Tea: Tytöt tykkää (EMI)

Tea: Tytöt tykkää
01. Tytöt tykkää
02. Piposta kii
03. Maailman mammona
04. Paula
05. Anna mulle aikaa
06. Puhu mun kädelle
07. Tuu tanssimaan
08. Sadepisarat
09. Si-si-sinä mi-mi-minä
10. Hiro
11. Kesäretki
3.18
3.17
3.45
2.56
3.05
3.42
3.33
4.20
3.13
3.49
3.38

Janesta muistettava Tea Hiilloste on epäilemättä yksi tv:n pirteimmistä juontajista. Ihmiset saivat tänä kesänä nautittavakseen myös Tean soolomateriaalia kesähitillä Tytöt tykkää. Kyseessä on biisi, jonka itse julistin kesähitiksi jo ensimmäisen kuuntelun perusteella, mutta kukaan ei uskonut. Nyt olenkin viettänyt koko kesän pitkää nenää näyttäen.

Jos Tytöt tykkää jakaa mielipiteitä, niin kokonainen albumi herättää intohimoja varmasti vielä enemmän. Tuottajina toimineet Sami Baldauf ja Jarkko Ehnqvist ovat muodostaneet härön kokonaisuuden, jollaista ei yleensä pop-musiikin puolella kuulla. Ensi kuuntelukerroilla levy tuntuu yhtä kummalliselta kuin Mr. Bunglen levytykset konsanaan. Kuuntelukertojen myötä levyn eriskummalliseen antiin tottuu ja kummallisuudet värähtävät positiivisuuden puolelle.

Hyvä esimerkki levyn omituisesta sisällöstä on Paula, joka on lähes koko vuoden kummallisin kuulemani biisi. Baldaufin sanoitukset ovat kieli poskessa tehty kuten otteesta "Paula tykkää autoista, eikä pikkuvauvoista. Paula tykkää rahasta, eikä isin Ladasta" voi päätellä. Toiseksi omituisuudeksi voi julistaa samoin Bauldafin sanoittaman Hiron. Sanoituksissa mm. ylistetään levyn tekijöitä ja levy-yhtiön ihmisiä sankareiksi ja soundipuolella mukaan pistetään täysin yhteensopimattomasti Ritari Ässän tunnusmelodiaa. Myös Piposta kii ylittää kummallisuuden rajoja värikkäällä kokonaisuudellaan.

Levy hyppii tyylillisesti sinne tänne. Tanssipop on levyn selkeänä viivana, mutta siitä poiketaan rokimman ja rauhallisemman ilmaisun puolelle. Levyn seuraavana singlenä julkaistava Puhu mun kädelle on Tytöt tykkää -hittiä parempi esimerkki koko albumin annista. Soundeilla luodaan veikeä tunnelma ja mukaan pistetään jopa itämaista hoilausta. Maailman mammonaa taas on rauhallista tyylittelyä kuin Jonnan uusimmalta levyltä. Biisiä lannistetaan kuitenkin hieman kömpelöllä Jagen rap-osuudella. Anna mulle aikaa alkaa ärsyttävällä Lasse Sievinen -imitaatiolla, mutta sitten pistetään rokaten ja taustalle tietokonepelipiipitystä.

Nerokasta Tytöt tykkää -biisiä enemmän kesältä haiskahtavat vetävällä kertosäkeellään puoleensavetävä Tuu tanssimaan ja levyn päättävä Kesäretki. Sadepisarat tyylittelee rauhallisissa tunnelmissa ja Si-si-sinä mi-mi-minä taas on veijarimainen veto terävän kertosäkeen kera.

Tea on rivakassa vedossa koko levyn ajan ja kun tarkastelee tekijätietoja, niin levyn järkevimmät sanoitukset ovat syntyneet Tean itsensä kynästä ja hän on myös säveltänyt osan levyn biiseistä. Ääneltään Tea on juuri passeli tällaiseen hurvattomaan poppiin.

Voisin _melkeinpä_ tarjota illallisen jokaiselle Suomen kansalaiselle, jos yksikin itsestään antamastaan kuvastaan huolissaan oleva arvostelija antaa tälle levylle hyvät pisteet. Aina on kuitenkin itseni tapaisia poikkeuksia, jotka yrittävät etsiä levyn tarkoitusta ja sen sopivuutta siihen vailla mitään huolia muiden ajatuksista. On hienoa todeta, että kaupallisen pop-musiikin puolella otetaan riskejä kuten Paula. Tavallaan se on kuin lastenmusiikkilevyltä, mutta ehkä juuri siksi se tuntuu niin piristävältä tapaukselta periaatteessa kaikenikäisille suunnatulla levyllä.

Vaikka levy on sillisalaattia, eikä se edes takuuvarmasti sisällä miellyttävää biisiä Tytöt tykkää -kappaleesta pitäneille, niin levy pysyy kasassa kuin erikoisvahvalla purkkakiinnityksellä. Tuotanto ei ole parasta mahdollista, mutta siihen ei ole varmasti pyrittykään, vaan pieni rosoisuus antaa sähäkän silauksen tähän eriskummalliseen levyyn. Antaa levy nautintoa Tean pirteän ilmaisun kautta, camp-arvoillaan tai vetovoimaisilla pop-kuvioillaan, niin tavoite on saavutettu.

Sanon jo tässä vaiheessa terveisiä kaikille nettikeskustelijoille, jotka ottavat tämän arvostelun hampaisiinsa. Annan tämän luomukseni mieluusti käyttöönne! ;)

arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti tyhjä tyhjä

Antti Niemelä (14.08.07)

Merkitse itsesi artistin "Tea" faniksi!

Haku sivustosta

Kolahtaako?


Tea: C´mon C´mon

KYLLÄ    EI

Katso musiikkivideo täällä.

Musiikkiuutiset

Viihdeuutiset

BB-uutiset

Haastattelut

Albumiarvostelut

Singlearvostelut

Foorumi

Lukijan sana

Sophie Pyllis Pextor

lähetä oma viestisi

Power Play by jyp_91

M.I.K.E. - For Always in My Heart
Gabriel & Dresden - Tracking Treasure Down (Lo-Tech Mix)
Özgür Can - Changed (Gabriel & Dresden Mix)
M.I.K.E. - Massive Motion
M.I.K.E. - Pound (feat. Armin van Buuren)
Cerf, Mitiska & Jaren - Light The Skies (Retrobyte Classic Electrobounce Mix)
Alex Kunnari - Lifter
Miika Kuisma - Break Away
Miika Kuisma - One Step Behind Mankind
Carl B - Justice (JPL Remix)

rss-syöte

Add to Google

Add to Netvibes


|| ISSN 1458-428X || Copyright Findance.com 1998 - 2008 || info@findance.com