Adam Lambert: For Your Entertainment (Sony Music)
01. Music again
02. For your entertainment
03. Whatya want from me
04. Strut
05. Soaked
06. Sure fire winners
07. A loaded smile
08. If i had you
09. Pick u up
10. Fever
11. Sleepwalker
12. Aftermath
13. Broken open
14. Time for miracles
3:17
3:35
3:47
3:30
4:33
3:33
4:05
3:48
4:01
3:26
4:26
4:26
5:11
4:43
American Idolista julkisuuteen noussut Adam Lambert on noussut käsittämättömän suosituksi ympäri maailmaa. Lieneekö miekkosen naismaisella ulkonäöllä tai julkihomoudella jotain tekemistä asian kanssa, koska ainakaan For Your Entertainment -albumi ei onnistu vakuuttamaan.
Lambertin musiikki on vauhdikasta show-kamaa, josta huokuu päällimmäisenä sen sekaisuus. Selkeästi huomionhakuiset kappaleet kuulostavat melko teennäisiltä ja siltä, että ne on tehty vain heittämällä mahdollisimman paljon eri elementtejä mukaan. Vaikka kaava onkin liukuhihnalta, tuntuu lopputulos vähän samalta kuin Kelly Clarksonin viimeisin pitkäsoitto: kovasti yritetään olla jotain ja saada hurjaa draivia mukaan, mutta lopputulos lässähtää täysin omaan yli-yrittämiseensä.
Music Again sisältää joitain kivoja kohtia ja hyvää sähkökitaran käyttöä, mutta vokaalit ja liiallinen kasarifiiliksen tavoittelu eivät hurmaa. Discompaan suuntaan jyskyttävä nimibiisi For Your Entertainment on levyn tanssittavin ja ehkä selkein kappale, mutta jostain syystä tämäkin tuntuu silti liialliselta show-menon väkisin vääntämiseltä. Suurhitti Whatya Want From Me sisältää ihan toimivan kertosäkeen ja kappale onkin varsin pätevää radiopoppia, muttei sitten sen enempää.
Loppu albumi on sekaista showmenoa, joka ei pahemmin innosta. Vaikka paikoin musatausta on levottomuudestaan huolimatta hyvin tuotettua huttua, eivät sävellykset ja miesvokaalit saa kokonaisuutta toimimaan. Levyltä puuttuu täysin aitous ja selkeys, eikä vauhdikas remuaminen saa muodostettua kunnollista fiilistä, että biisejä voisi keskittyä oikeasti kuuntelemaan. Esimerkiksi slovari-rokkailut Sleepwalker ja Aftermath ovat sentään askeleita vähän parempaan suuntaan, ja etenkin jälkimmäisen alussa kuullaan hyvää kitaraa, mutta loppua kohti sekin menee valitettavasti överiksi.
Kokonaisuus on melko kamala ja luotaantyöntävä sekoitus showdiscoa ja räikeää Idols-rockia, jossa Adamin monin paikoin liikaa revittelevät vokaalit latistavat tunnelmaa entisestään. Biisit on lähes järjestään pilattu lopullisesti turboahtamalla mukaan liikaa kaikkea, eikä mistään silti saa kunnolla otetta. Herra Lambert myyneekin levynsä enemmän julkisuustempuilla kuin musiikillisilla lahjoillaan.
Markku Pajulahti (11.05.10)