Kendi: Loudspeaker (EMI)


Kendi: Loudspeaker
01. Connected
02. Glow
03. Heartbeat of the city
04. Don´t look now
05. Boogieman
06. Highway
07. Run out
08. Second summer
09. Final countdown
10. Loudspeaker
11. Connected (Squash 84 edit)
3.35
3.43
4.11
3.19
4.13
3.11
3.44
3.40
3.39
4.24
3.35

Jaakko "JS16" Salovaaran ja räppäri Yaviksen uuden projektin Kendin ensimmäinen albumi, Loudspeaker, julkaistaan 1. lokakuuta. Kendi tuli esille aivan loistavalla biisillä Connected, joka toimii jonkinlaisena tienviittana tutustuessa albumikokonaisuuteen.

Connected on ehdottomasti Kendiä parhaimmillaan. JS16:n kädenjäljeksi tunnistettavissa soundeissa on hurjaa potkua ja Yavisin räppi vetää vahvasti puoleensa. Olikin silkkaa nerokkuutta napata Yavis dance-biisiin, sen verran tiukasti jo pelkkä ääni innostaa. Connected onnistuu hienosti myös Vince Jacksonin laulamassa kertosäkeessä.

Kokonaista Loudspeaker-albumia vaivaa kuitenkin jonkinlainen väsymys. Tuntuu, että Connected on innostanut kokonaisen albumin tekoon, mutta lopulta se on työstetty nopeasti pois alta, kun sataprosenttista panosta ei olekaan saatu enää muihin raitoihin. Levy yrittää liikaa miellyttää kaikkia ja lopputuloksena voi valitettavasti olla, ettei se miellytä juuri ketään.

Erityisesti levyn "rock-biisit" Glow ja Run Out tuntuvat kokonaisuudessa todella väsyneiltä ja väkisin kasatuilta vedoilta. Osa lupaavista biiseistä saadaan pilattua vaisuilla kertosäkeillä. Esimerkiksi Boogieman ja Final Countdown olisivat muuten kelpoja tapauksia, mutta kertosäkeet pilaavat kaiken.

Mutta ei huonoa, ettei jotain hyvääkin. Second Summer onnistuu hienosti soundipuolella ja Matti Heinisen tuottama Highway on Yavisin räpeiltä aivan timanttista kamaa. Samoin Don´t Look Now on Yavisia parhaimmillaan ja biisikin on lähimpänä Connectedia Vince Jacksonin laulaman kertosäkeen kera. Myös electro-vivahteinen levyn nimikkobiisi Loudspeaker on vinha veto. Rauhallinen tunnelmapitoinen Heartbeat Of The City oli outo valinta kakkossingleksi, mutta levyllä se ajaa asiansa.

Loudspeaker jättää ristiriitaisen maun. JS16 onnistuu ajoittain erinomaisesti soundipuolella ja Yavis on yliveto räppäri, mutta joku ei vain klikkaa levyllä Connected-biisin malliin. Halvalta näyttävä kansi ei tietenkään kohenna levyn antamaa vaikutelmaa. Connected, Don´t Look Now ja Loudspeaker ovat kuitenkin biisejä, jotka todellakin kannattaa noteerata. Se on kuitenkin liian vähän pitkäsoitolle...

arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti tyhjä tyhjä tyhjä tyhjä tyhjä

Antti Niemelä (25.09.08)


Jaa

Ensi-illassa

Suosituimmat

Mainoksia

Musiikki

Maailmalta

Viihde

Elokuvat / tv

Suosituimmat

Albumit

Singlet

Haastattelut





ISSN 1458-428X || Copyright Findance.com 1998 - 2011 || info@findance.com