The Expendables


The Expendables
Ensi-ilta: 13.08.2010
Kesto: 1 h 15 min
Ikäraja: K 15

Ohjaaja: Sylvester Stallone


Pääosissa:

Sylvester Stallone
Mickey Rourke

Jason Statham
Jet Li

Dolph Lundgren
Terry Crews

Arnold Schwarzenegger
Bruce Willis

Sylvester Stallonen odotettu paluu kasari-actioniin saapui vihdoinkin elokuvateattereihin, vaikka täällä Suomessa leffan markkinointiin ei olekaan panostettu niin paljon kuin olisi luullut. Pitkin vuotta The Expendablesista on kuitenkin tipahdellut tietoa, legendaarisimpana Stallonen niskaansa saama hiusmurtuma taistelukohtausta kuvattaessa, josta mies kuitenkin selvisi leikkauksella, josta muistona niskasta löytyy nyt tukevaa metallia. Moinen äijäily sopiikin leffan imagoon mainiosti, sillä näyttelijäkaarti on harvinaisen kattava läpileikkaus miehekkäiden toimintaleffojen tähdistä aina 80-luvulta nykypäivään.

Mukana on sellaisia eturivin toimintatähtiä kuin Jason Statham, Stallonen tavoin hiipuneen uransa hiljattain uuteen nousuun saanut Mickey Rourke, B-leffoissa vankkaa uraa jo pari vuosikymmentä luonut ja alun perin Stallonen vastanäyttelijänä neljännessä Rocky-elokuvassa läpimurtonsa tehnyt Dolph Lundgren, showpainikehistä näyttelijäksi halajava ”Stone Cold” Steve Austin, vastaavaa yrittävä vapaaottelulegenda Randy Couture, lähinnä sivuroolien koviksena kunnostautunut entinen NFL-pelaaja Terry Crews ja viimeiset pari vuotta Hollywood-uransa suhteen poissa valokeilasta ollut kung-fu-maestro Jet Li. Lisäksi sivurooleissa nähdään mm. Bruce Willis ja Arnold Schwarzenegger, nyt ensimmäistä kertaa samassa elokuvassa ja vieläpä samassa kohtauksessa Stallonen kanssa.

Juoneltaankin The Expendables on kuin aikakapselista vetäisty, tosin sillä erotuksella että pahikset eivät ole vapauden ja oikeudenmukaisuuden nimeen vannovia jenkkejä uhkaavia kommaripirulaisia, vaan mukana on myös FBI:n piikkiin pelaavia luopioita. Tosin kuvitteelliseen eteläamerikkalaiseen Vilenan saarivaltioon sijoittuva hengenvaarallinen palkkasoturikeikka olisi tällaisenaankin toiminut yhtä hyvin jonkin Chuck Norris -halpiksen juonena vuonna 1985. Toiminnan miehet, raameiltaan vaatimattomampaa Jet Li:tä lukuun ottamatta, edustavat nekin 80-luvulla syntynyttä uudenlaista sankarikuvaa, jolloin pelkkä tiukka asenne ja pyssynheiluttelu ei enää riittänyt, vaan vaadittiin myös kunnolla näkyviä muskeleita. Jason Statham, joka on 37-vuotiaana porukan nuorin, onkin tässä valossa kiinnostava kiinnitys leffaan, sillä hän on ikään kuin 80-luvulla syntyneen muskelisankaribuumin ja 2000-luvulla suosioon nousseen, Matrix-trilogian siivittämän lähitaistelutaitoisen ja lähinnä sporttisen toimintasankarin hybridi, siinä missä Stallone, Lundgren, Austin ja Crews edustavat tiukasti 80-lukulaista koulukuntaa.

Toinen silmiinpistävän 80-lukulainen piirre leffassa on tärkeiden naishahmojen vähyys ja totaalinen avuttomuus tiukoissa tilanteissa. Siinä missä miehet jyräävät päättäväisesti eteenpäin, naiset vain vikisevät kun heitä viedään, eikä mitään 2000-luvulle tyypillistä aktiivista hanttiin pistämistä nähdä ollenkaan. Mutta näinhän se on ollut Stallonen, ja monen muun aikalaisen leffoissa aina, eikä 64-vuotiaan toimintastaran ole varmaan tarvinnut hirveästi käyttää aikaa ilmaisunsa päivittämiseen, kun haussa on kuitenkin ollut 80-luvulle kumartava äijäleffa, jota harva nainen varmaan edes menee (yksin) katsomaan. Kyseinen asennemaailma saa myös aikaan myös huvittavia hetkiä, sillä kohtaus, missä Stathamin esittämä veitsiekspertti käy mukiloimassa koriskentällisen miehiä kostaakseen ex-naisystävänsä pahoinpitelyn on lähtökohdiltaan kuin suoraan Chuck Norrisin tai Steven Seagalin kultakauden tuotoksista.

Juonessa ei silti ole sinällään mitään sen kummempaa moitittavaa, sillä se vie elokuvaa eteenpäin tarpeeksi sujuvasti ja linkittää loppua kohden melko hulppeisiin mittoihin kasvavat toimintakohtaukset mukavasti toisiinsa, ja mukaan on kirjoitettu myös paikoitellen hauskalta kuulostavia one-linereita. Vaikka ikäraja onkin nyt K 15, toimintakohtauksissa on silti selkeitä kaikuja yltiöbrutaalista neljännestä Rambosta, sillä päitä ja raajoja irtoilee tasaiseen tahtiin, veristen ja tietokonevapaiden tehosteiden saattelemana. Rambon kyynisyyteen ja sodan kauhuihin jopa kriittisesti kantaa ottavaan meininkiin ei kuitenkaan missään vaiheessa mennä, vaan kyseessä on miehinen seikkailu ilman sen syvällisempiä tarkoitusperiä. Paitsi katsojan viihdyttäminen, missä leffa onnistuu erinomaisesti. Ammuskellessa rytisee kunnolla ja lähitaisteluissa on sen verran ankaraa vääntöä, että Stallonen niskamurtuman syyt kyllä ymmärtää.

Kokonaisuutena The Expendables on juuri sitä, mitä sen odottikin olevan, eli suoraviivainen rymistely, joka toimii suuresta tähtikaartistaan huolimatta ja antaa jokaiselle päätähdelleen tilaisuuden loistaa. Stallonelle vielä lisäpisteitä siitä, että vaikka onkin, itse ohjaamassaan elokuvassa, porukan kingi, myös etenkin Statham, Lundgren ja Crews saavat omat huippuhetkensä. Elokuva ei taatusti ole kaikkien makuun, mutta 80-lukulaisesta toiminnasta ja jämäköistä miesnäyttelijöistä pitävät eivät tule pettymään leffateatterivisiitin jälkeen.

arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti tyhjä

Olli Riihimäki (14.08.10)


Jaa

Ensi-illassa

Suosituimmat

Mainoksia

Maailmalta

Viihde

Musiikki

Elokuvat / tv

Suosituimmat

Albumit

Singlet

Haastattelut





ISSN 1458-428X || Copyright Findance.com 1998 - 2011 || info@findance.com