01. Radio mix
02. Radio soft mix
03. Topmodelz radio edit
04. Spencer & Hill radio edit
05. Original mix
06. Club mix
3:40
3:39
3:45
3:29
5:17
5:07
Esimakua Cascadan uudelta pitkäsoitolta saadaan sinkulla What Hurts The Most. Biisin perusta on aika pitkälle sitä samaa poljentoa, mitä bändiltä on totuttu ennenkin kuulemaan. Tällä kertaa coveroimisen kohteeksi on joutunut amerikkalainen kantrimies Mark Wills, jolle kappaleen ovat alunperin tehneet taustajoukot Jeffrey Steele ja Steve Robson. Samaisen teoksen coveroimista ovat harrastaneet aiemmin Jo O’Meara sekä Rascal Flatts.
Cascadan käsittelyssä biisi saa oletettavastikin tanssittavamman muodon, ja sen tausta toimii perusasteikolla keskimääräisen hyvin. Laulun sävellys tuntuu hieman löysältä, mutta parin kuuntelun jälkeen se kuulostaa jo paremmalta. Sinkun kuusi eri versiota eivät juurikaan eroa toisistaan merkittävästi, mutta tanssittavammat vedot löytyvät lätyn lopusta.