30 Seconds To Mars: A Beautiful Lie (EMI)
01. Attack
02. A beautiful lie
03. The kill
04. Was it a dream?
05. The fantasy
06. Savior
07. From yesturday
08. The story
09. R-evolve
10. A modern myth
11. The battle of one
12. Hunter
03:09
04:05
03:51
04:15
04:29
03:24
04:07
03:55
03:59
14:14
02:47
03:54
30 Seconds To Mars on näyttelijänäkin tunnetun Jared Leton luotsaama rock/pop-yhtye, jossa on vaikutteita myös nu-metallin saralta. Etenkin Unelmien Sielunmessu -elokuvasta tuttu, jylhäkasvoinen Leto hoitaa laulun lisäksi myös kitaran soiton. Miehen velipuoli Shannon Leto hoitaa rummut, Tomo Milicevic loput kitarat ja Matt Wachter basson. Bändin debyyttialbumi ilmestyi vuonna 2002, ja uutukainen kantaa nimeä A Beautiful Lie.
Samassa ajassa kuin pääsee Marsiin, tulee selväksi jo selväksi kauniin valheen tyyli. Menevää, mutta tunteella vedettyä musiikkia, jonka kruunaavat Jared Leton monipuoliset vokaalit. Välillä rauhoitutaan tunnelmoimaan herkällä äänellä, mutta luvassa on myös runsaasti Linkin Parkin Chester Bennington -tyylistä huutoa. Leton lauluääni on hyvä, ja sitä kuuntelee mielellään, mutta jos nämä kaksi huutajaa laitettaisiin samalle viivalle, kyllä Chester veisi silti voiton.
Englannissa sinkkuna julkaistu Attack aloittaa levyn vahvasti, mutta jättää kiinnostavan maun, odotuksen siitä, että potti räjäytetään vielä myöhemmin. Näin ei kuitenkaan tapahdu. Sen sijaan levy yllättää kappaleiden tasokkuudella. Vaikka yksikään biisi ei räjäytä kattoa turboahdetun Pate Mustajärven tyyliin, ovat kappaleet toisensa jälkeen todella tasokkaita. Kokonaisuudesta erottuvat edukseen erityisesti sinkkuna maailmalla julkaistut muut singlet A Beautiful Lie, The Kill ja From Yesturday. Nämä kaikki toimivat myös albumiraitoina loistavasti, tarjoten levylle sen parhaita kohokohtia. Was It A Dream? ja The Story ovat myös hienoja kappaleita, joista etenkin jälkimmäinen tarjoaa kunnon huudot.
Albumin virallinen lopetusraita A Modern Myth pitää sisällään noin kymmenen minuutin hiljaisen hetken, jonka jälkeen kuullaan vielä runsaan minuutin pituinen pikkubiisi, jota voisi pitää lopetuksena A Modern Mythille. Sen jälkeen ilmoille pärähtävät kaksi piiloraitaa. The Battle Of One on levyn vauhdikkain veto; takovia rumpuja säestetään jopa psykedeelisia sävyjä etsivillä kitaroilla, ja Leto karjuu tuttuun tapaan päälle. Pätevästä otteestaan huolimatta biisi jää keskinkertaiseksi ryskeeksi.
Toinen piiloraita Hunter on biisi, mitä ei olisi heti uskonut tältä levyltä löytävänsä. Kyseessä on nimittäin cover Björkiltä. Jännästi pulputtava konetausta on pidetty lähes uskollisena alkuperäiselle, mutta Leto uskaltautuu revittelemään äänensä kanssa paljon Björkiä enemmän. Mielenkiintoinen, mutta toimiva veto, ja oiva päätös muutoinkin persoonalliselle levylle.
30 Seconds To Mars näyttää uudella albumillaan, etteivät hyvät bändit ole vielä kadonneet Maan päältä. A Beautiful Lie on alusta loppuun upeaa menoa, vaikka varsinaista tajunnanräjäyttäjää ei mukana olekaan. Levy on myös tarpeeksi vaihteleva, ja erilaisia ratkaisuja on uskallettu kokeilla. Äänenlaadultaan lätty on kuitenkin melko kuiva; bassoraidalle olisi kaivannut enemmän munaa, jotta se olisi kuulostanut täyteläisemmältä.
Levyn uudelleenjulkaistu painos sisältää lisäksi Was It A Dream? -kappaleen akustisen version, mutta sitä ei ollut arvostelukappaleessa. Opendiscillä varustetun CD:n multimedia-osuus sisältää internetlinkin bändin salatuille kotisivuille, sekä mahdollisuuden lisätä omat yhteystietonsa yhtyeen osoitekirjaan.
Markku Pajulahti (07.05.07)