Chorale: Toisenlainen (A1 Music)

Chorale: Toisenlainen
01. Intro
02. Jos tahdot pitää kii
03. En tuntenutkaan
04. Et tuu muuttuun
05. Mix
06. Äkkisyvää
07. Fantasia
08. Jos voisin saada uuden maailman
09. Tahtoisin lentää
10. Anna anteeksi
11. Et yksin jää
12. Welcome to partyland
2.00
3.20
3.41
3.30
3.37
4.17
3.29
3.49
3.46
3.10
4.09
3.15

Chorale julkaisee vihdoin odotetun toisen albuminsa Toisenlainen, jolla suomidancen sankariryhmä jatkaa tutuissa merkeissä. Unimaailma-esikoisalbumiin nähden Markus "Maka" Ahola ottaa nyt lisää vastuuta laulupuuhista ja vokaalien pilalle efektointi on unohdettu. Mukana on toki myös Lydia Luoma-ahon tuttua ääntä ja uutuutena tilkkanen Santtu Saarelan sähkökitaraa. Biiseistä ja tuotannosta vastaavat Maka ja Tero Laihanen.

Levyn ensimmäinen single, Fantasia, julkaistiin jo vuonna 2007, mutta biisi jyrää edelleen erinomaisesti. Sähkökitara, @junkmailin Ossin räpit ja Lydian kertosäe luovat huikeaa vetovoimaa. Ossi räppää myös En tuntenutkaan -biisissä, jonka voi ajatella jonkinlaiseksi jatkumoksi Fantasialle. Kyseessä on ehdottomasti yksi vuoden parhaista suomidance-biiseistä ja se on erityisesti tyylillisesti erinomainen eurotrance vs. saksahumppa -yhdistelmä. "Virheesi kyllä tiedetään ja ulkonäkösi takia ne siedetään" -tyyppisillä sanoituksilla etenevä räppi on todella vetovoimaista, mutta Ossin ääni on niin lähellä Makaa, että olisin toivonut keikoillakin räpeistä mainiosti suoriutuvan miehen itse hoitavan levyllä tämänkin osaston.

En tuntenutkaan -biisin jälkeen toivoo, että Chorale olisi nipistänyt muissakin biiseissä soundeista modernia lisäpotkua. Tällä kertaa loistava Intro jää nimittäin koko levyn parhaaksi vedoksi soundiensa puolesta. Toisaalta Choralen roolina ei ehkä olekaan nousta aivan aallonharjalle tuotannossa, vaan kuulijat vangitaan yhtyeen pariin muilla keinoilla. Kaiken lisäksi Choralen soundi miellyttää omaa korvaa, vaikka sähkökitaraa olisi joka tapauksessa voinut ujuttaa mukaan reilusti enemmän. Mix-biisin kitarasoolo piristää välittömästi kokonaisuutta.

Mix on samalla levyn ainoa duetto Lydian ja Makan välillä. Maka laulaa lisäksi sinkkuna julkaistulla ylivedolla bilebiisillä Tahtoisin lentää sekä kappaleissa Et tuu muuttuun ja Äkkisyvää, jotka edustavat sanoituksellisesti levylle tyypillistä ihmissuhdesoppaa. Anna anteeksi -sinkkubiisin jälkeen lopuista Lydian laulamista biiseistä Jos tahdot pitää kii on vain peruskamaa kivan piipitysmelodian kera, mutta Jos voisin saada uuden maailman on loistobiisi mainiolla kertosäkeellä varustettuna.

Aiemmin kehaisemani Intron lisäksi erottuvampaa osastoa edustavat Humppakuningatar 2009 -tittelin saalistaneen Sari Hellstenin laulama Et yksin jää ja englanninkielinen Welcome to Partyland. Et yksin jää on todella upeatunnelmainen slovari, jonka tunteikkaat vokaalit ovat suorastaan sykähdyttävät. Welcome to Partyland on siinä mielessä harmillinen tapaus, että Choralen keikkojen ehdoton ykkösbiisi Olen yksin on muutettu vaisumpaan englanninkieliseen muotoon "dj Candyhandin" laulamana. Biisin tottumisen jälkeen se kolahtaa kuitenkin oikein mukavasti ja oikein markkinoituna tässä olisi potentiaalinen kansainvälinen menestysbiisi (viitaten vaikkapa MTV Danceen, jossa soi yhä enenevissä määrin kevyttä dancepoppia miesvokaaleilla).

Toisenlainen on pienistä kauneusvirheistään huolimatta mainio albumi ja erityisesti En tuntenutkaan soi tässä huushollissa vielä pitkään. Mikäli Fantasia, Tahtoisin lentää ja Anna anteeksi ovat kolahtaneet niin albumikin miellyttää lähes takuuvarmasti.

arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti tyhjä tyhjä

Antti Niemelä (10.08.09)

Jaa tämä arvostelu Facebookissa

| Arvostelut |

10.08.09Toisenlainenalbumi8AN
04.03.09Anna anteeksi / Tahtoisin lentääsingle8AN
01.03.07Fantasiasingle9AN
31.01.07Fantasiasingle9AN
11.02.05Unimaailmaalbumi8AN
28.01.05Huominensingle5AN
31.10.04Sadesingle8AN
28.04.04Univiidakkosingle7AN

| Artistin remiksauksia |

10.02.10HausmyllyKestääkö kuorenisingle9AN
14.12.06DCXHold Mesingle8AN

| Haastattelut |

08.03.2005 // 02.08.2004 // 14.03.2002

| Artikkelit |

09.09.2009 / Kalajoen juhannus 2009

18.07.2008 / Kalajoen Juhannus 2008 (video)

18.02.2008 / Keikkareissulla: Dacia Karstulassa

25.06.2007 / Kalajoen Juhannus 2007

| Uutiset |

18.03.2010 / Susannah on Choralen uusi laulaja - katso kuvat

17.03.2010 / Suomalaisyhtye julkistaa uuden laulajansa

09.10.2009 / Choralen Markus Ahola pyrkii Euroviisuihin - äänestä mies jatkoon!

28.09.2009 / Choralen tulevaisuus avoin

26.09.2009 / Lydia jätti Univiidakko-Choralen

30.07.2009 / Univiidakko-hitin tekijöiden uusin pian kaupoissa - kuuntele näytteet

07.07.2009 / Choralen toisen albumin salat paljastuvat

01.04.2009 / WTF, taantuma sulauttaa toisiinsa kaksi suomalaisyhtyettä!

19.02.2009 / Katso Choralen uudet promokuvat

07.02.2009 / Uusi Chorale-single helmikuussa

05.01.2009 / Chorale vilauttaa tulevaa levyään

20.08.2008 / Chorale julkaisi musiikkivideon Tahtoisin lentää

25.06.2008 / He ovat Univiidakko-hitin takana - katso video!

29.05.2008 / Suomipopparia houkuteltiin Big Brotheriin Facebookin kautta!

08.01.2008 / Chorale tahtoo lentää

25.10.2007 / Choralen uusi biisi eksklusiivisesti Tanssivyöhykkeessä

22.02.2007 / Antiloop Basic Elementin seuraan Helsingissä

14.07.2006 / Lataa DCX:n biisi ilmaiseksi

08.11.2005 / Choralelta joulusingle

Haku sivustosta

Elokuvat

Kolahtaako?


Victoria Silvstedt - Saturday Night

KYLLÄ    EI

Katso musiikkivideo täällä.

Singlearvostelut

Albumiarvostelut

Pelit

Haastattelut

Musiikkiuutiset

Elokuva/tv-uutiset

Viihdeuutiset

Päivän luetuin arvostelu

Foorumi


rss-syöte

Add to Google
|| ISSN 1458-428X || Copyright Findance.com 1998 - 2010 || info@findance.com