Siiri Nordin: Lyö tahtia (EMI)

Siiri Nordin: Lyö tahtia
01. Mukula
02. Pieni kuolema
03. Kaadun katuun
04. Sano vain
05. Tulisuu
06. Viimeinen palanen
07. Kaikenlaista
08. Juovuskissa
09. Tiikerikissat
10. Pelkkä sattuma
3.48
3.31
3.33
4.22
4.17
3.44
3.28
3.48
3.23
3.13

Bändiseikkailujen seurauksena syntyneiden kahden albumin sekä englanninkielisen sooloplatan päätteeksi Siiri Nordin jatkoi vuoden 2003 viitoittamaa tietä. Tällöin Nordin coveroi sadan ja muun tyypin jälkeen Sydämeni osuman sai -viisua. Vekkuliääniseen laulajattareen kääntyi jälleen huomio, kun neitokainen synnytti tuoreen pienokaisen keväällä Lyö tahtia muodossa.

Lupaavan singlen, Viimeisen palan, jälkeen odotukset kokopitkää kohden kasvoivat. Jälkiviisaana on hyvä myöntää, että kasvoivat ehkä turhankin suuriksi. Siirin ääni on kohtalaisen persoonallinen, mutta lopulta melko monotoninen sekä kappalemateriaali on kovin suppea. Levylle luvattiin taivaalta tähdet ja näin poispäin, mutta tuloksena onkin epätasainen tuotos.

Seuraavat singlet Sano vain sekä Mukula jatkoivat tasaista linjaa. Mukulassa häiritsee suunnattomasti identtisyys ensisingleen. Kummankin veisuun akustisen kitaran takoma komppi on näet tismalleen samanlainen. Tulisuu tarjoilee mielekästä musisointia viulujen muodossa, Kaikenlaista hölkkää hyvällä sykkeellä ja Pelkkää sattumaa on kohtalainen levynpäätös.

Ennen kuin levy loppuu, kuullaan vielä pari helmeä. Hauskasti sanaleikkiin nojaava Juovuskissa on hulvaton ryyppykappale, ihan kummallekin sukupuolelle. Kappaleessa sanotaan myös paha p-sana, ja kuten aina kirotessa se kavahtaa veikeästi korvaan. Toinen hiomaton timantti on Tiikerikissat. Albumin kovin sävellys on jätetty loppupäähän ja onhan Siirin vokaaleissakin vauhtia yleisilmaisuun verrattuna reilusti enemmän. Näitä kelpaa veivata muuta materiaalia enemmän ja kovempaa.


arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti tyhjä tyhjä tyhjä tyhjä

Ari-Pekka Kankaanpää (28.08.08)

Merkitse itsesi artistin "Siiri Nordin" faniksi!

| Arvostelut |

28.08.08Lyö tahtiaalbumi6AK
25.12.07Viimeinen palanensingle8AK
27.08.06Me Tooalbumi8KP

| Uutiset |

18.02.2008 / Siiri Nordin lyö tahtia

27.11.2007 / Siiri Nordin jälleen suurempiin ympyröihin

13.02.2007 / Elviira vierailee Hanna Marshin klubilla

05.04.2006 / Siiri Nordinilta soololevy

Haku sivustosta

Musiikkiuutiset

Elokuva/tv-uutiset

Viihdeuutiset

Albumiarvostelut

Singlearvostelut

Haastattelut

Päivän luetuin arvostelu

Foorumi

Lukijan sana

Nyt on kotipoikien nukkumaanmenoaika :D

lähetä oma viestisi

Power Play by Arctic

Freddy Fader - The Sun
Fakkah - Fotbollsplan
Freddy Fader - Bom Bom Suenan (Cascada Remix)
Darude - Tell Me
Dj Satomi - Superstar
Dj Porny - Me So Horny
C-Bool - Housebabe (Pulsedriver vs. Rocco RMX)
Commercial Club Crew - My Sound (CCK Radio Mix)
Baracuda - Ass Up (Banana Inc. Remix)
Lacuna - Celebrate The Summer 2006 (Rob Mayth Remix)

rss-syöte

Add to Google





|| ISSN 1458-428X || Copyright Findance.com 1998 - 2008 || info@findance.com