|
|
David Cook: David Cook (Sony Music)
01. Declaration 02. Heroes 03. Light on 04. Come back to me 05. Life on the moon 06. Bar-ba-sol 07. Mr. Sensitive 08. Lie 09. I Did It For You 10. Avalanche 11. Permanent 12. A daily anthem 13. The time of my life
3.13 3.27 3.49 4.07 3.38 4.27 3.37 3.49 4.32 2.56 4.23 3.17 3.36
American Idol on ohjelma, josta suoltuu naiskategoriassa ainoastaan yhdenlaisia solisteja. Jok’ikinen on Kelly Clarkson osa 71. Voimakkaan äänen omaavia, hieman jopa pelottavan oloisia naisia, juuri nimenomaan tuon kiljumisen takia. Musiikkitaustat ovat pääsääntöisesti jotain r&b-popin ylijäämälaarin turhuuksia, eikä heitä juuri erota toisistaan radiosta kuunneltuna. Sovinistisvaikutteisen aloituksen jälkeen pyydän anteeksi niiltä, jotka loukkaantuivat tästä, sen takia en juuri seuraa tätä ohjelmaa teeveestä. Sen verran kuitenkin katsoin sitä kautta, jossa David Cook rähisi miehekkäällä äänellään. ”Jätkässä on selvää tähtiainesta”, mietin jo alkutahdeista saakka. Niinpä siinä sitten kävi, että viime vuoden voittajaksi tämä 27 tänä vuonna täyttävä Houstonin poika valittiin. Ikävä kyllä kilpailussa voittajankappale The Time Of My Life edustaa yhtä suurta kuraa kuin Suomen vastaavat. Slovari, jossa on kaikki mahdolliset hittisupermegabiisin ainekset sitä lukuun ottamatta, etten ymmärrä miksi sitä on myyty yli miljoona digitaalista kopiota. Esimakua oikeasta-Cookista tarjosi Light On, joka on ehkä yksi kaikkien aikojen kovimpia Idols-formaatista ponnistaneiden debyytiltä löytyvistä kappaleista. Vetoapua kappaleeseen tarjosi muuan Chris Cornell, joka kynäili itseltään tuntuvan veisuun. Levyn muista kappaleista alkupäässä Life On The Moon kuulostaa liian jylhältä jousisovituksiensa takia näin rokille kaverille kuin Cook on. Muuten biisissä on todella hieno melodia, kuten voidaan todeta jokaisesta viidestä ensimmäisestä vedosta. Cook on ollut mukana tekemässä kaikkia biisejä paitsi Light Onia sekä The Time Of My Lifea. Progemainen Bar-ba-sol hurmaa jäätävin kitaravallien avustuksella, mutta tämän jälkeen taso laskee huomattavasti. Rauhallinen putki katkaisee mainion alun, jota olisi kuunnellut koko levyllisen verran. Permanent vie viimeistään jalat alta, tällä kertaa tosin positiivisesti. Jousien ja pianon kanssa säestetty biisi on todella vakuuttavaa Cookin äänenkäyttöä. Tällä levyllä löytyy vielä jotain kivaa lisäviisuilua toiseksi viimeisen ja päätösraidan välistä. Alun ilotulituksen jälkeen siirrytään pienen siirtymävaiheen jälkeen turhan rauhallisiin tunnelmiin. Se haittaa yleisilmettä, joka on raikasta rokkia. Yleisesti en pidä amerikanrokista, mutta tällä kertaa on kiittäminen Cookia, että herää ainakin tämän levyn ajaksi mielenkiinto. Artisti on uskottava, tuntuu ettei jää miksikään tähdenlennoksi. Kaverin asenteesta kertoo jotain se, että julkaisi ennen American Idolia omakustannelevyn, joka tietysti myös keräsi mainetta ja kunniaa indie-gaalassa. Tälle tarinalle voidaan odottaa jatkoa. ”Houston, meillä ei ole ongelmaa.”
|
|
