Klamydia: Rujoa taidetta
01. Mä oon tyhmä
02. Miljoonan kilsan tennarit
03. Lähtijän geenit
04. Rujoa taidetta
05. Yhden päivän sankari
06. Ajolähtö
07. Niilo Ahkio
08. Typeryys
09. Haaveet elättää
10. Persealasti
11. Hän on poissa
12. Latva b-kakkonen
13. Eliksiirii
14. Onni suosii kusipäitä
15. Voittajan malja
2.34
2.34
3.09
3.46
2.57
3.17
2.50
3.17
2.34
3.15
3.18
2.44
2.17
2.04
2.38
Kuka pysyy enää Klamydian levyjen lukumäärässä? Mitä sen väliä, kun bändin ei ole tarvinnut turhaan uusiutua, mutta silti jaksaa kuulostaa jokaisella levyllään yhtä tasaiselta kuin aiemmin. Klamydia saa junttauksensa tuntumaan ihmeen melodiselta, vaikka onkin lopulta suoraviivaista jyystöä.
Tällä kertaa levynkansi tarjoilee jotain hieman uutta. Siinä on Rujoa taidetta. Joku voi nähdä ehkä siinä jotain perverssiä, jos hakemalla hakee, joku toinen katsoo sen olevan puuhun tehty kaiverrus. Riippuu varmasti katsojan silmästä ja ennen kaikkea mielestä.
Rujoa taidetta on peruslevy orkesterilta, joka kuulostaa hämmästyttävästi joissain kappaleissa Popedalta. Onko se hyvä vai huono asia, ainakaan vielä se ei tunnu haittaavan liikaa. Koskettimia kuullaan normaalia enemmän, mutta kuitenkin sinänsä hillitysti, ettei se varasta estradia punkin rohkealta soitannalta.
Mä oon tyhmä, Miljoonan kilsan tennarit, Seiska-julkkiksille vinoileva Typeryys ja rouhea Onni suosii kusipäitä lienevät kärkiosastoa tältä tasaiselta kokonaisuudelta. Enempää ei juuri voi eritellä eikä jakaa palasiksi. Tuskin tosi-punkkari edes haluaisi metsästää kaupallista menestystä hittibiisillä, vaikka Klamydia sellaisia on suoltanut. Tältäkin levyltä irronnee muutama klassikko elämään keikoilla ja ryyppyilloissa.
Ari-Pekka Kankaanpää (05.08.09)