PMMP: Veden varaan (Sony Music)


PMMP: Veden varaan
01. Kuvia
02. San Francisco
03. Lautturi
04. Viimeinen valitusvirsi
05. Taajama
06. Pariterapiaa
07. Merimiehen vaimo
08. Tulva
09. Lapsuus loppui
10. Se vaikenee joka pelkää
4:12
4:21
4:05
4:11
4:29
4:06
4:27
3:51
3:53
8:24

On kulunut kaksi vuotta ja neljä kuukautta Leskiäidin Tyttäristä. PMMP:lle kahdella viimeisellä (plus Puuhevosella) muodostunut omanlaisensa tyyli jatkuu luontevasti Paulan ja Miran siirtyessä Veden Varaan. Jälleen on luvassa tiukka kymmenen kappaleen tarkkaan harkittu paketti, joka on edellisten tapaan tyttöjen itsensä sanoittamaa ja Jori Sjöroosin tuottamaa herkkutaidesuomipoppia.

Musiikki on melko vaikeaa. Ensikuulemalta jopa outoa, soundeiltaan laihaa, mutta sävellyksiltään raikasta. Indiemäisyys on hyvin vahvasti läsnä ja akustiset soittimet puskevat sopivissa paikoissa voimakkaasti pintaan. Parin kuuntelun jälkeen hieman sekaisetkin taustat alkavat maistua. Levy kuulostaa entistä paremmalta, entistä puhtaammalta. Indiemäisyys vaihtuu korvissa enemmänkin sujuvaksi popiksi, jossa on useita ulottuvuuksia. Päällimmäisenä näistä soljuvat sanoitusten aallokot. Erityisesti Paulan ääni kuulostaa kauniilta niitä kuunnellessa.

Levyllä on kerrottavanaan monta tarinaa. Sävellysten tyylillä tukemat sanoitukset ovat bändille tyypillisesti sopivan erikoisia. Ne jättävät kuuntelijalle runsaasti tilaa ajatella, mutta nerokkuudessaan eivät välttämättä takerru pinnallisesti mihinkään tiettyyn, kuten suomalaisilla kappaleilla on usein tapana. Sen sijaan tarinat ovat tyyliltään ajattomia, sekä arkisempiakin aiheita käsitellessään oivaltavan kekseliäitä pitääkseen paitsi mielenkiinnon korkealla, myös vetääkseen mukaan alleviivaamatta asiaa liikaa. Tekstit ovat tuttuun tapaan myös sopivan rohkeita ja kirosanoja on käytetty maltillisesti juuri oikeissa paikoissa tuomaan hyppysellinen rujoutta laulujen lisämausteeksi.

Ensimmäiseksi sinkuksi jo ehtinyt Viimeinen Valitusvirsi on siinä mielessä hölmö valinta, ettei se anna täysin oikeaa kuvaa koko albumista. Kappale edustaa sitä räyhäävämpää tuotantoa, joka toki on rehellistä PMMP:tä siinä missä edellisten albumien Matoja ja Kohkausrockin. Vaikka Valitusvirsi onkin askelen edellä mainittuja kappaleita sulavampi teos, siinä on jotain, mikä töksähtää vastaan. Ainakaan askelen liian teräviksi säädetyt vokaalit eivät miellytä korvaa lyödessään säröä yli.

Kovasti Jenni Vartiaisen Ihmisten Edessä -pianoa muistuttavalla melodialla aloitetaan Lautturi. Tunnelmaltaan huikea ja sävellykseltään levyn parhautta edustava teos jää välittömästi mieleen. Tämän voi suoralta kädeltä heittää siihen pinoon, johon on koottu yhtyeen kuuntelua käytännössä lähes rajattoman määrän kestävät kappaleet. San Francisco sekä Taajama edustavat PMMP:tä perinteisemmillään. Molemmat kappaleet toimivat hienosti, vaikka jäävätkin parempiensa jalkoihin.

Lautturin lisäksi ylivoimaisesti parhaat hetket kuullaan Pariterapiassa. Kyseessä on persoonallisen erikoinen kappale, jonka tausta on musiikillisesti toimivinta koko albumilla. Tiukasti rullaava rumpukomppi, rautalankakitara ja taustan muheva bassolinja kiskovat mukaan kuin alamäkeen kiitävä juna. Talouskriisiaikojen seksiongelmat ahdistuksineen ovat sitä paitsi ajankohtainen ja tärkeä aihe nykymaailmassa. Tämä biisi tiivistää ytimekkäästi neljään minuuttiin kaiken, mitä aiheesta voi sanoa normaalin perheenäidin/vaimon näkökulmasta, kun miestä ei enää haluta. Tämä on kaiken lisäksi täsmälleen sitä, mitä PMMP osaa parhaiten: älykästä, juuri oikein sävellettyä ja asenteen omaavaa tarinankerrontaa Kumivirren tyyliin.

Merimiehen Vaimo on myös upea kappale, josta voi aistia yhtyeen pyrkivän uudistumaan. Vaikka ulkoisesti laulu kuulostaa juuri niin esittäjiltään kuin se voi, kumpuaa siitä jotain suurempaa. Tarinassa käsitellään taas melko ajankohtaisia ja elämän kannalta tärkeitä aiheita, mutta kokonaisuuden aikajana muistoineen tuovat siihen klassista eeppisyyttä. Tulva puolestaan on suoraan kuin osa kaksi Ultra Bran Vesireitteihin, ja yhdenkuuloisuus saa hieman hämmentymään. Lievä kopiointi ei kuitenkaan lopu vielä tähän: Laura Närhen Se Ei Mee Pois -kappaleen melodiaa mukaillaan kun Lapsuus Loppui.

Sisällöltään Veden Varaan on enemmänkin lähempänä Kovempia Käsiä kuin askelen heikompaa Leskiäidin Tyttäriä. Uutukainen olisi voinut olla täysosuma, jos siitä olisi aistittavissa selkeämpi kokonaisuuden teema. Nyt levy on täynnä huippubiisejä, mutta yhteisiä nimittäjiä näille on vaikeampi löytää.

Tunnelmien ja tarinoiden sielut ovat kuitenkin kauniita. Ne yhdistävät taidokkaasti vanhanajan romantiikkaa ja nykypäivän arkea unelmineen. Ei ole ihme, jos tämä levy löytää tiensä kaikenikäisten soittimiin: oikein sävellettyjen laulujen ansiosta biisien teho välittynee huonommistakin pikkumankoista tarpeeksi hyvin. Indiemäisyyden mukanaan tuomat laihemmat soundit kun eivät välttämättä edes vaadi enempää. Veden Varaan on monella tavalla ajatuksia herättävä, mieleenjäävä sekä raikas suur-albumi, joka vaatii pidempää kypsyttelyä täydellä voimalla toimiakseen.

arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti tyhjä

Markku Pajulahti (26.03.09)


Jaa

Arvostelut

26.03.09Veden varaanalbumi9MP
10.12.07Puuhevonenalbumi5AN
25.05.07Kesäkaveritsingle9AK
08.01.07Tässä elämä onsingle4AN
22.11.06Leskiäidin tyttäretalbumi7AN
26.09.06Henkilökohtaisestisingle7AN
03.02.06Matkalaulusingle7AN
10.03.05Kovemmat kädetalbumi6AN
11.01.05Päiväkotisingle6AN
21.10.03Joutsenetsingle7AN
17.09.03Kuulkaas enot!albumi8AN
02.09.03Niinasingle7AN
22.06.03Rusketusraidatsingle9AN

Haastattelut

11.03.2004

Kotisivut

www.pmmp.fi

Uutiset

17.02.2010 / Pink esiintyy Helsingin Kaisaniemen puistossa

23.06.2009 / Ruisrock ja Aitoon Kirkastusjuhlat kokivat menetyksen

04.10.2007 / PMMP aivan lapsellisena

17.09.2007 / PMMP:lle tulossa tuplavauvat

23.07.2007 / Miltä PMMP näyttää viittomakielellä?

18.11.2006 / PMMP:lle heti platinaa

10.10.2006 / Lordi laulattaa SingStarissa

01.09.2006 / PMMP - Leskiäidin tyttäret

28.08.2005 / PMMP:n Päiväkoti palkittiin

19.08.2005 / PMMP:n albumista Kumipainos

Suosituimmat

Mainoksia

Musiikki

Maailmalta

Viihde

Elokuvat / tv

Ensi-illassa

Suosituimmat

Albumit

Singlet

Haastattelut





ISSN 1458-428X || Copyright Findance.com 1998 - 2011 || info@findance.com