Suburban Tribe: Manimal
01. You can´t stop us now
02. Untameable
03. The weight
04. Torn apart
05. Firedance
06. Cancer
07. Swallow
08. Portrait of lost innocence
09. In my skin
10. Silent rain
11. Drowning
4.57
3.33
4.05
3.43
4.02
5.12
4.19
5.17
3.47
5.10
5.37
Levy on kopiosuojattu. Levy soi useimmissa cd-soittimissa ja
levyn soittaminen onnistuu PC:llä laadulla 128 kbps (mp3-laatu).
Suojauksesta ilmoitetaan takana copy control -laatikolla.
Manimal on Suburban Triben toinen albumi uuden laulajansa
Ville Tuomen kanssa. Suburban Triben edellinen levy
oli ehdottomasti vuoden 2001 parasta antia ja taas edetään
kovaa. Tuomen vokaalit etenevät taas ajoittain hyvinkin lähellä
Waltarin Kärsy Hatakkaa ja välillä taas Faith No Moren
Mike Pattonia, mutta eniten mies kuulostaa tietenkin ihan
itseltään. Tyylillisesti uusi levy on asteen verran edellistä rankempi.
Sähkökitarassa on voimaa ja välillä pistetään ihan huudoksikin.
You Can´t Stop Us Now aloittaa levyn rankasti ja paukuttaen, mutta
hienoa Faith No More -tyylistä tunnelmointiakin on tarjolla.
Singlenä julkaistu Untameable jatkaa rankalla linjalla.
Kitarariffeissä on puhtia ja kertosäkeessä on ihan
mukavasti vetovoimaa, mutta mikään täysosuma biisi ei ole.
The Weight saa aikaan hyvän tunnelman musiikkitaustallaan
ja kertosäkeellään. Erityisesti alku ja loppu on sävytetty
hyvillä soundeilla. Torn Apart edustaa hyvillä kitarariffeillään, mutta
sitä seuraava Firedance pistää paremmaksi Waltarimaisella räpillä
ja huimalla musiikkitaustallaan. Kertosäkeessä edetään rehdisti
karjuen. Cancer on kaikessa mahtipontisuudessaan melko toimiva.
Swallow viehättää erinomaisella kertosäkeellään ja lennokkaalla
menollaan. Portrait Of Lost Innocence vuorottelee mukavasti jylhemmän
laulun ja kertosäkeen Mike Pattonmaisen vokaalivenyttelyn välillä. Tuloksena
on mitä mainioin kappale. In My Skin heittää taas väliin räpiksi, mutta
parempaa tulosta saadaan aikaiseksi kertosäkeen laulusuorituksella.
Silent Rain sisältää jälleen kerran mainion kertosäkeen
ja musiikkitausta on täynnä tunnelmallisia hetkiä.
Drowning alkaa reteästi pianolla ja tempo pysyy hitaana
koko biisin ajan, mutta melkoisen tukevia kitarakohtiakin
on mukana.
Kun Manimalia vertaa edelliseen täynnä hehkua olevaan SubUrban Tribe -levyyn, niin
uusi albumi ei pysty kokonaisuudessaan aivan samaan. Edellinen levy oli aivan
pullollaan loistobiisejä ja koneet olivat enemmän käytössä.
Manimal on enemmän sähkökitararunttausta ja suurimmaksi osin
homma toimiikin loistavasti, mutta levyyn on tällä kertaa
mahtunut myös keskinkertaisempia biisejä. Manimalia voi kuitenkin suositella
täysin rinnoin, jos Suburban Triben edellinen levy innosti.
Antti Niemelä (26.01.04)