|
|
Diablo: Icaros (Sakara Records)
01. Trail of kings 02. Living dead superstar 03. Bad sign 04. Resign from life 05. Icaros 06. Light of the end 07. Chagrin 08. Through difficulties to defeat 09. Hammer 10. Into the sea
4.55 4.20 3.35 4.38 3.39 4.46 4.07 3.38 3.18 8.05
"Tule, tule hyvä kakku, älä tule paha kakku". Kreikkalaisen mytologian tarun mukaan nimetty Diablon viides kakku, Icaros, on taattua ja tuttua paholaistuotantoa. Tottakai levyn nimestä tulevat mieleen piilomerkityksenä myös Icarot, Amazonin alueen shamaanien lääkeloitsut, joilla manataan paha ihmisestä. En kyllä tässä tapauksessa tiedä, lähtikö paha, vai manasiko Diablo sen vielä syvemmälle. Olen aina ollut sitä mieltä, että Diablo on yksi niistä harvoista suomalaisista bändeistä, joka pysyy ja paranee, vaikka tukka lähtisi, tai maailmasta loppuisi maito. Pieleen ei tässä olettamuksessa menty tälläkään seivästyksellä. Tutunturvallisilla saundeilla repivät M. Utriaisen diablomaiset kitarariffit tekevät Icaroksesta kotoisan kuunteluelämyksen. H. Malmberg kannuttaa edelleen koneen lailla metronomintarkan basisti A. Virtasen tuella, eikä soittotaidosta ole herroilla pulaa. Välillä mieleen kiipeää kuitenkin ajatus, että onkohan tämä jo kuultu turhan monta kertaa ja onko särmiä hiottu vähän liiaksi? Levy on tuotantonsa puolesta tasainen kuin kardemumman tuoksuinen pullapitko mummon uunissa, lieneekö liiankin tasainen, jotta sieltä löytäisi muutamalla kuuntelukerralla ne todelliset helmet. Mutta annetaanpa levylle hieman enemmän aikaa kypsyä korkeammissa asteissa. Levyn avausraita Trail Of Kings sulattaa heti jäisemmänkin piirakan, plussaa hienosta Nälkämaan laulu -introsta. Alun jälkeen Living Dead Superstar pudottaa kiinnostuksen astetta alaspäin. Mutta hätä ei ole tämän näköinen, sillä yksi lätyn jalokivistä, Bad Sign, painautuu mielen solukoihin R. Nygårdin kanssa kilpaa karjuvasta heviäkin hevimmästä mieskuorosta, jossa mylvivät mm. vierailijat Teräsbetonin J. Ahola ja Mokoman T. Saikkonen. Resign From Life tarjoaa hyvää kitarointia, mutta biisi on vain jotenkin väliinputoaja ennen levyn nimikkobiisiä ja kaupallista hittiä, Icarosta, joka tarttuu kuin sinitarra tapettiin. Light Of The End on mahtipontinen esitys, mutta sillä on ainakin puoli minuuttia liikaa pituutta. Arvostelijan mieleen on ehkä eniten biisi nimeltä Chagrin kaikessa karussa kauneudessaan, kirsikkanaan kitarasoolo. Through Difficulties To Defeat sekä Hammer ovat valitettavan täytebiisimäistä tavaraa. Sitten tulee yksi levyn parhaista, Into The Sea, joka johdattaa haikein sävelin levyn loppukierroksille ja pumppaa tuotoksen hienoon päätökseen. Kaiken kaikkiaan kuitenkin hieno kokoelma uutta tuotantoa, eli ei tämä todellakaan huono levy ole, kunhan ensin aukenee kuulijalleen. Mitä jäin kaipaamaan lisää, on R. Nygårdin laulu ilman uhoa ja mylvintää. Laulutaitoa herralta kuitenkin löytyy, toivottavasti suoraa liidiä kuullaan seuraavalla levyllä enemmän. Ysiä pukkaa.
Arvostelut
KotisivutArtikkelit10.06.2006 / Sauna Open Air 2006, Tampere |
|
