Thunderstone: Evolution 4.0 (Nuclear Blast / Spinefarm)
01. Evolution 4.0
02. Forevermore
03. Roots of anger
04. 10 000 ways
05. Holding on to my pain
06. Swirled
07. Down with me
08. Face in the mirror
09. Solid ground
10. The source
11. Great man down
0:13
4:20
3:43
4:16
5:34
3:47
7:16
3:02
5:40
4:48
5:01
Kotimainen Thunderstone nousi kaikkien tietoisuuteen viimeistään euroviisujen alkukarsinnoissa. Molemmat tuolloin ehdokkaana olleet kappaleet, Forevermore sekä Face In The Mirror, löytyvät luonnollisesti tältä bändin neljänneltä studioalbumilta, vaikka menestystä ei kansainvälisesti vielä tullutkaan. Levyn yleissoundi on yllättävän tukkoinen, ja tämä häiritsee kuuntelua alkuun, mutta siihen myös tottuu melko nopeasti.
Evolution 4.0 kertoo jo nimellään jonkinlaisesta muodonmuutoksesta bändin tyylissä. En ole tutustunut bändin aiempaan materiaaliin, joten en voi sanoa asiaan mitään. Uusi levy kuulostaa kuitenkin yllättävän täyteläiseltä. Lyhyen intron kautta päästään heti asiaan ja Forevermore jyrähtää käyntiin. Kertosäkeessä on roimasti voimaa etenkin Pasi Rantalan vokaaleissa, mutta niiden ulkopuolella biisi ei ole kovin erikoinen.
Kaikki levyn raidat jatkavat samalla vahvalla linjalla. Rytmi on nopeaa ja pieniä kikkoja viljellään siellä täällä. Etenkin The Sourcen loppupuolella kuultava “laservipatus” kuulostaa hienolta. Yli seitsenminuuttinen Down With Me toimii etenkin lopussa loistavasti akustisten kitaroiden voimin.
Levy miellyttänee hienosti yhtyeen faneja, mutta muille miinukseksi voitaneen laskea jollain lailla yksitoikkoiset sävellykset. Kaikkien biisien perusta on periaatteessa samanlainen, mikä aiheuttaa pientä yksitoikkoisuutta ajoittain. Omalla synkällä alueellaan bändi toimii hyvin, mutta tältä alueelta ei päästä missään vaiheessa pois. Pieni pilkahdus raikkautta tekisi ihmeitä.
Evolution 4.0 on kuitenkin hyvä ja tasainen levy, jossa huonoja kappaleita ei ole. Albumin tähtihetkiksi voisi mainita kahden euroviisukappaleen lisäksi 10 000 Waysin ja The Sourcen. Mieleen jää myös Down With Me, jossa hitaammat osuudet ja syntikat tuovat väriä synkkyyteen.
Markku Pajulahti (06.06.07)