Hausmylly: Kestääkö kuoreni


Hausmylly: Kestääkö kuoreni
01. Kestääkö kuoreni
02. Albumiversio
03. Aurium remix
04. Chorale remix
3.58
5.37
4.32
4.57

Hausmylly valmistautuu juhlakokoelmansa julkaisuun. Sitä ennen on tiedossa uusi biisi Kestääkö kuoreni, joka julkaistaneen digitaalisen jakelun lisäksi maaliskuussa myös fyysisenä singlenä.

Pitkälti In Sonus Veritas -levyn hengessä etenevä biisi alkaa eeppisellä naisvokaalisamplella, joka tuo kappaleen kestäessäkin kokonaisuuteen mielenkiintoista kontrastia. Petri Alangon tuotanto on timanttia ja Pasi Heinosen vokaalit ovat siitä jopa vaaralliset (allekirjoittaneen läheisille), että niitä alkaa kuin pakotettuna laulaa mukana.

Tiukan dancepop-biisin huipentaa Alpertti Rieskjärven soolo, joka on ehdottomasti suomidancen paras kitaraosa koko sen historian aikana. Kokonaisuutenakin kyseessä on yksi lähivuosien parhaista kotimaisista dancepop-vedoista.

Singlessä on lisäksi remixit nousevalta nimeltä Auriumilta ja suomidancen veteraanilta Choralelta. Molemmilla on biisistä selkeästi omanlainen näkemyksensä, mutta alkuperäisen tasoon ne eivät yllä. Ne piristävät kuitenkin oivasti sinkkukokonaisuutta.

arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti tyhjä

Antti Niemelä (10.02.10)


Jaa

Arvostelut

10.02.10Kestääkö kuorenisingle9AN
28.12.09Tanssikaasingle7AN
09.09.08In Sonus Veritasalbumi9AN
30.05.08Kesäpoika palaa (aurinkoon)single8AN
19.10.07Kaverinkaverinkaverialbumi8AN
29.09.07Kehäraakkeja ja kuninkaitasingle7AN
10.11.06Suruntuojasingle7AN
30.06.05Sateesta aurinkoonalbumi8AN
17.06.052 km taivaaseensingle7AN
02.05.05Sä et sitä nääsingle8AN
02.09.0415 vuotta - suuri puberteettikokoelmaalbumi8AN
18.05.04Lähtisitkösingle7AN
15.05.03Scumbackalbumi8AN
17.04.03Hiljaisuuden äänetsingle9AN

Haastattelut

24.10.2008 // 09.01.2008 // 27.07.2005

Kotisivut

www.hausmylly.fi

Artikkelit

18.07.2008 / Kalajoen Juhannus 2008 (video)

Uutiset

18.01.2011 / Hausmylly vaihtaa lähes koko miehistönsä

28.10.2009 / Uusi Hausmylly-biisi Tanssikaa kuunneltavissa netissä

26.02.2009 / Hausmyllyltä uusi albumi toukokuussa - paluu cd-formaattiin

30.10.2008 / Mikä pistää yhtyeen myymään itseään Seiskan nettisivuilla?

20.08.2008 / Hausmylly repäisee: uusi albumi 7 euroa!

09.07.2008 / Kalajoen juhannus pakettiin Basic Elementin ja Dacian seurassa - katso video!

29.02.2008 / Hausmylly antoi potkut Enzolle

28.12.2007 / Hausmylly tarttuu mikkiin

23.10.2007 / Hausmyllyn uusi video netissä

17.10.2007 / Tänään julkaisussa ovat...

28.09.2007 / Plagioiko Backstreet Boys Hausmyllyä?

04.09.2007 / Hausmyllyn tuleva levy ennakkokuuntelussa

08.08.2007 / Myllerrys Hausmyllyssä jatkuu - uusi laulaja

11.05.2007 / Lataa uutta Hausmyllyä ilmaiseksi

01.04.2007 / Hausmyllyn uudet kuviot

17.03.2007 / Drome palaa Hausmyllyyn

16.01.2007 / Hausmylly jatkaa sittenkin, kokoonpano muuttuu

13.01.2007 / Hausmylly hajosi yllättäen

02.11.2006 / Drome vierailee Hausmyllyn uudella singlellä

28.06.2005 / Hausmyllyn uusi albumi 29. kesäkuuta

Haastattelut

Suosituimmat

Mainoksia

Maailmalta

Viihde

Musiikki

Elokuvat / tv

Suosituimmat

Albumit

Singlet

Ensi-illassa

ISSN 1458-428X || Copyright Findance.com 1998 - 2011 || info@findance.com