 |
|
Marina & The Diamonds: The Family Jewels
01. Are you satisfied 02. Shampain 03. I am not a robot 04. Girls 05. Mowglis road 06. Obsessions 07. Hollywood 08. The outsider 09. Hermit the frog 10. Oh no! 11. Rootless 12. Numb 13. Guilty
3.21 3.12 3.35 3.29 3.13 3.30 3.50 3.17 3.36 3.03 3.29 4.17 3.41 Uusi tuttavuus Marina & The Diamonds on brittiläis-kreikkalaisen Marina Lambrini Diamandiksen hengenhedelmä. Kyseessä on brittien oma Britney, tai ehkä enemmänkin PJ Harvey. Vertailu mihinkään olemassa olevaan tosin on hivenen vaikeaa, Marina on jotain ihan uutta ja outoa brittien musiikkimarkkinoilla ja hyvin näkyy levy kelpaavan saarivaltion ulkopuolellakin, sillä Euroopan lisäksi Marina valloittaa tällä hetkellä myös Pohjois-Amerikan mantereella. Albumi on kokonaisuus toinen toistaan kummallisempia, mutta niin hauskoja ja mielenkiintoisia biisejä, jotka ovat pääosin lähtöisin Marinan omasta kynästä. Marina on ennen kaikkea säveltäjä ja sanoittaja, joka ei pelkää kokeilla uutta, eikä tyydy tuikitavallisuuksiin. Tyyli on jotakin kasaripopin ja Kate Bush -tyylisen taidemusiikin väliltä, kuitenkin kuultajaystävälliseen muotoon tulostettuna, kreikkalaistyylisellä meiningillä varustettua, kiehtovaa elektroni-iskelmää. Marinan lauluääni joko vihastuttaa tai ihastuttaa, sen verran persoonallisesti nainen käyttää eri rekistereitään. Radioissa ahkerasti soiva "sisäänheittobiisi" Hollywood onkin yllättäen levyn tylsin kappale, tietysti siksi, että se on väkisin helppotajuiseen hittimuotoon puristettu, kuten radiosoittobiisin täytyykin olla. Kesäkuussa 2010 albumilta saadaan seuraava singlejulkaisu, Shampain, joka on albumin kasarityylisin ja radioystävällisin raita. Girls soi vahvasti kreikkalaisvaikutteisia sävyjä, The Outsider taas muistuttaa meiningiltään osin hämäävästi pienen ajan takaista Alesha Dixonin The Boy Does Nothing -hittiä Levy on todella arvaamaton, sillä parin kuuntelukerran jälkeen siitä huomaa, että jokaisella raidalla on takuuvarma ja tarkasti mietitty paikkansa paletissa. Albumi on täynnä käsittämättömän hyviä kertosäkeitä ja muita koukkuja, joita huomaa salakavalasti hyräilevänsä pitkin päivää. Varsinkin levyn avausraita Are You Satisfied, Oh No! sekä levyn loppupuolelle sijoitettu henkilökohtainen suosikkini, slovari Numb, ovat todellisia helmiä. Varjoon ei jää yksikään raita, ns. pakollista täytettä ei albumille ole tungettu. Myös tuotanto on mukavan maanläheinen ja taitavasti toteutettu. Albumi on erittäin hyvä debyytti.
Arvostelut
|
|
