Inception

---

Viimeistään Yön ritarilla itsensä tämänhetkisten Hollywood-ohjaajien kärkikastiin nostanut Christopher Nolan otti välillä taukoa sarjakuvasovituksista ja hoiti valmiiksi tällä kertaa itse käsikirjoittamansa Inceptionin. Päärooliin saatiin hankittua Leonardo DiCaprio, jonka lisäksi elokuvassa nähdään sellaisia nimiä kuin pari vuotta sitten Junosta Oscar-ehdokkaana ollut Ellen Page, sekä myös Nolanin Batman-leffoissa nähdyt Ken Watanabe, Cillian Murphy ja Michael Caine. Lipputulojen puolesta elokuva on saanut hyvän vastaanoton, ja noussut Yön ritarin (nyt sijalla 12) tavoin rakettimaisella vauhdilla IMDb:n parhaiden elokuvien listan kärkipäähän, tällä hetkellä kolmannelle sijalle. Toki sijoitus asettunee ajan myötä realistisempiin lukemiin, mutta ei ole ohjaajan kannalta lainkaan hullumpi saavutus saada kaksi elokuvaansa kahdenkymmenen parhaan joukkoon yhdelle maailman luetuimmista leffalistoista.

Juonen puolesta elokuvasta ei kannata kertoa liikaa, jotta katsojalle jäisi enemmän pähkäiltävää ja ahaa-elämyksiä, mutta tarina kertoo pääpiirteissään Dom Cobbista (DiCaprio), jonka työnä on tunkeutua ihmisten uniin, jotta voisi saada käsiinsä tärkeää tietoa toimeksiantajansa eduksi. Ilmeisen hyväpalkkaisessa työssä on myös haittapuolensa, sillä epäonnistuminen tietää yleensä hengenlähtöä, koska pääkoppia ei lähdetä sörkkimään ihan pikkujuttujen tähden, vaan taustalla on usein globaalisti merkittäviä taloudellisia vaikuttimia. Unet heijastavat aina uneksijansa mielenmaisemaa, ja niitä onkin manipuloitava taidolla, etenkin jos kohde tulee tietoiseksi päänsä sisään tehdystä hyökkäyksestä ja on varautunut siihen ennalta. Unessa aika kuluu myös paljon nopeammin, eli muutamassa tosimaailman minuutissa ehtii jo tekemään unimaailmassa kaikenlaista, ja unessa kuoleminen vain herättää takaisin todellisuuteen.

Sen lisäksi, että unista voidaan kaivaa esiin ties mitä salaisuuksia, niiden kautta voidaan myös tuoda kohteen päähän uusia ajatuksia, mistä elokuvan nimikin, eli istutus, kertoo. Istutus vain on huomattavasti riskaabelimpaa touhua, vaatien perinpohjaiset valmistelut ja osaavan tiimin, eikä siltikään ole takeita, että homma menisi putkeen, tai että uneen sukeltaneet pääsisivät unimaailmasta takaisin todellisuuteen. Vaaditaan nimittäin varsin syvälle menevää tunkeutumista, eli unensisäisessä unessa on mentävä vielä kertaalleen uneen, ja jos siellä sattuu kuolemaan, voi jäädä limboon, josta ei pysty enää heräämään tai ei palaa herättyäänkään entiselleen. Syy istutusoperaatioon ryhtymiseen onkin Cobbille erittäin henkilökohtainen, sillä sitä kautta avautuisi mahdollisuus palata kotiin Yhdysvaltoihin tapaamaan omia lapsiaan, joiden näkeminen muuttui käytännössä mahdottomaksi sen jälkeen, kun miestä alettiin epäillä vaimonsa Malin (Marion Cotillard) tappamisesta.

Apunaan Cobbilla on luotettava tiimi, johon kuuluu luottomies Arthurin (Joseph Gordon-Lewitt) lisäksi väärennösten ja valehenkilöllisyyksien asiantuntija Eames (Tom Hardy), syvien unien kemialliseen ylläpitoon erikoistunut Yusuf (Dileep Rao) ja unien arkkitehtuuriin perehdytetty opiskelija Ariadne (Page). Myös Cobbin palkannut japanilainen liikemies Saito (Watanabe) lähtee mukaan operaatioon, jotta varmistaisi sen onnistumisen ja järkkäisi siinä tapauksessa Cobbille vapaan pääsyn Yhdysvaltoihin. Saitolle kyse on vain bisneksestä, sillä istuttamisen tavoite on saada erään suuryrityksen omistajanvaihdoksen tuomilla muutoksilla maailman energiamarkkinat tasapainoon.

Elokuvan parhaisiin puoliin kuuluu sen hallittu visuaalinen ilme, jossa unimaailmassa tapahtumat tehostevetoiset temput saadaan näyttämään erittäin luontevilta ja jatkuvasti uskottavilta, siis sellaisina kuin ne ehkä oikeassa unessa tapahtuisivat. Myös Cobbin tekemät havainnot unien rakenteesta ja niiden etenemisestä herättävät mielenkiintoa omaa unennäkemistä kohtaan, sekä pistävät miettimään unien logiikkaa ja niiden mahdollisuuksia. Näyttelijäntyö on kautta linjan laadukasta, vaikka hahmot ovatkin aika pitkälti tiukkoihin raameihin kirjoitettuja, eikä Yön ritarin Jokerin (Heath Ledger) tyylistä arvaamattomuutta ja rooliin heittäytymistä päästä näkemään.

Kaksi ja puoli tuntia kestävä Inception on kestoltaan sitä luokkaa, että katsojalta vaaditaan etenkin loppupuolella kärsivällisyyttä, sillä erilaisia juonenkäänteitä on paljon, kun Cobbin menneisyyttä kuoritaan auki pikku hiljaa, ja eteenpäin päästään varsin hitaasti. Toki kyseessä voi olla tietoinenkin tyylikeino, sillä aika kuluu todella hitaasti, kun päästään tarpeeksi syvälle unitasolle, mutta vaikka lopussa tapahtuu paljon, niin toimintakohtausten kuin juonenkin kannalta, alkaa tuntua, että eiköhän tämän olisi saanut pakettiin tiiviimminkin. Vastoin ennakko-odotuksia juoni ei silti loppujen lopuksi ollut kovin vaikeaselkoinen, eikä katsojaa juurikaan jallitettu, mitä nyt loppukohtaus jätettiin hieman avoimeksi.

Ehkäpä jokin suurempi paljastus tai käänne olisi tehnyt sitä edeltävästä katsomismaratonista palkitsevampaa, sillä tällaisenaan leffasta saa irti yhdellä katsomiskerralla melko lailla kaiken, eikä uusintakierrokselle tule tarvetta kenties koskaan. Kokonaisuutena Inception on kunnianhimoinen, ammattitaitoisesti toteutettu ja kertakatsomisen väärti, eli keskimääräistä fiksumpi kesäleffa, joka ei kuitenkaan yllä lähellekään Yön ritarin mieleenpainuvuutta.

Olli Riihimäki (22.07.10)