Se on Anette Olzon. Tämä ruotsalaisnimi on eilen ja tänään
ollut joka toisen suomalaisen huulilla, niin selkeästi Nightwishin uuden laulajan valinnasta tuli koko kansan asia.
Itse kuulin biisin kokonaisuudessaan tänä aamuna klo 7 ja aiemmin
kuultu pätkä täydentyi mielessä. Biisi ei kuitenkaan vielä siinä vaiheessa iskenyt. Yllätin kuitenkin itseni hyräilemästä
biisiä ja kun promo oli kolahtanut postilaatikkoon, niin
sen pistikin jo innoissaan soimaan.
Eva on äärimmäisen rauhallinen veto ja on itse asiassa hieman
hauskaa kuinka tohkeissaan biisistä kuitenkin ollaan esimerkiksi Radio Rockilla, vaikka kitara ei surraa. Tässä muodossa Eva voisi sisältyä hieman
karrikoiden kenen tahansa peruspopparin levylle sellaisenaan.
Mutta joka popparilla ei ole käytössään yhtä Suomen parhaimmista säveltäjistä Tuomas Holopaista, joka todellakin osaa loihtia
Nightwishin biiseihin sen oman hohdokkaan kosketuksensa.
Anette Olzonin äänen ja biisin tyylin huomioiden edetään melko
lähellä Within Temptationin rauhallisia biisejä kuten
loistava Memories. Memories itse asiassa vetää
omassa mielessäni pidemmän korren Evasta, mutta se ei yhtään
vähennä uutuusbiisin arvoa. Anetten ääni on erittäin miellyttävä
ja varsinkin biisin lopussa ylletään upeasti mahtipontisempaan ilmaisuun.
Jokunen fani saattoi odottaa ensimmäiseltä uudelta biisiltä räväkämpää otetta, mutta kuinka moni metallibändi voi ylpeillä uutuussinglensä soivan lähes jokaisella kotimaisella radiokanavalla. On tosiasia, että
Nightwish on eräällä tavalla koko kansan yhtye, vaikka ne suurimmat
fanit varmasti löytyvätkin edelleen metallikansan parista.
Jatkossa on erittäin mielenkiintoista kuulla uuden laulajan tulkintaa Nightwishin vanhoista biiseistä sekä uusista rankemmista vedoista.
Elämme siis edelleen mielenkiintoisia aikoja kohti syksyllä
julkaistavaa uutta levyä.