Toy Story 3

---

Alkuperäinen, vuonna 1995 julkaistu Toy Story oli aikansa uranuurtaja, ensimmäinen täyspitkä tietokoneanimaatio, joka sai vuosien varrella lukemattomia kilpailijoita. Jatko-osa saatiin teattereihin neljä vuotta myöhemmin, ja elokuvat tuottivat maailmanlaajuisesti miltei 850 miljoonaa dollaria, mikä on edelleenkin hulppea saavutus. Sen sijaan, että ahneet tuottajat olisivat takoneet kun rauta oli kuumaa, ei kolmatta osaa yllättäen tullutkaan, kun Disney ja elokuvat tehnyt Pixar kiistelivät sarjan oikeuksista. Mutta nyt, yli kymmenen vuotta myöhemmin, Toy Story 3 saatiin kuin saatiinkin valmiiksi ja levitykseen. Pelko siitä, että lähinnä ysäri-ilmiönä muistettava sarja ei nykyään enää kiinnostaisi ketään, kun (3D-) tietokoneanimaatioita pukkaa muutenkin teattereihin jatkuvalla syötöllä, olikin aiheeton ja leffa on jo nyt tuottanut lähes miljardin dollarin lipputulot ja noussut vuoden toiseksi tuottoisimmaksi elokuvaksi, heti Tim Burtonin Liisa Ihmemaassa-tulkinnan jälkeen.

Juoneltaan Lee Unkrichin ohjaama Toy Story 3 vaikuttaa etenkin alkupuolella tutunoloiselta hassuttelulta ja vanhojen suosikkihahmojen iloiselta jälleennäkemiseltä, ja ennen varsinaista elokuvaa nähtävä Yö ja Päivä-lyhärikin onnistuu lähinnä ärsyttämään erittäin alleviivatulla, vaikka sinänsä hyvän asian puolesta liputtavalla sanomallaan. Onneksi meininki piristyykin silminnähden, kun Woodyn (Tom Hanks) ja Buzzin (Tim Allen) luotsaama lelupoppoo heitetään kokonaan uuteen ympäristöön, nimittäin lastentarhaan, jonne lelut päätyvät vahingossa lahjoituksena, kun ne omistanut ihmispoika Andy (John Morris) tyhjentää huoneensa collegeen lähdön yhteydessä. Uudessa kodissa näyttäisivät asian olevan paremmin kuin hyvin, sillä siellä on paljon leikki-ikäisiä lapsia, joita lelut vielä kiinnostavat. Lelujen osalta paikkaa pyörittää mukavan oloinen ja isällinen Tuhti-nalle (Ned Beatty), joka on uusien tulokkaiden suhteen niin vieraanvarainen, että katsoja alkaa oikein odottaa jotain ilkeää käännettä.

Ja käännekohta tosiaankin tulee, sillä Tuhti paljastuu diktaattorimaiseksi pahikseksi, joka on mukava ja hyväntuulinen tasan niin kauan, kun muut ovat hänen kanssaan samaa mieltä kaikesta, ja toimivat juuri kuten on sanottu. Samalla myös elokuvan tyyli muuttuu vankilaleffamaiseksi, tosin lapsiystävälliseksi sellaiseksi, ja meno piristyy muutenkin silminnähden. Lelut alkavat hioa pakosuunnitelmaa, jonka toteuttamista onkin sen kekseliäisyyden vuoksi ilo seurata, sillä vauhtia ja jännittäviä hetkiä piisaa miltei elokuvan loppuun asti. Tarinassa on löydetty sangen onnistunut tasapaino vauhdin ja rauhallisempien hetkien välille, eikä enimmäkseen naurattavia vitsejäkään lauota taukoamatta, jolloin aikuisenkaan ei tarvitse pitkästyä katsomossa.

Visuaalisesti Toy Story 3 on vakuuttavaa työtä, sillä 3D on mukana hillitysti, ja sitä käytetään etenkin lelujen muovisen ulkonäön korostamiseen, mikä tuo mukavasti tilan tuntua myös rauhallisempiin kohtauksiin. Ihmishahmot ovat edelleen niitä samoja tönkkösuolattuja pallopäitä kuin 90-luvulla, mutta niitä nähdään onneksi niin vähän, ettei homma mene överiksi. Leluihin vastaava ulkomuoto ja liikehdintä sen sijaan sopii kuin nakutettu, aivan kuten ennenkin. Koska 3D-tehosteet eivät varsinaisesti hypi silmille, tuleekin välillä mietittyä, että oliko tätä edes pakko tehdä raskaiden lasien kanssa katsottavaksi, mutta kolmiulotteisuus on nykyisin sen verran vakiintunut ominaisuus tietokoneanimaatioissa, että ehkä yleisö olisi kuitenkin kaivannut sitä, jos elokuva olisi julkaistu pelkästään perinteisenä 2D:nä. Pituutensa puolesta tämä on tunnin ja kolmen vartin mittaisena silti ihan siedettävä, 3D-lasien kanssa tai ilman.

Kokonaisuutena Toy Story 3 onnistui yllättämään erittäin positiivisesti, sillä kyynisesti dollarinkuvat silmissä väsätyn uudelleenlämmittelyn sijaan valkokankaalle saapui vauhdikas, hauska ja paikoin koskettavakin elokuva. K7-ikärajasta huolimatta tästä voivat nauttia myös selvästi vanhemmat katsojat, ja lisäpisteitä tulee myös siitä, että mukaan ei ole väkisin tungettu nykyään suorastaan tietokoneanimaatioiden kliseeksi vakiintunutta (jenkki)diibadaaba-juoniviritelmää sisäisen sankarinsa löytävästä, kirkasotsaisen pontevasta altavastaajasta.

Olli Riihimäki (28.08.10)