Kent: Röd (Sony Music)
01. 18:29-4
02. Taxmannen
03. Krossa allt
04. Hjärta
05. Sjukhus
06. Vals för satan (din vän pessimisten)
07. Idioter
08. Svarta linjer
09. Ensamheten
10. Töntarna
11. Det finns inga ord
2.27
4.32
4.48
5.31
6.17
6.48
4.13
4.28
5.46
4.38
7.00
Kentin edellinen albumi, kaksi vuotta sitten julkaistu
Tillbaka till samtiden oli huikea tapaus.
Olikin äärimmäisen mielenkiintoista kuulla, mihin
suuntaan ruotsalaisyhtye on tästä suuntaamassa.
Röd vetää soundillaan välittömästi puoleensa,
se jatkaa edellisen albumin viitoittamalla koneellisemmalla linjalla, mutta
vieläkin rohkeammin. Ja mikä parasta, jo ensikuuntelu antaa vaikutelman, että
juuri tällaista ei ole aiemmin tehty...
18:29-4 toimii alkutunnelmia luovana virsi-introna, joka voi hämmentää
ja mikäli Kentin nykysoundista on epätietoinen, sitä seuraava Taxmannen
voi hämmentää jopa entistä enemmän, kun koneet pistetään pauhaamaan.
Toki mukana on kitaraa, rock-henkeä ja Joakim Bergin erittäin tunnistettava ääni, mutta
koneet ovat nousseet kitaraa merkittävämpään osaan. Kuin huomaamatta
biisi siirtyy kolmosraitaan Krossa allt, joka on hieman kitaraisempaa
materiaalia.
Vaikka levyn koneellinen kosketus on vahva, niin Kent on saanut mukaan
ällistyttävän paljon maanläheistä tunnelmaa, mistä esimerkkinä voi mainita
Hjärta-biisin. Tätä seuraava Sjukhus taas ihastuttaa
rakenteellaan, jossa ihanan rauhallinen alku muuttuu saumattomasti
hurjaksi draiviksi, joka ei häpeile myöskään suoraviivaisia dance-elementtejään.
Ensamheten on rakenteellisesti samantyyppinen biisi ja viimeistään
tämän kappaleen voi heittää jo osittain dance-looraan. Muutoinkin
dance-henkisyys on levyssä vahvasti läsnä ja eri tavalla miksattuna se olisi ollut
jo todella huomattava. Vai mitä
sanot Vals för satan (din vän pessimisten) -biisistä?
En tiedä onko naurettavaa paiskata toista kertaa peräkkäin samalle yhtyeelle arvosanaksi kymppi,
mutta se on vain tunnustettava, että Kentissä on nykyään
jotain sellaista, jota on vaikea löytää koko maailman musiikkikentältä.
Se tekee poikkeuksellisen persoonallista musiikkia, jossa on samalla
hurja crossover-potentiaali, jos ennakkoasenteen heittää sivuun.
Jälleen kerran, aivan järkyttävän hyvä levy!
Antti Niemelä (16.11.09)