Lordi: Deadache (Sony BMG)
01. SCG iv
02. Girls go chopping
03. Bite it like a bulldog
04. Monsters keep me company
05. Man skin boots
06. Dr. sin is in
07. The ghosts of the heceta head
08. Evilyn
09. The rebirth of the countess
10. Raise hell in heaven
11. Deadache
12. The devil hides behind her smile
13. Missing miss charlene
14. The house (Autiotalo)
0.42
4.03
3.29
5.29
3.42
3.48
3.41
4.01
1.59
3.32
3.30
4.12
5.13
4.16
Lordin edellinen albumi, The Arockalypse,
oli huikean hyvä kokonaisuus, jossa euroviisubiisi Hard Rock Hallelujah jäi muiden biisien jalkoihin. Lordin
uutuus, Deadache, on kuitenkin flopannut kaupallisesti,
eikä se onnistu vakuuttamaan sisällöllisestikään.
SCG IV -intro tarjoaa liikaakin odotuksia upealla soittorasiatunnelmoinnilla ja sitä seuraavalla konebiitillä, mutta
tunnelma latistuu ensimmäisen varsinaisen kappaleen, Girls Go Chopping, alkaessa. Niin, tämä on sitä tuttua Lordin heavyrockia, mutta missä on kaikki vetovoima ja monimuotoisuus. Biisi on yhtä
kähinää ja vain kertosäkeessä saadaan muodostettua
hieman voimaa.
Deadache ei kuitenkaan sorru samaan kuin nolostuttavan surkea
Lordi-elokuva Dark Floors. Biisit ovat pääasiassa yhdentekeviä, mutta kuitenkin kuuntelun kestäviä. Sinkkuna julkaistu Bite It Like A Bulldog on tässä mielessä hyvä esimerkki.
Biisi soljuu korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta kertosäe
tempoo kuitenkin aina jonkin verran mukaansa.
Levy on kuitenkin parhaimmillaan välisoitossa The Rebirth Of The Countess, mikä ei kokonaisuuden kannalta ole ollenkaan hyvä asia.
Upea ranskaa sisältävä pianovälisoitto elävöittää albumia, mutta
on harmillista, että se nousee levyn ykkösbiisiksi. Ainoastaan
rauhallinen Monsters Keep Me Company miellyttää muista biiseistä korvaa keskinkertaista enemmän.
Esimerkiksi
Raise Hell In Heaven kuulostaa jostain syystä
jopa koomiselta kertosäkeessään. Vaikka levyn piilobiisi Dingo-cover The House (Autiotalo) on tavallaan
onnistunut versiointi, niin tässä kokonaisuudessa sekin
näyttelee hitusen tahattoman koomista roolia.
Deadache on suorastaan kamala mahalasku upean
The Arockalypse -levyn jälkeen. Levyn äänimaailmat
ovat vaisuinta Lordia koskaan ja biisit ovat yhdentekeviä.
Kokonaisuus pysyy kuitenkin omalla tasollaan koossa, mikä
lienee sekin kuitenkin jonkinlainen meriitti levylle.
Mutta missä on Would You Love A Monsterman? -hitin
tarttuvuus?
Antti Niemelä (25.11.08)
|