 |
|
Laura Voutilainen: Palaa (Bonnier Music)
01. Roomaan tai Pariisiin 02. Monta monta 03. Palaa 04. Villiviini 05. Tuhlaaja 06. Kukkia ja perhosia 07. Heinäkuu 08. Musta päivä 09. Reunasta kii 10. Kultaleijona
3.43 3.30 3.33 3.48 3.57 4.00 3.10 2.59 4.35 2.51 Viime vuonna Vuoden naissolistina Iskelmä-gaalassa palkittu Laura Voutilainen osaa yhdistää tyylikkäästi iskelmämusiikin ja kevyemmän popin. Levyjä on kasassa jo tusina eikä Lauralla itsellä ole ikää kuin 33-vuotta. Nuorena vitsa on väännettävä ja hän oli hädin tuskin täysi-ikäinen, kun Kerran räjäytti vuonna 1993 potin. Myönnän itse olleeni paikalla todistamassa eräällä keikalla Voutilaisen nousua tähtikaartiin juuri samaisena vuonna. Tuoreimmalta Palaa -levyltä on toistaiseksi irrotettu kolme singleä. Nimikkokappaleen lisäksi kaksi muuta viisua ovat olleet Monta monta ja uusin Roomaan tai Pariisiin. Näistä jälkimmäinen on tylsähköä iskelmäpoppista, jossa ollaan suhteellisen rauhallisissa merkeissä, mutta Lauran vokaalisointi kuulostaa korvaan erittäin miellyttävältä. Monta monta on selkeästi parempi kappale, joka on radiossa soinut jo tiuhaan tahtiin, mutta hehku tästä ei ole hiipunut. Palaa yhdistää upeasti jousia säkeistöjen osalta, kunnes kertosäkeessä sähkökitara tuo mielenkiintoisen värin mukanaan. Popmausteita enemmän hyödyntävä Villiviini on loistava kappale, jossa on hienosti tarttuvat rytmi ja lyriikat. Tuhlaaja taasen edustaa rauhallisemmin, eikä niin vetovoimaisesti, vaikka Voutilaisen itsensä vokaalienkäyttö on jälleen erittäin vakuuttavaa. Kukkia ja perhosia yllättää kuulostaen aivan indierokilta ja Heinäkuu on veikeän psykedeelinen 70-lukumainen iskelmäralli. Musta päivä on parhaimmillaan kertosäkeen osalta, mutta Reunasta kii ei jaksa innostaa senkään vertaa. Päätösralli Kultaleijona on kuin Aikakoneen ylijäämäkappale 2000-luvun maustein. Voutilaisen mittakaavassa Kultaleijona on kevyttä discopoppia iskelmällisin lyyrikoin. Aikakone-viittaukset eivät toki ihan turhaan mene, koska levyllä on häärinyt biisinteossa puolet kyseisestä nelikosta. Laura Voutilainen tekee jälleen kelvonkuuloisen albumin, joka kuitenkaan ei sisällä yhtä tehokkaan tappavia hittejä kuin edellinen huippulevy sisälsi. Kenties tämä on sitten sen verran tasaisempi, mutta varsinaiset hittien hitit ovat kadoksissa, vaikka pari heikompaakin levyltä löytyy. Mielenkiintoisena yksityisseikkana mainittakoon taustalauluja levyllä hoitanut Tuula Siirama, jonka muistamme vuoden 1999 Suomen Neito –kisasta lehdistön ihannetyttönä ja koittihan nykyään kolmekymppinen neitonen itsekin popparin uraa!
Arvostelut
KotisivutLaura Voutilainen hakee sävyjä Ruotsista, Venäjältä ja Italiasta |
|
