Lapinlahden Linnut: Etiäppäin (EMI)
01. Etiäppäin
02. Runo josta ei tullut mitään
03. Mun muriseva koirani Iines
04. Takkatulen ääressä
05. Oikeutta metron siivoojille
06. Olen onnistunut
07. Kahvihuoneen kunkku
08. Varanasi
09. Sähkönainen
10. Keliakiavalssi
11. Vuorikatu 4 B
12. Elän analogisesti
13. Kakadun laulu
14. Lepolandia
3.06
3.38
2.26
3.22
2.51
3.49
2.39
2.56
2.38
2.55
3.08
3.14
3.22
2.12
Neljästoista Lapinlahden Linnut -levy Etiäppäin on siitä merkittävä, että se on ensimmäinen levy samalla kokoonpanolla sitten vuoden 1990 ilmestyneen Tähdet kertovat -albumin. Paljon on vuosien varrella tapahtunut ja miehistöä vaihtunut melkoisesti. Musisointi ei ole muuttunut miksikään, vaan pilke on säilynyt silmäkulmassa jokaisen levyn kohdalla, ja Lapparit ovat jättäneet merkittävän jäljen kotimaiseen huumorimusiikkiin.
Nimikkosingle avasi pelin nasevalla tyylillään ollen sopivan riehakas kappale. Runo josta ei tullut mitään on yksistään Mikko Kivisen tähdittämä laulun puolelta. Lyriikkapuoli on paikoin erittäin hulvaton ja sopivan hillitty tausta sopii tähän mainiosti. Mun muriseva koirani Iines on levyn toinen single, joka muistuttaa melkoisesti levyn ensisingleä olemalla hieman häiriintyneempi kappale.
Huumorin seassa on hyvä välillä muistaa elämän peruseliksiiri ja antaa rakkaudelle valtaa. Näin tekee Tapio Liinojan tulkitsema Takkatulen ääressä, joka ponnistaa albumilta omaksi kokonaisuudekseen. Uskomatonta, mutta totta, kyseessä on melko kaunis kappale. Oikeutta metron siivoojille pyytelee persoonallisesti kiitosta sille joukolle, joka puhdistaa jälkiä meidän suttaamissa paikoissa.
Olen onnistunut päästää kolmannen oikeatakin näyttelijänuraa koittaneen Markku Toikan ääneen. Tylsähkö kappale on lievä pettymys, jota seuraa sitäkin riehakkaampi veisuu. Kahvihuoneen kunkku todistaa jälleen Kivisen laulu- sekä lyyrikkopuolen loistavan hersyvät koukut. Lisäksi taustassa on terävä määrä tarttuvuutta. Etninen Varanasi on härö viisu, jossa kuullaan intialaista naislaulantaa, Sähkönainen luottaa enemmän hienoon musisointiin kuin tulkintaan ja hauska Keliakiavalssi pistää ilmoille kunnon wanhan ajan tanssimusiikit.
Rokkaava Vuorikatu 4 B on jälleen tyylikäs kappale, jossa kaikki tuntuu päälisinpuolin olevan kunnossa. Elän analogisesti ottaa hauskasti kantaa digidigiin ja hanuri tuo aina värähdyttävää vipinää kappaleseen kuin kappaleeseen. Kakadun laulu sisältää monen monta soitinta taustallaan sekä vokalistipuolella kuullaan mainiota tulkintaa. Lepolandia päättää kevyen marssin merkeissä levyn kelvolla tavalla.
Lapparit ovat osa kotimaista huumoria. Monipuolista viihdettä vuosien varrella, joka jatkaa vielä likemmäs parikymmentä vuotta myöhemminkin kansanviihdyttämistä täydellä teholla. Originaalit tiput ovat kasassa, joten eiköhän seuraava levy pistetä esille jälleen, kun uusi nippu uusia hauskoja, sekä vähän puhuttelevia kappaleita on kasassa. Etiäppäin esittelee jälleen mainion lintulauman.
Ari-Pekka Kankaanpää (05.11.07) Merkitse itsesi artistin "Lapinlahden Linnut" faniksi!