Hilary Duff: Dignity (EMI)
01. Stranger
02. Dignity
03. With love
04. Danger
05. Gypsy woman
06. Never stop
07. No work, all play
08. Between you and me
09. Dreamer
10. Happy
11. Burned
12. Outside of you
13. I wish
14. Play with fire
4.10
3.12
3.10
3.31
3.14
3.13
4.17
3.05
3.11
3.28
3.21
4.03
3.51
3.01
Näyttelijänäkin tunnettu Hilary Duff teki hieman harvinaisemman liikkeen ja siirtyi uudella albumillaan
selkeästi kohti dancepoppia ja eurooppalaisempia
kuvioita. Dignity marssittaakin mukaan
reilusti koneita, mutta myös kitara on pidetty mukana
ja lopulta voi oikeastaan sanoa, että levy vain
hapuilee dancepoppia.
Hilary Duff on Pinkin kumppaneineen säveltämää
Outside Of You -biisiä lukuun ottamatta
osallistunut jokaisen biisin sävellykseen. Duffilla
on ollut apuna mittava joukko säveltäjiä ja tuottajia, jotka
eivät kuitenkaan ole saanut aikaiseksi mitään erityisen persoonallista. Levy on tavallaan tyylillisesti hyvä, mutta
se olisi voinut olla niin paljon kokeilevampi. Nyt levy
tuntuu lähinnä sovinnaiselta ja kompromissilta, jossa
kitara yritetään ujuttaa biiseihin niin, että peruspopin
ystävät eivät pelästy ajoittain surraavia rankempia
konesoundeja. Oikeastaan vain erittäin tehokkaasti
soundaava Happy on todellinen loistosuoritus, jossa
erinomaiset soundit kohtaavat hyvän biisin ja Duffin
toimivat vokaalit.
Hyviä soundeja kuullaan muuallakin kuten
will.i.amin tehtailemassa
Play With Firessa ja
ja mystisemmin tunnelmoivassa
Gypsy Womanissa.
Stranger on hyvä esimerkki levyn
linjasta siinä mielessä, että musiikkitaustassa
on selkeästi yritystä tehdä jotain todella valloittavaa, mutta
sitä peruspoppiahan tämä lopulta on. Kertosäe on kuitenkin
tässä tapauksessa mainio. Hyviä kertosäkeitä on muuallakin
(With Love ja Burned), mutta niin monessa biisissä
on joku kokonaisuutta lannistava elementti.
Toisaalta sitten I Wish on kaikilta osin sellainen
rimaa-alittava ja kitaraa epäluovasti käyttävä poppailu, että
tällainen vain kiusaa albumikokonaisuutta.
Kaiken negatiivisuuden keskellä albumista löytää myös
hyvät puolet ja erityisesti Hilary Duffin
ottama suuntaus on ilahduttavasti valtavirrasta
poikkeava. Hyviäkin biisejä on ilman muuta mukana,
Happy kirsikkana kaiken päällä.
Antti Niemelä (06.07.07) Merkitse itsesi artistin "Hilary Duff" faniksi!