 |
|
Iron Man 2
Alkuperäinen nimi: Iron Man 2 Ensi-ilta: 05.05.2010 Kesto: 2 h 7 min Ikäraja: k-11 Ohjaaja: Jon Favreau Pääosissa: Robert Downey Jr. Don Cheadle Gwyneth Paltrow Mickey Rourke Scarlett Johansson Sam Rockwell Samuel L. Jackson
Valitettavasti jokin meni kuitenkin pahasti pieleen, sillä elokuvasta jäi lähinnä hämmentynyt fiilis. Juonipuolella lähdetään liikkeelle puoli vuotta ykkösosan tapahtumien jälkeen, eli yhteys Iron Manin ja nerokkaan miljardööri-playboyn, entisen asetehtailija Tony Starkin (Robert Downey Jr.) välillä on kaiken kansan tiedossa. Sekä Starkin että Iron Man -haarniskan voimanlähteenä toimiva huipputehokas tekosydän tosin tuottaa pieniä ongelmia, jonka johdosta Starkin terveydentila huononee aina haarniskaa käytettäessä. Parannuskeinoa ei ole tiedossa, joten Stark siirtää monikansallisen jättiyhtiönsä toimitusjohtajuuden avustajalleen ja ihastukselleen Pepper Pottsille (Gwyneth Paltrow).  Kun liika vastuu ei enää paina, Stark päättää keskittyä bilettämiseen ja aikoo nauttia viimeisistä hetkistään tyylillä. Tosin matkaan tulee mutkia miltei saman tien, kun leppoisa F1-ajelu Monacossa keskeytyy venäläisen Ivan Vankon (Mickey Rourke) toimesta. Paljastuu, että Vankolta löytyy Starkin veroista korkean tason teknistä osaamista, sekä katkeruutta oman isänsä kohtalosta kylmän sodan aikoihin. Muista merkittävistä hahmoista voisi mainita Starkin hyvän ystävän, everstiluutnantti James ”Rhodey” Rhodesin (jota jatko-osassa esittää Terrence Howardin sijaan Don Cheadle), Pepper Pottsin paikan Starkin avustajana ottavan Natalie Rushmanin (Scarlett Johansson) ja Vankon avulla Starkin nöyryyttämistä yrittävän asetehtailija Justin Hammerin (Sam Rockwell).
Voi olla, että alennetulla ikärajalla, K-11 verrattuna ykkösen K-13-merkintään, on osansa asiassa, mutta Iron Man 2 on lähinnä koomista kohellusta, jossa välillä hiukan muksitaan, eikä edes pääpahis onnistu kuin hymyilyttämään. Ivan Vankon juttuja kuunnellessa tulee kyllä ikävä edellisen osan häikäilemätöntä Obadiah Stanea (Jeff Bridges) Ykkösestä löytyneet synkemmät vivahteet ja asekaupan moraalisiin ongelmiin liittyvä kriittisempi näkökulma loistavat nekin poissaolollaan, mikä näkyy myös aiempaa räikeämmässä värien käytössä. Audiovisuaalisen puolen parhaiten hoidettu osa on elokuvan musiikki, ja mukana on paljon muutakin kuin AC/DC:tä, toisin kuin ennakkomainonnassa annettiin ymmärtää.  On sääli, että budjetin kasvattaminen on tässä tapauksessa vaikuttanut käänteisesti toimintakohtausten määrään ja laatuun, sekä vastaavasti vääntänyt vitsailunupit kaakkoon. Ei sillä, etteikö supersankarisarjakuvaleffassa saisi olla huumoria ja ironistakin otetta, mutta ei koko hommaa olisi tarvinnut ihan läskiksi lyödä. Jatko-osana Iron Man 2 on täysin turhanpäiväinen tekele, joka olisi itsenäisenä teoksena ehkä jonkin verran parempi, kun ei tarvitsisi koko ajan vertailla sitä edeltäjäänsä ja napista siitä, että vuonna 2008 oli kaikki niin paljon paremmin.
|
|
Toissa vuonna julkaistu Iron Man oli Marvel-filmatisointien kärkikastia ja tuotti lippu- ja DVD-tuloja sen verran mukavasti, että jatko-osaan kohdistui jonkin verrankin odotuksia. Iron Man 2 palauttaa kuvioihin miltei kaikki tutut kasvot ensimmäisestä osasta ja Jon Favreau vastaa edelleen ohjauksesta sekä myös yhdestä sivuroolista. Soundtrackilla kuullaan muun muassa AC/DC:n tunnetuimpia biisejä, joten kaikki edellytykset etenkin mieskatsojiin vetoavan leffan suhteen näyttäisivät olevan kunnossa.
Juonta on turha selittää tämän enempää, joten keskitytään siihen, mikä teki ykkösestä niin onnistuneen, eli toimintakohtauksiin ja Tony Starkin ja kumppaneiden näppärään sanailuun. Vaikka molempia löytyy edelleen, ne ovat valitettavan pahasti epätasapainossa, sillä läppää heitetään niin paljon, että toimintakohtaukset tuntuvat kaikkien verbaalisten heittojen ja hupailujen jälkeen kuin pakolla mukaan tungetuilta. Sen lisäksi, että ryminää saadaan odotella liiankin kauan, se on myös melko vaisusti toteutettua, eikä meininki piristy kuin vasta aivan viimeisessä yhteenotossa. Puhuvien päiden seuraksi olisi todellakin kaivannut enemmän sitä, minkä takia sarjakuvaleffoja mennään katsomaan isolta kankaalta, eli näyttävää jytinää ja pauketta.
