Kotiteollisuus: Sotakoira (Johanna Kustannus)

Kotiteollisuus: Sotakoira
01. Karhujen talo
02. Musti sotakoira
03. Kevät
04. Vaasankin veri vapisee
05. Pissaa ja paskaa
06. Onnellinen perhe
07. Matti
08. Rakkauslaulu
09. Rääväsuita ei haluta Suomeen
10. Kuolla elävänä
2.36
1.54
4.17
3.51
0.36
3.06
0.22
2.33
3.27
5.47

Kotiteollisuus jatkaa hengähdystaukoaan. Rämäpäät julkaisivat viime vuonna kokoelman Murheen mailla 1996 - 2007 ja nyt syöksytään suomicovereiden maailmaan albumilla Sotakoira, jolla Kotiteollisuus lienee ottanut pientä inspiraatiota PMMP:n Puuhevonen-lastenlevystä. Erotuksena on kuitenkin se, että Kotiteollisuuden levyssä korostetaan tarran kautta "Ei lapsille!".

Biisit ovat enemmän tai vähemmän uskollisia alkuperäisille teoksille, mutta jokaiseen saadaan pääasiassa Jouni Hynysen äänen kautta Kotiteollisuus-fiilistä. Taustoja hoilaavat ja kitaraa rämpyttävät myös Kaarle Viikate ja Miitri Aaltonen. Lisäksi tuottaja Mikko Karmila tarttuu kitaraan.

Levyn paras versio on tiedotteen mukaan krapulassa laulettu Kevät, joka on yhtyeen näkemys Tavaramarkkinoiden biisistä. Hynysen vokaalit ovat tukevat ja biisin kertosäe on edelleen mitä vetovoimaisin. Terveiden käsien Pissaa ja paskaa ja CMX:n Matti menevät levyllä puolen minuutin kestojensa takia lähinnä tehokkaina välisoittoina. Juice Leskisen Vaasankin veri vapisee, Ne Luumäkien Onnellinen perhe ja Mana Manan Kuolla elävänä ovat melko toimivia covereita, mutta Kevään hohtoon ei levyllä toista kertaa ylletä.

Levyn biisivalinnat miellyttävät enemmän pitkän linjan musiikkidiggareita kuin stereotyyppistä vuoden 2008 Kotiteollisuus-fania, mutta tätä kautta myös nuorempi sukupolvi voi tutustua vanhoihin kotimaisiin bändeihin. Sotakoira tuntuu kuitenkin kaikin puolin hätäiseltä välilevyltä, joka unohtuu pian, mutta normaalia cd:tä halvemman hinnan kautta löytänee varmasti omat kannattajansakin.

arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti tyhjä tyhjä tyhjä tyhjä tyhjä

Antti Niemelä (13.08.08)

Jaa tämä arvostelu Facebookissa

| Arvostelut |

28.04.09Ukonhautaalbumi9LL
13.08.08Sotakoiraalbumi5AN
28.12.06Iankaikkinenalbumi10AK
30.03.057albumi7AN
27.09.04Kultalusikkasingle7AN
24.11.03Helvetistä itäänalbumi7AN
13.05.03Routa ei lopu (on ilmoja pidelly)single7AN

| Kotisivut |

www.kotiteollisuus.com

| Tulevia julkaisuja |

Juice-ep (e)

| Uutiset |

08.04.2008 / Kotiteollisuus-Hynynen muuntautui ankaksi - katso kuva!

29.11.2007 / Hynynen jatkaa Äijänä

09.11.2007 / Virhe tehtaalla: Kotiteollisuuden paketissa Smurffeja!

07.11.2007 / Kotiteollisuudesta tuli Nakuteollisuus - katso kuva!

07.05.2007 / Lisää esiintyjiä Ankkarockiin

12.09.2006 / Kotiteollisuus lyö naulan arkkuun

Haku sivustosta

Elokuvat

Kolahtaako?


Victoria Silvstedt - Saturday Night

KYLLÄ    EI

Katso musiikkivideo täällä.

Singlearvostelut

Albumiarvostelut

Pelit

Haastattelut

Musiikkiuutiset

Elokuva/tv-uutiset

Viihdeuutiset

Päivän luetuin arvostelu

Foorumi


rss-syöte

Add to Google
|| ISSN 1458-428X || Copyright Findance.com 1998 - 2010 || info@findance.com