Ari Koivunen: Fuel For The Fire (Sony BMG)
01. God of war
02. Hear my call
03. Fuel for the fire
04. Don´t try to break me
05. Angels are calling
06. I fly
07. Our beast
08. Losing my insanity
09. Stay true
10. Stormwind
11. Heartstealer
12. Hetki lyö
3.58
4.23
3.53
4.17
5.09
5.03
5.19
3.47
4.27
5.23
3.39
3.24
Tämän vuoden Idols-valloittaja Ari Koivunen tehtaili
kovaa vauhtia kauppoihin ensimmäisen albuminsa Fuel For The Fire. Levylle kerättiin biisejä komealta joukolta suomalaista hevikermaa kuten Timo Tolkki, Marco Hietala,
Tony Kakko, Janne Joutsenniemi ja Jarkko Ahola.
Tuntuu hieman käsittämättömältä, että nimenomaan myös Hietala
on tehnyt biisin levylle, koska mieshän kritisoi aikoinaan
Emma-gaalassa kovaan ääneen Idols- ja Popstars -formaatteja.
Oliko kyse siis kuitenkin vain musiikkityyleistä?
Levystä on joka tapauksessa kasattu tyylillisesti kohtuullisen
tasainen kokonaisuus Nino Laurennen ja Pasi Heikkilän
johdolla.
Odotetusti Ari Koivusen hienoisena ongelmana on nuorelta kuulostava
ääni, jollainen ei ole tällaisessa musiikkityylissä liikuttaessa
kaikkein karismaattisin mahdollinen. Mielikuvana on väistämättä
jonkinlainen Stratovarius junior. Voi vain kuvitella kuinka paljon tukevammalla Hietalan säveltämä Our Beast kuulostaisi
Tarotin biisinä hänen itsensä laulamana.
Lahjakkuutta kuitenkin löytyy ja kun ääni karaistuu iän myötä ja kansilehtisen keskiaukeamalta jätetään ääliömäiset kuvat pois, niin
mies voi hyvinkin kohota yleisesti arvostettuun asemaan muuallakin
kuin pikkutyttöjen silmissä.
Levy alkaa mainiosti biiseillä God Of War ja Hear My Call, jotka ovat selvästi tiukempaa tavaraa kuin nimekkäiden artistien ylijäämäbiisit. Samaan jatkumoon voi vielä kyllä pudottaa heti seuraavat biisit Janne Joutsenniemen Fuel For The Firen ja Pasi Heikkilän Don´t Try To Break Men.
Näiden lisäksi tarjotaan hieman rauhallisempaa osastoa biisillä
Angels Are Calling ja pistetään coveriksi jopa
Kirkan Hetki lyö. Hyvänä ratkaisuna paketissa
on toinen cd, johon on sisällytetty Idols-voittajan biisi
On Top Of The World ja Billy Joel -cover Piano Man.
Albumi alkaa puuduttaa aivan liian nopeasti. Mukana on liikaa sellaisia ns. hyviä rivibiisejä, joita hevibändeiltä löytyy tukuttain. Todellisia helmiä levy taas
ei sisällä ainuttakaan, vaikka alkupuoli ihan kelvollista onkin.
Levyllä ei löydetä sellaista persoonallista, omaa soundia, vaan kaikki on samaa, tylsäntasaista linjaa.
Arvostelun negatiivissävytteisestä linjasta huolimatta levy ajaa asiansa tässä hetkessä, eikä se kosketa
pohjaa sekuntiakaan. En yhtään epäile, etteikö levyä haettaisi kottikärryjen kera kaupoista ja siitä varmasti pidetäänkin, mutta kuinka moni pitkänlinjan hevidiggari kaivaa tämän kaapistaan vielä muutaman kuukauden jälkeen, kun vuosien varrella tämä kaikki on tehty niin paljon paremmin.
Antti Niemelä (08.06.07) Merkitse itsesi artistin "Ari Koivunen" faniksi!