Tarja Turunen: My Winter Storm (Universal Music)
01. Ite, missa est
02. I walk alone
03. Lost northern star
04. Seeking for the reign
05. The reign
06. The escape of the doll
07. My little phoenix
08. Die alive
09. Boy and the ghost
10. Sing for me
11. Oasis
12. Poison
13. Our grat divide
14. Sunset
15. Damned and divine
16. Ciarans well
17. Minor heaven
18. Calling grace
19. Damned vampire gothic divine
20. I walk alone (artist version)
21. I walk alone (In Extremo remix)
0.27
3.53
4.23
0.59
4.08
0.33
4.03
4.05
4.37
4.16
5.11
4.02
5.06
0.36
4.29
3.37
4.01
3.07
5.01
4.23
4.32
My Winter Storm on Tarja Turusen varsinainen
ensimmäinen soololevy, mikäli vuonna 2006 ilmestynyttä Henkäys ikuisuudesta -joululevyä ei lasketa samaan projektiin
kuuluvaksi. Turunen keräsi saksalaisen levy-yhtiön avulla
taakseen tuottaja Daniel Presleyn johtaman kansainvälisen kaartin, jonka kanssa levyä väsättiin.
Tyylillisesti kokonaisuuteen haettiin rankempia sävyjä, mutta
ennen kaikkea tunnelmallisia ja mahtipontisia linjoja.
Levyyn on jokseenkin vaikea päästä käsiksi. Toisaalta useankin
kuuntelukerran jälkeen kokonaisuudesta erottuvat ne samat biisit
kuin jo parin ensimmäisen kuuntelukerran aikana.
Molemmat sinkkujulkaisut I Walk Alone ja Die Alive
erottuvat selkeästi levyn rankemmasta osastosta, mutta muuten
levyn rauhallinen puoli on paljon hallitsevampi.
Sing For Me ja Our Grat Divide edustavat
hyvää rauhallista antia, mutta ainoa suomenkielinen biisi,
Turusen itsensä säveltämä, Oasis nousee melkeinpä
koko albumin miellyttävimmäksi kappaleeksi.
Levyn selkeästi ristiriitaisin ja kokonaisuudesta negatiivisella
tavalla erottuvin biisi on Alice Cooper -cover Poison.
Rohkeaa coveria voi aina arvostaa, mutta se ei vain natsaa toteutukseltaan yhtälailla kuin saksalaisen Groove Coveragen
näkemys. Biisiä on muutenkin hieman vaikea käsittää tähän kokonaisuuteen kuuluvaksi ja se olisi ollut parempi sijoittaa
selkeästi bonus-raidaksi. Lopuissa biiseissä tarjoillaan niin rankempaa kitaraa (My Little Phoenix) kuin
rauhallisia sävyjä (mm. akustinen Calling Grace), mutta
jotain jää puuttumaan, että levy todella ottaisi haltuun.
Tarja itse on levyn vahvin lenkki. Hänen vokaaleissaan on sitä
samaa tehoa, jota suomalaiset ovat tottuneet kuulemaan ja
parhaiten mieleen jäävä biisi on syntynyt hänen kynästään.
Vaikka kokonaisuus on tarpeeksi mahtipontinen ja monipuolinen
upeine klassisine elementteineen, niin albumi ei onnistu sykähdyttämään sillä tavalla kuin perusta voisi antaa odottaa.
Tyylillisesti tämä on se suunta, jossa kannattaa todennäköisesti
edetä jatkossakin, mutta ehkä kokonaisuus kaipaisi kokeilevampaa
otetta. Sitä ei ehkä kuitenkaan kannata hakea Alice Cooperin suunnasta...
Antti Niemelä (05.02.08) Merkitse itsesi artistin "Tarja Turunen" faniksi!