Clock: It´s Time... (Media Records)

01. Intro
02. Axel F
03. Whoomph! (There it is)
04. Everybody
05. Holding on 4 u
06. In the house (Live version)
07. Keep the fires burning
08. The rhythm
09. Holding on
10. Keep pushin’
11. Clock carnival
12. Secret (Instrumental)
13. Clock ten to two megamix

01.24
03.22
03.33
03.36
04.10
03.35
03.31
04.03
05.47
06.27
05.03
03.43
19.19

”Miksipä ei? Muistat sen nimen, eikö? Se on ainoa syy – se ei voisi olla mitään todellista”. Näillä sanoilla tuottaja-dj Stu Allan vei levy-yhtiö Media Recordsille ideansa koota tekemäänsä musiikkia esittävä yhtye. Samalla niinkin yksinkertainen, mutta muistettava nimi kuin Clock sai alkunsa.

Clockin aivan alkutaipaleella oli vielä eri naamoja kuin It’s Time… debyyttialbumilla. Ensimmäisellä singlellä Holding On oli äänessä mediapersoona Ann-Marie Smith. Clock loikin varsinaisesti kasvonsa It’s Time… -levyn ja vokalistiensa ODC MC ja Tinka myötä. Pieniä danceyrityksiä aiemmin koittanut ODC MC saikin vihdoin elämänsä tilaisuuden, ja lakia opiskellut Tinkakin päätyi oikeusalalta Clockiin musisoimaan.

Introssa ODC MC esittelee duon ja opettaa kuinka hänen nimensä tavataan oikein. Musiikkitausta on kohtalaisen rehvakas heti alusta alkaen ja kuinka ollakaan, intro päättyy herätyskellon pirinään. Harold Faltermeyerin ikimuistettava Beverly Hills Kyttä -elokuvatrilogian tunnusmusiikki Axel F taipuu lähes tulkoon instrumentaalisena Clockin käsittelyssä. Keikoilla tämä sai varmasti kultaisella 90-luvulla porukan suorastaan kerjäämään lisää. Sen verran suuri huikeus on sekä alkuperäinen että Clockin tekemä versio.

Paikoin jopa ärsyttävä Whoomph! (There It Is) junttaa kunnon eurojyystöä kera ODC MC:n terävien rappien edustamana. Kappaleen kovin ydin onkin nimenomaan rappipuolella, koska ne vetävät totaalisen vertoja muille eurodanceakteille. Suuren suuri hitti oli myös Everybody, jossa Tinkan vokaalien ja ODC MC:n rappien pyhää liittoutumaa kuullaan. Biisin niin sanottu riffi on sen verran mainio, että kyseessä on klassikkokappale. C-osassa tempoa lasketaan hetkeksi, joka tuo mielenkiintoisen lisänsä.

Tämän jälkeen vaisu Holding On 4 U ei saa enää kattoa kymmentä senttiä lähemmäs taivasta. Tinka kantaa yksin vastuun, eikä tytön vokaaleissa mitään vikaa olekaan, vaan viat ovat muualla. Liveversiona mukaan on saatu In The House, joka on jälleen takuuvarmaa hittitakomista. Rappipuolella jyrätään heikommat alta pois ja kertosäkeessä onkin mukavaa yleisönhuudatuskohtaa.

Pieneksi sivuhitiksi nousee huikeat eurodancet takova Keep The Fires Burning, joka sisältää megaterävät Tinkan vokaalit, joissa Tinka osoittaa olevansa kohtalaisen hyvä vokalisti, vaikka lähes suoraan koulunpenkiltä musiikin pariin ponnistikin. Huonoksi ei jää ODC MC:n panoskaan. Rapeissa on mukana ripaus uhoa, joilla saadaan tarvittavaa lisähuomiota ja kun tausta on kaikin puolin kappaleessa kunnossa, niin kyseessä on yllättävä piilohitti.

The Rhythm tuo välillä mieleen SNAP!:n johtuen nais- ja miesvokaalien samankaltaisuuksista. Muuten mennään pahasti metsään ja tuloksena on tukkoista humppaa. Holding On tempaisee alkuperäisnaisvokalistin esittämänä edellisen toistannon. Pakkohan se on myöntää, ettei Ann-Marie yllä Tinkan vetovoimaisuuteen. Keep Pushin’ on kelpo kappale, joka on mainio työnäyte Stu Allanilta jättäen vokalistinsa tyystin penkin alle ilman työtä. Pienet naisvokaalisamplet raikaavat kevyen ysärieuron säestämänä.

Häiriintynyt Clock Carnival avaa pelin miesnaurun ja ties minkä afrikkalaishenkisen soittimen välityksellä. Ripaus happyhc:ta sekaan ja saadaan melkoinen sekametelisoppa, kun kappale pikkuhiljaa käynnistyy. Secret on taas aivan eri genreä. Kyseinen kappale esittelee maukasta esiaikaista trancea, josta sittemmin nykyinen klubimusiikki pohjautuu. Taustassa on jäätävää potkua ja meininki on saatu hiottua huippuunsa tässä instrumentaalimusiikin juhlassa. Levy päätetään lähes parikymmenminuuttisella viiden kappaleen yhteisversiolla, joka sinänsä ei tarjoa suuremmin mitään uutta.

Klassikkokappaleita levylle on yltänyt hittien Axel F:n ja Everybodyn lisäksi tavisalbumiraidat Keep The Fires Burning ja Secret. Kokonaisuus menee heittämällä plussan puolelle, vaikka levyn taso loppua kohden, pois lukien Secret, jyrkästi heikkenee. Erityisesti Tinkan vokaaleita olisi voinut olla enemmän ja useammassa raidassa, kun ODC MC:kin höpöttelee omiaan sentään noin puolessa kokonaismäärässä. Lähinnä Stu Allan pääsee näyttämään kykynsä eurohumpan tekijänä ja hyvää tanssimusiikkia Stu osaakin tehdä, kun vain sillä päällä on!

Hauskana yksityiskohtana mainittakoon itse levy, jossa on yllättäen kellontaulu. Mutta siihen hauskuudet jäivät. Heti seuraavien levyjen aikana Clockissa puhalsivat uudet tuulet. Menestys karsiutui minimiin, eikä kukaan enää muistanut eikä tunnistanut Clockia. Menestystä muun muassa koitettiin erilaisilla covervedoilla, jotka osoittautuivat enemmän tai vähemmän hudeiksi, eikä erikoisversiot albumeistaan samoja lauluja kierrättämällä enää onnistunut. Onneksi silti ne vanhat hyvät alkuperäisversiot elävät, kuten It’s Time.. osoittaa.

| Arvostelut |

| Fanit |

Jack_Lesage25a0 // Lillian_Gidmanebf