Ray-julkaisua silmällä pitäen. Alicen ja kumppaneiden seikkailun neljännen luvun voisi siis katsoa toistamiseenkin, mikä ei ole näyttävien nykytoimintaleffojen suhteen niinkään sääntö kuin poikkeus. Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon, että norminäytöksessä katsotun ensi-illan yleisö näytti jakaantuneen sukupuolen suhteen melko tasan, mikä kertonee siitä, että pelejä pelanneiden lisäksi sarja kiinnostaa naisvoittoisen hahmokaartinsa ansiosta myös tyttöjä.
|
|
Suosittuun videopelisarjaan perustuva Resident Evil: Afterlife 3D on jo neljäs osa vuonna 2002 alkaneessa filmijatkumossa ja samalla maailman ensimmäinen kolmiulotteinen pelielokuva. Kaikki filmatisoinnit käsikirjoittanut ja myös ensimmäisen osan ohjannut Paul W.S. Anderson palaa taas ohjaajan paikalle, ja pääroolissa nähdään edelleen hänen vaimonsa Milla Jovovich, sekä myös edellisestä osasta tutut Ali Larter ja Spencer Locke. Alun perin vuonna 1996 alkaneessa pelisarjassa riittääkin sen verran jatko-osia ja spin-offeja, että juonikuvioita ja suosittuja hahmoja riittää ammennettavaksi elokuviin vielä vuosiksi eteenpäin. Kriitikoiden yleisestä nihkeydestä huolimatta Resident Evil-elokuvat ovat, toisin kuin vaikkapa Uwe Bollin pelifilmatisoinnit, menestyneet kaupallisesti sangen mukavasti, sillä 30-60 miljoonan dollarin kappalebudjetilla tuotetut elokuvat ovat tienanneet budjettinsa takaisin jo miltei kolminkertaisesti. Viime perjantaina Yhdysvaltain ensi-iltansa saanut Afterlife pisti vielä edeltäjiään paremmaksi ja pääsi voitolle alle viikossa, joten jatko-osasta onkin ollut puhetta jo nyt.
Elokuvallisilta ansioiltaan Afterlife on, kuten sarjan aiemmatkin osat, hiukan kaksijakoinen, sillä visuaalinen puoli on nyt näyttävämpää kuin koskaan, mutta tarinankerronta etenee paikoitellen tökkivästi. 3D-kikkailulla saadaan etenkin toimintakohtauksiin paikoin mukavasti syvyyttä, vaikkei se tällä(kään) kertaa tunnu niin tajunnanräjäyttävältä, etteikö tätä olisi voinut katsoa myös perinteisesti kaksiulotteisena. Etenkin alkupuolella homma toimii upeasti, sillä Alice-kloonien hyökkäyksessä on menoa ja meininkiä, sillä akrobatiaa, miekanheiluttelua ja ammuskelua nähdään monesta kuvakulmasta ja tarpeen tullen tyylikkäästi hidastettuna. Umbrellan päämajan paukahtaessa vielä tyylikkäästi päreiksi ovat pullat jo kiitettävästi uunissa, mutta kun sitten siirrytään takaisin nykyhetkeen, seuraakin yllättävän pitkä suvantovaihe, jolloin toimintaa ei juuri nähdä. Onneksi loppua kohden alkaa taas jytistä, sillä Losissa sijaitsevassa vankilassa tapahtuva hengailu enimmäkseen turhanpäiväisten selviytyjien kanssa ei hirveästi vie juonta eteenpäin.
